Kesätauolla

Hei moi kukkuu! :) Blogi jäi vähän niin kuin puolivahingossa kesätauolle, koska aika ja motivaatio ei yksinkertaisesti blogijuttuihin enää riittänyt. Kommenttinne on kuitenkin luettu (suuri kiitos niistä!) ja vastailen niihin kaikkiin tässä jossain vaiheessa, ihan varmasti. Nämä kesät tuppaavat olemaan aina vähän tällaisia, että blogit jäävät kaiken muun hässäkän jalkoihin. Yritän silti edes jotain kuulumisia teille tässä lähiaikoina kirjoitella, mutta normiarkeen tuon päivitystahdin suhteen tuskin palailen ennen syyskuun alkua. Tuolloin aloitan muuten kissojen kiusaksi yhden hassun projektin, mutta millaisen, se selviää sitten syyskuussa, kun on aikaa pureutua kyseiseen projektiin oikein ajan kanssa.

Mukavaa ja hyvällä tavalla tapahtumarikasta kesän jatkoa kaikille! :)

Siedätyshoitoa

Sietäminen. Tietyissä piireissä sekin on jo puoli voittoa. Näin meillä nykyään siedetään toisiamme. Niin kauan kuin koira ei erehdy arvon Leidi Karvamoppia suoraan silmiin katsomaan, on valtakunnassa kaikki hyvin eikä syytä kissojen ja koirien välisiin sotatoimiin ole. Joskus voidaan jopa nukkua lähekkäin, mutta vain ja ainoastaan, jos ne viipyilevät katseet sen suuremman taholta pysyvät kurissa. On se kuulkaas tarkkaa touhua se, niissä tietyissä piireissä siis.

Ai mitä irtokarvoja? Missä matossa muka? En ymmärrä, en yhtään.

Onnea on...

Onnea on kaverina nätti tyttö, jonka kanssa voi leikkiä hippaa, saalistaa paarmoja, heittää kuperkeikkaa, painia raisusti ja ehkä vähän vaivihkaa hempeilläkin. ;)

Suolaa naamariin

Mitä saadaan, kun yhdistetään...

- haastavat kuvausolosuhteet (se ikuinen vastavalopirulainen, yngh!)

- jättimäiset rantakivet

- karvoja joka ilmansuuntaan pöllyttävä rannikkotuuli

- vesihullu koira

- villisti pärskähtelevä suolavesi

...?

Noh, siitähän saadaan kesän eka uimareissu meren rannalle, tarkemmin sanottuna Oritkariin, jossa kesäisin uimme ja talvisin jäälenkkeilemme. Sen sortin tuulen ja sitä myötä myös aallokon iski sääherra tälle päivälle, ettei muita varpaankastelijoita samoilla uima-apajilla näkynyt. Se sopi meille. Ei sitä nyt aina jaksa seurallinen olla. Aluksi pöljyyttäni meinasin uittaa koiraa varuilta flexillä, mutta kun olin kertaalleen vähällä sinkoutua koiran perässä jorpakkoon (tapaus tallentui muuten videollekin, kuten pian huomaatte. :D) eikä muita rantaeläjiä todellakaan missään näkynyt, tulin järkiini päästäen koiran irti. 

Aaltojen on totisesti syytä tietää paikkansa maailmassa 

(...samoin kuin koiria kahlitsevien emäntien...).

Aaaargh, ihan liikaa paimennettavaa!

Aallokon vuoksi uiminen jäi aika vähälle tyypin keskittyessä lähinnä suola-aaltojen saalistamiseen aivan rantaviivan tuntumassa. Ihme kyllä selvittiin reissusta jopa ihan ilman haavereita, vaikka meinaa nuo märät rantakivet aika tavalla sivustaseuraajaa välillä hirvittääkin. Ei mikään unelmauimapaikka, todellakaan, vaan kun ei nyt tähän hätään tiedetä parempaakaan, niin tuohon on toistaiseksi tyytyminen. Kyllähän tuolla monet muutkin ahkerasti käyvät. Lähitulevaisuuden tavoitteena meillä on tutustua myös paikallisiin järviin, niiden rannoilta kun saattaa hyvällä tuurilla löytyä joku tyynempikin uimapaikka eikä tarvitse sitä suolaakaan hörpiskellä saati kiviä varoa. Carollehan nyt tietty kelpaa ranta kuin ranta kunhan vain uimaan pääsee, mutta emäntä on juuriltaan sisämaalaisena nirsompi, kaivaten ennemmin järvelle. Mokoma nipottaja, hmph!