Mustavalkoisten kissojen tango

Painavaa palautetta

"Mää vaan kysyn, että eikö tässä blogissa käsitellä enää mitää järkevää?! Kissoja, esimerkiksi. Ketä joku typerästi toikkaroiva koiranpentu muka kiinnostaa? EI KETÄÄN!!! Ihan hyvin voisit tuon entisen ylikasvaneenkin jonnekin nurkista kuleksimasta pois viiä. Vehkeitään vaan nyysää - HYI HELEKATTI HYIIIIII! - ja henkikin haisee biojätteelle, mikä on kyllä aivan karmea loukkaus biojätettä kohtaan, mutta menkööt nyt. 

Ai että meinaat sen karmean pikku lörppökorvan joskus kyläänkin pyytää? Meille, MUN kotiin?! NO ET KYLLÄ TODELLAKAAN PYYDÄ VOI JUMANKAUTAAAAAAAARGH MÄÄ EN ENÄÄ KESTÄÄÄÄÄÄ!!!!"

"Arvoisa Neiti Pätkis, kiitos palautteesta! Palautteenne on rekisteröity tietokantaan. Otamme sen huomioon palvelua kehittäessämme. Mikäli jotain jäi vielä kielen päälle, olkaa ystävällisiä ja ottakaa meihin uudelleen yhteyttä. Mielellään ei kuitenkaan ihan pian.

Terveisin: Peiton alle suojaan hakeutunut asiakaspalvelija / Karvahelvetti"

Ällöjä videoita ja käytöstapojen opettelua

Saatoin käydä taas tuossa eilen vähän kyläilemässä ja Kallea lällyttelemässä aivan kuin se kamala pentukuume ei olisi jo toissapäiväisestä reissusta tarttunut. ;) Vastassa oli muuten tällä kertaa täysin eri kaveri kuin edellisenä päivänä: toki tyyppi nukkui edelleen aika paljon, mutta huomattavasti ekaa päivää aktiivisemmin se myös leikki ja otti kontaktia muihin paikallisiin nisäkkäisiin. Kissan nenää tuli lipaistua, isoja poikiakin nuuskittua ja syliinkin iski kova hinku aina silloin tällöin torkkuja ottamaan. Ja se häntä! Voi että siinä riittääkin virtaa! 

Caron pönttö se vaan meni ja säikäytti penikan kertaalleen ylilähentelevällä olemuksellaan ja erityisesti jättimäisellä tassullaan, jota piti turhan reteästi pienen suuntaan ojennella samalla kun hönki niskaan. En kyllä erityisemmin arvostanut kyseistä tapausta, sillä juuri noita ääliömäisyyksiä olisi vähän niin kuin tarkoitus välttää, vaan pakosti noita kai sattuu, noita säikähdyksiä, vaikka kuinka pyrkisi tutustumisia valvomaan ja rajoittamaan. Onneksi kukaan ei sentään syönyt ketään, joten eiköhän se kaveruus siitä lähde paremmaksi jalostumaan, kun näkevät useammin ja Carokin hoksaa, että ne tassut on pidettävä kurissa ihan joka kerta, ei vain joka toinen. x) Uuttahan tuo pennun kanssa kaveeraaminen on sillekin, aika harva (eikä muistaakseni yksikään tuttu muuta kuin aivan ohimennen kylillä törmätessä) kun on uskaltanut varta vasten pientä pentuaan ison häslän nenän eteen tuoda, joten on kiva päästä kehittämään tätäkin elämän osa-aluetta kaikessa rauhassa paikassa, jossa koirakokemusta myös tästä pentuihin totuttamisesta piisaa. :) Hitaasti hyvä tulee.

Pikku-Kalle (pentukuumeilijat: pysykää poissa, hus hus!)

Heti tähän alkuun VAKAVA PENTUKUUMEVAROITUS! Ihan turha on tulla syyttämään meikäläistä, jos tuon varoituksen ignooraatte jatkaen kuviin asti ja huomaatte käyneen pian hassusti. Ettäs tiiätte sitte nii. Te, joiden vastustuskyky pentuja kohtaan on epäinhimillisen korkea samoin kuin te, jotka olette valmiita tuohon katalaan kuumeeseen sairastumaan: teille mulla on pikkuisen kerrottavaa...

Kalle on vähän väsynyt.

Paparazzin uhri.

Kaikki on syötävää!

