WUSV 2015

Syyskuun lopussa Lahden urheilukeskus lähiympäristöineen täyttyi hillittömän komeista ja ennen kaikkea ihailtavan tottelevaisista koirista (toista se on meidän kotinurkilla, mutta ei siitä sen enempää... :D ), sillä oli saksanpaimenkoirien maailmanmestaruuskilpailujen aika. Lajihan oli siis IPO, suojelu, tuo palveluskoiralajien kuningas. Edellisen kerran suojelun MM-kisat ehtivät Suomeen vuonna 1996, joten arvata saattaa, että seuraavaa kotimaamme kamaralla järjestettyä mittelöä joutuu taas tovin jos toisenkin odottelemaan. Siispä kun mahdollisuus koitti, niin sinne stadionillehan sitä sitten suunnattiin kaunista aurinkoista lauantaipäivää viettämään. 

Ja kyllä kannatti! Ensinnäkin, ne paikalle pystytetyt myyntikojut olivat oikeita surmanloukkuja koiratarvikehamsterille varsinkin, kun pääpaino tuotteiden teemoissa keskittyi juuri siihen omaan lempirotuun. Sakun kuva siellä, sakun kuva täällä, iik! Tosissaan sai ihminen itsehillintäänsä patistella, että kykeni jättämään houkutukset houkutuksiksi ja ostelemaan vain jotain pientä ja mukamas tarpeellista. ;)

Toiseksi: ne kisakoirat, wow! Ei siinä voinut kuin hämmästellä sitä osaamisen tasoa, jota kentällä B- ja C-osien muodossa esitettiin. Siinä on vierähtänyt treeneissä tunti jos toinenkin (henkisistä ja fyysisistä hikipisaroista puhumattakaan), että sille tasolle on päästy. Ei olisi meikäläisen keskittymiskyvyllä ja hövelillä luonteella varustetun ihmisen harrastus tuo, ei ikinä. :p Wow-efektin aiheutti toki myös koirien ulkoinen olemus. Pikkuisen oli eri näköisiä otuksia ringissä kuin vaikkapa jossain näyttelykehissä, joiden äärellä rodun nykytila monesti lähinnä vain surettaa. Mutta me ei paneuduta nyt siihen aiheeseen laajemmin, sillä tämä ei ole mikään avautumispostaus sen enempää kun avautumisblogikaan. Niitä on netissä aivan tarpeeksi ennestään. Täällä Karvahelvetissä ihaillaan nyt vain komeita suojelukoiria, tuttuun tapaan kuvien muodossa. :)

Täällä huhuilemme me!

Pssst! Onks täällä enää ketään..?

Moro pitkästä aikaa! :)

Kyllä vain, tässä sitä taas ollaan, vaikka hippusen on meinannut hiljaista täällä blogin puolella pitää. Olisi helppo syyttää hiljaisuudesta kiireitä sun muuta höpöä, vaan eiköhän se oikea syy ole ihan tuo puhdas motivaation puute ollut. Kun ei huvita sen enempää kirjoitella kuin valokuvaillakaan, niin paha siinä on mitään postauksiakaan värkkäillä. Nyt kuitenkin tuntuu pitkästä aikaa siltä, että jonkinlainen ylösnousemus voisi olla paikallaan, joten ihan sen kunniaksi räpsyttelin tänään ison liudan uusia kuvia täällä julkaistaviksi. En tiedä korvaako määrä laadun, mutta paljon niitä tuli ja saapi kelvata. :p

Yleisesti ottaen arjessamme ei oe tapahtunut yhtikäs mitään mullistavaa, mutta tokihan tässä hissuttelukauden aikana on kaikenlaista pientä kertomisen arvoista nähty ja koettu. Kesällä tietysti tuttuun tapaan veneiltiin ja uida pärskyteltiin sen mitä kelit ja muut menot sallivat, ja kun isäntäväki hieman reissasi, pääsi Carokin ekaa kertaa elämässään kokeilemaan, millaista on elämä oikeassa koirahoitolassa maaseudun rauhassa. Siitä kokemuksesta ei sen kummempaa kerrottavaa taida ollakaan kuin että poika selvisi kokemuksesta kuin vanha tekijä ja taisi suorastaan nauttia, kun sai mölytä kilpaa muiden hoitoon tuotujen häkkieläinten kanssa. :p Kivahan se nyt on oikein luvan kanssa mielipiteitään maailmanmenosta kailottaa!

Ja mitäs muuta, hmm... Pätkis ja Sinni ovat ehtineet nyt kumpikin kymmenen vuoden kunnioitettavaan ikään Sinnin täytettyä pyöreitä syyskuun aikana. Kovasti koitin niille jotain kivaa yhteislahjaa mietiskellä, vaan kun talo on jo ennestään täynnä kissatelineitä ja leluja (joilla ei leikitä...), niin melkoisen turhaahan sitä rojua on nurkkiin lojumaan hankkia. Jotain kuitenkin piti ihan oman mielenrauhan vuoksi keksiä, joten ostin sitten sellaisen pienehkön S-kirjaimen muotoisen raapimislaudan, jollainen kissoilla on ollut eri värisenä ennenkin ja josta tuntuivat tykkäävän. Arvata saattaa, että oikeasti kivoinhan oli tietysti se pahvilaatikko, jonka sisällä uusi raapimislauta kotiovelle toimitettiin. ;)

Jotta sellaista tänne. Yritän nyt tosissaan ryhdistäytyä ja päivitellä kuulumisiamme viime aikoja ahkerammin, joten eiköhän tässä piakkoin taas jostain tikusta asiaa tehdä. Tikusta tai kepistä. Molempi parempi, jos Carolta kysyy.

Sateensuojassa ei tapahdu mitään

Kissat palailivat eilen omaan kotiinsa Karvahelvettiin ja siinä sitä on hämmennystä kerrakseen, kissattomaan arkeen kun ehti jo vähän niin kuin tottua. Sitä nimittäin tunsi olonsa aamulla hieman höperöksi, kun alkoi väsätä evästä vain koiralle ja tajusi sitten, että jaloissa miukuu jokin mustaruskeavalkoinen, sekin ilmeisesti ruokaansa vailla. ;) On se hyvä, että erinäiset tahot osaavat pitää huolta perusoikeuksistaan asuessaan kaltaistemme dementikkojen keskellä, eivätkä vain tyydy osaansa kaikessa hiljaisuudessa.

Tänä harmaan sateisena keskiviikkona olemme siis palailleet kokonaisen lauman arkeen tehden sen lähinnä antaumuksella laiskotellen. Koira on vastentahtoisesti tylsistynyt, isäntäväki velttouttavassa kesäflunssassa ja kissat tyytyväisiä siitä, että kaikkialla on lähes kuolemanhiljaista. Pätkis on viettänyt päivänsä kissatelineen päälle unohtuneella viltillä, joka oli kyllä tarkoitus kissankarvoilta suojaan pelastaa, vaan kuka sitä nyt enää tohtii toisen ollessa viltistään niin onnellinen? Sinnin tuore rakkaus on sisustukseen totaalisen epäsopiva kuntoilulaite, jonka aioin siirtää pois keskeltä olohuonetta, vaan mitenkäs senkin perhana minnekään siirrät, siinä päällä kun on taas yksi onnellisena kököttävä kissa. 

Enpä muistanutkaan, kuinka haastavaa elo kissataloudessa voi olla!