Kuinka tehdä maanantaista viikon paras päivä?

Voisin hyvin kuvitella, kuinka erityisesti kissaihmislukijoita kypsyttävät nämä "koira metsässä" -postausmaratonit, mutta kun nyt vaan on pakko. Olen kamala ihminen, tiedän. ;p On vaan liian nätit syyssäät ja uusi lenkkipaikka, jotta malttaisi pysytellä hissuksiin sisällä postaillen hassuissa paikoissa nukkuvista kissoista. Niitäkin juttuja on kyllä tulossa taas, sillä pahoin pelkään Sinnin stalkkailevan salaa tätä blogia, siihen malliin se noita outoja nukkumapaikkoja on taas jostain tyhjästä kehittänyt... 

Kissa-asiaan palaillaan tosiaan joku toinen kerta, sillä nyt pukkaa uutta kuvaa tältä päivältä. Eiliseltä jäi meinaan pahasti hampaankoloon, kun suurista odotuksista huolimatta päivän koirakuvasaldo ei ikimuistoisuudellaan kummemmin häikäissyt. Olihan se sitten tänään pakattava järkkäri reppuun ja lähdettävä kuvausmatkalle eiliseen paikkaan, auringon onneksi lämpimästi paistellen aivan kuin ehtana kesäpäivänä (hei, siellä tarkeni T-paidassa!). Saatte ite päätellä oliko kuvasaalis yhtään eilistä parempi. (Suosittelen klikkaamaan kuvat isommiksi, kuten tavallista. :) Bloggerin uusi kuvankatselutoiminto on muuten hirmu kiva!)

Alkuosa lenkistä me jolkoteltiin ihan kunnon metsässä ja näytti siellä taas niitä suunnistajiakin piisaavan, vaan eipä me muutamaa mulkaisua enempää niistä välitetty. Piti nääs tuijottaa enemmän omia varpaita, ettei lentänyt turvalleen tuohon mukamas poluksikin kutsuttuun kivikkoon. 

Tässä syy siihen miksi harvemmin valokuvailen sieniä ollessani koiran kanssa lenkillä... En vain ole siihen tarpeeksi nopea. :D 

Perinteisiä poseerauskuvia ilman ei tietty lenkeistä koskaan selvitä, mutta itepähän on niin kuvauksellinen, joten turha valittaa, perhana...

Samalla kun treenattiin paikallaoloa ja luoksetuloa (ei niissä ole enää nykyisin pahemmin treenattavaa ainakaan niissä olosuhteissa missä me moisia taitoja yleensä tarvitsemme, mutta kivahan se on silti jotain mukamas asiallistakin duunailla kaiken sen päättömän hösellyksen lomassa, mikä luonnollisesti on se ei niin vakavan elämän päätarkoitus), pääsin räpsimään otuksesta juoksukuvia. Muuten varsin hauskaa puuhaa, mutta aivan joka kerta tuo otus ei välttämättä katso tarpeelliseksi väistää ja se on melkoisen jännähköä, kun sattuu tosiaan olemaan se järkkäri siinä tulilinjalla ja sillä pitäisi sitten siihen törmäyshetkeen asti uskaltaa kuvia tassujen tasolla räpsytellä... :D

Mutta ei se ole niin justiinsa, kunhan vain on hirmuisesti VAUHTIA ja vielä hirmuisemmin HAUSKAA!

Ja äärimmäisen idiootit ilmeet. Tuo se osaa. Sen on pakko olla geeneissä ihan jo siitä syystä, että vanhempia on aina helpointa syyttää kaikesta. Pätee myös koiriin, by the way.

Kolme tuntia meillä lopulta tuossa reissussa meni ja mitään sen järisyttävämpää siellä ei kai tuona aikana tapahtunut kuin että koiraparka oli saada sydärin törmättyään pusikossa hieman yli metrin korkuiseen kiveen, jota ilmeisesti luuli suoraan Helvetin porteilta karanneeksi möröksi. "Mörölle" piti sitten karvat hyeenatyyliin pystyssä räyhätä kurkku suorana ennen kuin uskottiin, että ei perhana, ehkä se ei sittenkään aio hyökätä koirakkomme kimppuun. Jooh. Teini mikä teini, edelleen. Saatoin vähän nauraa taas. Silleen hyväntahtoisesti kuitenkin.

Loppupäivä on sujunut seikkailijoiden taistellessa äärimmäistä raitisilmamyrkytystä vastaan. Tai noh, koirahan sen taistelun jo aikoja sitten hävisikin. Siihen malliin ovat uniset raajat sätkineet, että taisi se tehdä jo kertaalleen uuden reissun postauksessa nähtyihin maisemiin...

(Edit: Yksi kuva lisätty jälkikäteen, kun unohtui matkasta, hups!)