Arat ja rohkeat

Sillä välin, kun Pätkis painelee polleana pitkin Hollolan aidattua pihaa koiruuksia sivummalle sähisten, on Sinnillä toinen ääni kellossa. Vierashuoneessa, omien tavaroiden keskellä, sillä on ihan hyvä olla eikä se kissatarhassakaan olemista enää kummemmin kammoa (alkureissusta jännittää sitäkin, mutta jännitys helpottaa päivien myötä), mutta auta armias, jos se joutuukin esimerkiksi keskelle isoa olohuonetta. Ihmisiä, koiria, iso tila: apua hirveetä! Meillä uskotaan, ettei pieni jännitys tapa ja ajan myötä rohkaistuu arempikin jännäkakkahousu, joten ollaan aina välillä kannettu myös Sinniä noihin vilkkaampiin oleskelutiloihin hengailemaan. Jostain syystä aina iltaisin uskallusta löytyy enemmän, liekö syy jo yöpuulle suunnittelevien koirien ja vähän verkkaisemmin paikasta toiseen löntystelevien ihmisten. Kun talon vakituiset asukkaat painuvat yöpuulle ja jäljelle jää vain oma lauma, muuttuu Sinninkin käytös. Se alkaa tutkia innokkaana paikkoja ja ehkä jopa makoilee keskellä lattiaa aivan kuin kotonaan olisi.

Sinnepä et oo muuten menossa, Pätkis...

Koska Sinni on pääasiassa niin arka, ettei uskalla kuin kököttää jossain suojassa ja Pätkis taasen luonnostaan ihmisten lähellä pysyvää sorttia, voisi Hollolan talon ovea pitää aamusta iltaan apposen auki ilman kummempaa pelkoa kissojen katoamisesta. Toki Sinni kyllä saattaisi piiloutua pihamaalla hyvinkin ovelaan paikkaan, minkä vuoksi on parempi, ettei se pääse ulos vapaana ollenkaan. Isoin huolenaihe on Leevi, sillä Leevin elämän yksi päätavoitteista tuntuu olevan karkaaminen, joskin useimmiten ne "onnistuneet" karkailuyritykset päättyvät jo etupihalla suoritettuun ruohon syömiseen ja talvisin hankeen uppoamiseen. :p En ole varma onko se koskaan ehtinyt kotipihaa kauemmas, mutta ihan turvallisuussyistä Leeviä ei ilman valjaita taikka tarhaa ulkoiluteta. Leevi on nopea kirmaaja eikä arastele mitään, joten varsin potentiaalinen kotoa karkaaja se on.

Aina silloin tällöin joku ihminen - puruaivoja kun ollaan kaikki aina välillä - unohtaa, että joko Sinni taikka Leevi on talossa vapaana ja joku ulko-ovista jää auki. Näin kävi myös viime reissulla. Tovi siinä kissaa huolestuneena etsittiin, kunnes katti löytyy makkarista peittojen alle visusti piiloutuneena. x) Ja kun hyvä paikka oli löytynyt, siellä myös pysyttiin. Kyllä siinä valehtelematta taisi vähintään se kahdeksan tuntia vierähtää... Lopulta oli pakko kantaa katti vierashuoneeseen syömään ja vessaan, se kun ei tuntunut lähtevän piilostaan itekseen enää ikinä. Ihme jumittaja!

Mitä täällä tapahtuu?!

Njaa-a, lieköhän tää ny oikeesti on turvallista, kellekään...

Vähän väsyttäis kyllä.

Uni tuli.

Sinnin vielä keskittyessä päiväpeiton alla sammaloitumiseen, nähtiin peiton päällä omanlaisensa ihmeellisyys: Caro ja Leevi vetäisivät yhteiset päivätorkut, kissa ihan kiinni koiran selässä! Enpä muista koskaan ennen moista ihmettä tapahtuneen, sillä meidän katit eivät totisesti vastaavan kaltaiseen tilanteeseen suostuisi. Koirabakteereja, iik! Caro oli ymmärrettävästi jokseenkin epäluuloinen Leevin aikeiden suhteen suunnitellen aivan selvästi jopa paikalta livahtamista, mutta rentoutui, kun vähän silittelin tyyppiä ja kehoitin rauhassa nukkumaan vain. Kaikkihan oli enemmän kuin hyvin. Joten siihen sängylle se ison mottipäänsä tömpsäytti ja kohta uskalsi jopa silmänsä sulkea, aidosti nukkuakseen, Hollolan hurjimman saalistajan kehrätessä onnessaan vasten kaverin lämmintä selkää. :)

Kissapaimennus, tuo lajeista tärkein

Saanpas heti perua sen "postailen nyt tosi verkkaisesti" -valitteluni, kiitos sen taannoisen yöllisen kuvanräpellysinnon. Nyt on useamman postauksen varoiksi kuvat valmiina eli kaipa tässä ehtii kuville noita sanojakin kaveriksi kirjoitella. Ja koska helteet vain jatkuvat, ei tässä kulu kummoista aikaa kuntoiluunkaan (uimistahan me emme kuntoiluksi laske. Se on suurta hupia!). Hyvä jos hengittää jaksaa, meistä kukaan, joten jos vetovaljaat naulakossa heilahtavat, johtuu se vain ja ainoastaan tuulettimien myötävaikutuksesta. :p

