torstai 20. toukokuuta 2010

Ikää 13 viikkoa ja 6 päivää

Siitä on muuten aikaa jo huimat 13 viikkoa ja 6 päivää, kun pieni rääpäleemme putkahti tähän maailmaan, joskaan emme kyseisestä ihmeestä vielä tuolloin mitään tietäneet. Paljon on sen jälkeen tapahtunut eikä kiireinen blogaajaparka ole ehtinyt tänne kaikkea tähdellistä rustailla, vaikka mieli onkin tehnyt. Palaillaan noihin menneiden viikkojen tapahtumiin jälkikäteen sitä mukaa kuin aikaa riittää ja hypätään tällä kertaa suoraan nykyaikaan eli helteiseen toukokuiseen torstaihin ja kolmen ja puolen kuun ikäisen pennun arkeen.

Tänään kävi nimittäin niin, että alussa hyvinkin lenkkeilemään haluton rääpäle löysi paikalliselta aukiolta jotain suunnattoman hienoa eikä kiirusta kotiin enää ollut. Ei, vaikka aurinko porotteli pilvettömältä taivaalta eikä viilentävää varjoa näkynyt mailla halmeilla. Hitot varjosta, varjot ovat nössöille!





Niinku WOW mikä jumalattoman suuri halko siellä heinikossa lojui! Mikä lie mörkö oli sen heinikkoon vimmoissaan raahannut, sillä eipä ollut Carosta kapinetta perässä vetämään. Liian rääpäle on koira siihen vielä.





Toki ensin mielen valtasi epäusko, sillä vaikka yleensä kaiken kivan pureskelu kielletäänkin hienovaraisten "et perkele TAAS pure sitä!"- ja "IRTI SIITÄ AAAARGH!!!" -huudahduksin tehostettuina, ei tämän halon kohdalla kuulunut ainuttakaan poikkipuolista sanaa. Ei edes mutinaa. Ei mitään! Ihan jopa yllytettiin käymään kiinni, hullua mutta totta. Vähemmästäkin on tässä maailmassa hämilleen menty.





Mutta voi miten tuo yllättävä pureskelulupa vetikin hymyn korvasta korvaan. "Kerrankin mä saan tehä jotain oikeasti kivaa, ei oo totta!" myhäili koiruus onnessaan paahtavaa kuumuutta lainkaan huomaamatta.









Ja sitten nakerrettiin, ähistiin, maiskuteltiin ja nakerrettiin vähän lisää. Emäntää ihan hirvitti pyörtyisikö koira lopulta auringonpistoksen saaneena tantereeseen, mutta kun ei lähtöhaluista näkynyt tietoakaan, ei auttanut muu kuin istua vieressä ja ihan vaan vähän salaa nauttia yllättäen ilmaantuneesta auringonpalvontamahdollisuudesta, jollaisia koiran kanssa harvoin heruu, koira kun ei oikein noita auringonsäteitä arvosta...siis ainakaan ilman halon tai vaihtoehtoisesti vesilätäkön läsnäoloa.





Kun emäntä osoitti lopulta halunsa viedä Caro kotiin juomaan raikasta vettä julman ja ajattelemattoman koiranrääkkääjän mainetta pelätessään, alkoi valtaisa vastustus ja ulina: "Eiiiiii mä en taho lähtee täältä vieläääääääääää...ääääää....äääää!" Urputus lakkasi vasta emännän luvatessa, että halon luo voidaan palata uudemman kerran illemmalla. Tuskin mörkö aarrettaan takaisin metsään jaksaisi ennen viileää yötä raahailla.





Lopuksi räpsäistiin vielä ehta Ison Pojan Potretti. Sellaisia ei tosiaankaan oteta hätiköiden yhdessä kulahtaneiden tennispallojen tai kuolan tahmaamien pehmolelujen kanssa. Ison Pojan Potretti vaatii vähintäänkin nohevan ilmeen ja miehekkäät lavasteet. Ja miehekäs, jos mikä, tuo Caron löytämä aarre tosiaankin oli!

9 kommenttia:

  1. Ihana rääpäle!
    Iskee koirakuume itellekkin, ihanko ei jo nyt kolkuttele ovella! ;(

    VastaaPoista
  2. Joo mä tiiän ton tunteen liiankin hyvin. Ei oo kauaakaan, ku kärsin samasta enkä tienny miten päin oisin ollu. Onneksi me kumpikin tiietään mikä siihen tilaan auttaa.;)

    VastaaPoista
  3. Iso poika potretissaan <3

    Sakemanni ja jonkinmoinen keppi/halko/tms on varmaan erottamaton yhdistelmä ;)

    VastaaPoista
  4. Liekö siellä näin aikasi alkais jo rautahampaat kutittelemaan... Toisaalta onhan se nyt kiva kerranki natustaa jotain erikoisempaaki ihan luvan kanssa!