Nimittäin nythän on niin - kääk! - että Leo sai eilen uuden pikkuveljen, Kallen. :) Pikku-Kalle on cockerspanieli huimalla seitsemän viikon kokemuksella, ja mitä eilen havainnoin (no pakkohan sitä oli heti ensimmäisenä mahdollisena päivänä katsomaan lähteä. :D), on elo cockerina melkoisen energiaa kuluttavaa puuhaa. Tuntitolkulla olisi penikka vain nukkua posottanut sen jälkeen, kun oli ehkä noin vartin verran kerrallaan jaksanut leikkiä ja uutta kotia ihmetellä. Kovin oli rauhallisempi pentu verrattuna Caroon samassa iässä, mutta eiköhän tämäkin penikka vielä nykyisestä kovasti aktivoidu, kun pahin muuttoväsymys kaikkoaa. Kohta ei perässä pysytä, katsotaas vaan.

Unilelua vasten on hyvä väsähtää.

Kuulapää.

Nyt venytellään!

Taas löytyi hampaille töitä.

Sen ajan, jonka Kalle jaksoi valveilla olla, vaikutti se varsin rennolta tyypiltä. Muutamia yllättäviä, kovia ääniä se vähän hätkähti, mutta jatkoi sen jälkeen touhujaan taikka uniaan kuin mitään ei olisi tapahtunut, eivätkä sen enempää Leevi kuin isot koirapojatkaan olleet millään muotoa pelottava juttu. Leo ja Leevi ovat luonnostaan tosi hyvätapaisia, rauhallisia tutustujia, mutta Caron suhteen henk.koht. luottoni ei ollut kovin korkealla, se kun on lievästi sanottuna ns. vilkas ja vauhdilla iholle tunkeva tapaus. ;) 

Mitenkä sä velipoika näytät noin kamalan kummalliselta?

Pentu meni hetkeksi ulos pissalle. Isoveljet ovat luonnollisesti kovin huolissaan. :D

Leevi on vähän iso.

Saksalaispösilö sai tosiaan purkaa suurimmat energiansa pihamaalla hömpöttäen ennen kuin edes pääsi ekaa kertaa samaan huoneeseen Kallen kanssa. Sisälle päästyään otus ei ensin hoksannut ollenkaan, että häkissä on joku, mutta hiljalleen asian todellinen laita paljastui tälle meidän aivopuolellekin. Odotin haukahteluja "vieraalle koiralle", mutta ei mitään. Hämmentävää. Onko sillä jopa käytöstapoja? Siis niitä hyviäkin, koulutuksesta huolimatta?! Nätisti se katseli ja nuuski häkkiä, ja käväisipä Kallekin verkon läpi nuuskimassa uutta tulijaa. 

Ainoan nootin Caro sai pienestä matalasta murinastaan, jonka se kertaalleen häkin laidalla maatessaan yllättäen päästi. Loppui kyllä samantien kieltoon eikä minkäänlaisia pennulle osoitettuja äännähdyksiä tuon jälkeen enää kuultu, joten mikä lie hetken mielijohde tuokin sitten oli, tiedä häntä. Olin noin ylipäätään tosi iloisen yllättynyt siitä, kuinka hirmuisen nätisti Caro osasi Kallen kanssa olla! Tavanomainen sähläys loisti poissaolollaan ja otus selvästi tajusi, että pennun kanssa kuuluu käyttäytyä nätisti ja rauhassa. Ja koska meni niin hyvin, saivat koirat tutustua toisiinsa myös ilman välissä olevaa häkkiä, koko ajan valvottuina toki edelleen jo pelkän hurjan kokoeronsa vuoksi: Kalle on ehkä juuri ja juuri Caron pään kokoinen ja Leoon verrattuna huidellaankin sitten jo aivan toisenlaisissa kokoerolukemissa. :p

Uudet kamut on aika jänniä.

Isot veljet tuttavallisina.

Ja pikkuinen kans!

Otteita sarjasta "Kokoeroja". ;)

Ilmeestään huolimatta se on ihan iloinen, uskokaa pois. :p

Mutta sellainen se nyt on: Kalle-cockeri, Leon tuore velipoika ja Caron velipuoli. Tulevien kesien hilpeä veneilykamu, noutohirmu vailla vertaa, jos odotukset paikkansa pitävät. Kylän kovimman pallohullun ja uimamaisterin titteleistä tullaan luultavasti käymään kovaa kamppailua, kunhan penikka tuosta isoksi - tai noh, isommaksi - kasvaa. ;) Mutta kiire ei ole, sillä kukapa voisi vastustaa tuollaisia pieniä vähän kömpelöitä, elämästä ihmeissään olevia pentuja!