Jatketaas Hollola-reissun tapahtumilla heti tuon tuoreemman jutun perään, että päästään näistä rästitarinoistakin joskus. Noin niin kuin koiramaisesta näkökulmasta katsottuna reissumme jännin päivä oli päivä, jona pääsimme ensi kertaa testailemaan majapaikassamme jo pitkään hyvin palvellutta Kickbikea. Takajarruhan siinä vaati pientä fiksaamista, mutta muuten vempaimessa ei ollut mitään valittamisen aihetta.
Tauko varjossa oli paikallaan.
Pysytääs ihan asfaltilla nyt kummiskin, jooko?
Vastoin kaikkia etukäteisolettamuksiamme selvisimme kokeilusta täysin ilman turvalleen lakoamisia, mitä nyt muuten vain ihan pikkuisen säädettiin, kuten asiaan ensikertalaisina kuuluu. Ite opin mm. sen, ettei Kickbiken runko jousta tippaakaan sama kuinka monta kertaa sitä kyydistä pois laskeutuessaan polvella kolauttaa. Komeat mustelmat sain, mutta opinpahan sentäs lopulta, kiitos vaan! :p Isäntä lähti matkaamme rullaluistellen (liikuimme siis noista taukokuvista poiketen asfaltilla) ja toimikin oikein loistavana kirittäjänä, Caro kun ei noilta vetohaluiltaan kuitenkaan "ihan" mikään husky ole enkä itekään mikään vauhdin potkimisen maailmanmestari, heh! Kyllä tuli silti jarrulle käyttöä, nössö meikäläinen kun ei millään uskaltanut päästellä menemään täysillä koiran intoutuessa oikein kunnolla laukkaamaan. Saa nähdä uskallanko ikinä, sillä kyllä siinä varsin pätevää haipakkaa päästään. :)
Kyllä se oikeasti tykkäsi, uskokaa nyt! :D
...
Päivä oli sen verran aurinkoinen ja lämmin, vähän päälle 20 astetta, että otimme tuon alle viiden kilometrin matkalla ainakin sen neljä juopottelutaukoa ja vähän varjossa hengailua siihen päälle. Mukava tuulenvirekin piti meille seuraa. Tuolla kombolla me pärjättiin oikein hyvin ja ihan loppumatkallekin riitti vielä niitä vetohaluja. Koiria ei tullut vastaan yhden yhtä, mutta pyöräilijöiden ja kaiken maailman kesähiihtäjien ja -luistelijoiden me annettiin mennä ohi ite tien laitaan pysähtyen, varmuuden vuoksi.
Takaisin kotiin päästyämme meinasin, että no nytpä meillä on taatusti väsynyt ja raukea koira, joka ei hetkeen sieltä talon nurkan varjoista aurinkoon paahtumaan nousekaan. Vielä mitä. Meni ehkä maksimissaan se puolisen tuntia paluusta ja siinä se pentele taas oli, mutaisen kuolaista frisbeetä syliin tunkemassa. "Let's leikitään, hei, ettei mene vallan lorvailuksi tämä päivä!"
Syvä huokaus.