    VastaaPoista
  5. Saattaa olla joo, ettei mee montaakaan viikkoa, ku alkaa noita hampaita putoilla - viimeinkin.:p Tosin yllättävän hyvin tässä ny ollaan selvitty ilman pahempia haavoja sormissa, ku alkaa kieltosana mennä helpommin perille, mitä silloin alkuvaiheessa.

    VastaaPoista
  6. Olisiko sulla jotain vinkkejä, neuvoja, ohjeita tmv. (mahdollisesti) tulevalle sakemanninhankkijalle? :) Koirakuume jyllää pahana eikä tunnu menevän ohi sitten millään...

    VastaaPoista
  7. Jaa-a, on kyl niin laaja aihepiiri, etten osaa näin äkkiseltään ja oma-aloitteisesti oikein mitään tiettyjä tärkeitä ohjeita antaa.:) Mut jos rotu on tarkkaan harkittu ja itelle sopivaksi todettu (en tosiaan tiiä sun taustoja kyseisen rodun suhteen), nii ei muuta kuin hankkimaan vaan!:p Kasvattajilta kannattaa kysellä "asiantuntijaneuvoja" (he sopivat neuvojiksi taatusti paremmin kuin allekirjoittanut) ja toki suosittelen tutustumaan myös osoitteeseen http://www.spl.fi/ eli Saksanpaimenkoiraliiton nettisivuihin. Siellä on paljon hyvää informaatiota rodusta kiinnostuneelle ja myöskin niitä kasvattajien yhteystietoja.:)

    Töitähän tommonen sakemanninpentu teettää ja koulutus on pitkä prosessi, joka vaatii sinnikkyyttä, koska vaikka koira kuinka oiskin hyväluontoinen (suurin osa onkin), voi huolimaton ja laiska kouluttaja aiheuttaa melkoisia harmeja itelleen ja koiralle tulevaisuudessa. Ongelmakoirat ovat useimmiten vain tulosta vääränlaisesta tavasta kouluttaa, esim. annetaan koiralle periksi väärissä paikoissa eikä osata asettaa tiukkoja sääntöjä. Semmonen sekoittaa koiran pään, koska erityisesti schäfer haluaa tietää paikkansa laumassa ja se oma paikka saa koiran tuntemaan olonsa turvalliseksi - näin ehkä vähän tökerösti sanottuna. Vastuu on suuri ja sen takia pitääkin olla tosi varma siitä, että jaksaa kouluttaa myös vähän jästipäisempää yksilöä. Moni muu rotu on varmasti helpompi, ellei oo niin kiinnostunut kouluttamisesta. Meiän Caro esim. on ainakin toistaiseksi ollut yllättävänkin hyvä oppimaan uutta (oppi esim. "maahan"-käskyn alle viidessä päivässä eikä "istu" vienyt kovinkaan paljon pidempään), mut se osaa myös olla tottelematta, ku känkkäränkkäpäälle sattuu - eikä vielä oo ees pahimmassa uhmaiässä, joten vääntöä on taatusti luvassa.;)

    Mut jooh, tossa oli ny jotain mieleen juolahtanutta, joskaan en tiiä mitä kaikkea olisit halunnut tietää, ku et mitään tiettyä kysymystä esittänyt. Saatoin hyvinkin toistaa asioita, jotka olivat sulle jo itsestäänselvyyksiä.:) Kannattaa tosiaan ottaa yhteys eri kasvattajiin, sillä he osaavat auttaa sua taatusti parhaiten!

    VastaaPoista
  8. Mun kaverin kaverikin oli hommannut saksanpaimenkoiran ja kun kävin sitä katsoon niin olihan se ihana. Mut paljonhan työtä se vaatii ainakin aluksi. Mitä sen puoltoistatuntia siellä olin niin pentu väänsi kahdet tai kolmet pissat ja yhdet kakat lattialle ja koko ajan piti olla jotain jyrsimässä. :D Mullakin on kieltämättä vähän koirakuume, mutta en voi kyllä vielä opiskelujen aikana ottaa koiraa, kun on niin pieni yksiö ja toi yks mirrikin.

    VastaaPoista
  9. Haha, semmosta häsläystähän se ekat kuukaudet on.:p Oliko se pentu minkä ikäinen tapaus? Toki pennut ovat yksilöitä ja oppivat asiat eri tahtiin, mut pääpiirteittäin niistä on tosiaan kaikista ihan samanlainen huoli ja aina pitää olla vahtimassa, ennen kuin alkaa oppi mennä perille. Caro ei onneksi vielä ole paremmin pureskellut muuta kuin sormia ja tyrkylle jätettyjä kenkiä ja kakankin se osaa melkein aina tehä ulos, mut pissa lentää edelleen milloin minnekin. Ei siinä auta muu, ku siivota vaan.:D

    Ihan viisasta tosiaan oottaa, että on tarpeeksi tilaa. Niin mekin tehtiin, sillä edelliseen kämppään ei ois mahtunu yhtään elukkaa lisää. Siellä oli jo kahen kissan kaa tarpeeksi vähän tilaa ja koira vaatii reviiriä sitäkin enemmän.:)

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! :)