Ainakin viimeisen vuoden ajan meidän pienestä kotipaimenesta on selvästi huomannut, että kyllä, kyllä se vaan laumastaan huolehtivainen paimen on, kaiken ikinuoren hönttimäisyytensä ohella. Kovasti se katsoo kaikkien niiden perään, jotka kokee laumaansa kuuluviksi. Tärkeimpiä ovat tietysti ne oman perheen tyypit, mutta jos hengailemme isommalla porukalla, tuttavien kanssa, ei mene aikaakaan, kun nämä vieraatkin jo luokitellaan osaksi omaa laumaa, vaikka heidät olisi ensialkuun haukuttu manalaan saakka (eli heille on kerrottu paikallisen vartiointipalvelun laatimat säännöt, tietty. :D). Toisin sanoen vieraita seurattaisiin mielellään vaikka vessaan, jotta voidaan varmistaa, etteivät he katoa joukosta. Koska tottakai kaikki sitä yrittäisivät, heti kun vahdin silmä vain välttää, juu...

Sitten meillä on tämä jakautunut persoona nimeltä Pätkis. Pätkis haluaa olla sekä seurassa että yksin, kumpaakin samaan aikaan. On kiva osallistua kaikkeen, kunhan se ei vain kuluta liikaa kaloreita eikä vaadi jonkun toisen aloitteesta syntynyttä lähikontaktia yhtään minkään elollisen olennon kanssa. Caron mielestä olisi mahtavaa olla Pätkiksen paras kamu, mutta koska katti ei parhaita kamuja kaipaa, on ystävyyssuhde hyvinkin hailakka.

Onni ja Leo rakastavat Pätkistä siinä missä taitaisivat rakastaa kaikkia muitakin maailman kissoja. Ne ovat aivan haltioissaan nähdessään noita pieniä epäileväisiä olentoja. Seuraavat perässä ja tuijottelevat ihailevasti pienen välimatkan päästä. Pienen välimatkan siksi, että aika usein tulee ("kynnettömästä") tassusta, jos erehtyy nuuhkuetäisyydelle. Aina silloin tällöin, hetkellisen mielenhäiriön vallitessa, saattaa joku tassun huitomisen sijaan nuuhkaista takaisin. Onneksi pojilla on oma kissa Leevi, sillä etenki Leon kanssa Leevi toisinaan jopa leikkimielisesti "painii ja hammastelee". Mutta Leevi onkin nähnyt elämänsä aikana niin paljon koiria, että ihmekös tuo, vaikka itteään koiraksikin jo luulisi. Leevi ottaa elämän rennosti eli aivan päinvastoin kuin nuo omat hermoheikot tytsymme. x)

Caron mielestä vinttien kiinnostus HÄNEN kissaansa kohtaan on enemmän kuin epäilyttävää. Tämä kävi Hollolassa jälleen kerran oikein selväksi erityisesti silloin, kun Pätkiksellä oli lupa ulkoilla pihamaalla yhtäaikaa muidenkin koiruuksien kanssa. Ei päässyt kissa kovinkaan kauas valvovasta silmästä, sillä aina jossain mulkoiluetäisyyden päässä hengaili paimen, heti valmiina ajamaan turhan innokkaat ihailijat hiiteen. Ajoittainen "hilpases hiivattiin!" -henkinen ärähdys kajahti etenkin Caron mielestä alempiarvoiselle Leolle, mutta toisinaan se uskalsi komentaa myös porukan pomoa Onnia menemällä väliin ja sanomalla "MUR!". Ja Onnihan uskoi. Hupaisaa sinänsä, että toisinaan Onnin ei tarvitse kuin vilkaista Caroa tai urahtaa painokkaasti, niin tämä "pikkukoira" makaakin jo maassa korvat alistuneina päätä myöten. x) Oman lauman koskemattomuus on silti niin tärkeä juttu, että näköjään sitä uskalletaan komentaa ylempiarvoistakin, ainakin silloin tällöin erityisen rohkeuden puuskan iskettyä. 

Joten halusi Pätkis sitä taikka ei, on neidillä jatkossakin kunnia nauttia oman henkivartijansa suojeluksesta - ja ihan pyytämättä!

Miukumaukujen tarhapäivät

Yllättäen iskeneen yöllisen kuvanvääntelykohtauksen inspiroimana julkaisen nyt aivan liikaa itteään toistavan kuvasarjan. Mutta niin, minkäs teet, Sinni kun on aivan liian söpö, jotta yhtään näistä kuvista malttaisin jättää julkaisemattakaan. :p Tyypit tosiaan hengailivat tarhassa Leevin kanssa melkeinpä joka päivä enemmän taikka vähemmän ja tuntuivat aika pitkälti viihtyvänkin. Märinän (Pätkis) ja miukunan (Sinni) säestämästä vaativasta tuijottelusta kyllä sitten äkkiä hoksasi, jos tyyppejä lakkasi tuo ulkoilu huvittamasta...

Oulussa taas

Kesä! Kuuma! Oulussa on totisesti kesä jo. Palailtiin kotiin tuossa maanantaina, jolloin taisi olla viikon viilein päivä, eli "vain" noin 25 astetta. Tuulettimien edessä meinaa olla ruuhkaa nykyään. :p Ruuhkaa on myös meikäläisen rästihommalistalla, joten blogin päivittyminen jatkuu toistaiseksi aika verkkaisena. Hollolan reissulta riittää toki vielä kerrottavaa, joten kuvia ja sitä reissukuulumisjuttua tulee taas, kun on aikaa blogia päivitellä.

Se kävi merellä "uimassa". :p