11 vuotta

Se käy joka vuosi ja se kävi taas: Pätkiksen synttärit unohtuivat! Ne muistaa aina ihan hyvin siinä toukokuun alussa ja ne muistaa muutamaa päivää myöhässä, muttei koskaan juuri sinä oikeana juhlapäivänä. Se on se kevät tällaista aikaa, kun on aina niin paljon kaikkea jännää tapahtumassa tai suunnitteilla. Onneksemme Pätkis ei tuntunut edelleenkään pahastuvan, vaikka taas kerran jäivät onnittelulaulut laulamatta ja lahjat saamatta. Ei niillä lahjoilla jaksaisi leikkiä kuitenkaan ja se laulukin kuulostaa aivan hirveältä - ainakin, jos se jää emännän hommaksi. Parempi vaan, kun ei suotta häslätä. 

Yritin minä silti nimikkojäätelöä tänään tarjota, mutta ei se nyt oikein lähtenyt:

Siis HYI KAUHEE! Onko tossa jotain purkitettua 

meikäläisen kakkaa tai jotain?!

Pätkis on jo 11-vuotias ja jos multa kysytään, niin eipä siitä kyllä heti moista arvaisi. Ei se vaikuta sen vanhemmalta kuin vaikkapa 6-vuotiaana (mitä nyt turkki on muhkeampi nykyään), sillä ainahan se on ollut laiskaakin laiskempi tarkkailijaluonne, jolle aktiivisuus on pääsääntöisesti yhtä kuin silmien liikuttelu ja nukkuma-asennon vaihtelu. Rankkaa, eikö? Harmaantunut tai edes haalistunut se ei ole yhtään mistään, mutta ei kai se ole ihmekään, energiaa kun kuluu yhdessä vuodessa saman verran kuin Daltonilla yhdessä ainoassa päivässä. Pysyy tuoreena, kun ei kuluta itteään rehkimällä liikaa. ;) Varsin hyvä elämänohje ite kullekin, sanoisin!

❤ PALJON ONNEA, PÄTKIS! ❤

Pojat loskassa

Mökkijuttuihin jälleen, että päästään joskus niistäkin. Kaikki se maaliskuun loputon loska tuntuu tässä vaiheessa vuotta suht utopistiselta, täällä meilläpäin kun on ehtinyt olla jopa jo muutama oikea hellepäivä. Toista se oli tuolla mökillä! Sinne saapuessamme satoi vielä uutta lunta, mutta lomamme edetessä eteni myös kevät ja lumen tilalle saatiin aimo annos loskaa, joten etukäteen suunnittelemamme kävelyretki lumisen järven jäällä typistyi lopulta yleiseen hönöilyyn ja loskassa pärskyttelyyn rannan tuntumassa. Kivaa sekin oli, ei sillä.

Daltonia ei raahattu järvelle asti kastumaan, sillä tassut sai kasteltua oikein kivasti jo siinä mökin nurkilla. Kakara ei kammonnut loskaa ja vettä mitenkään erityisen paljon, mutta ei se kyllä osoittanut mainittavaa kiinnostustakaan veden kanssa lutraamiseen. Maine coonien sanotaan usein pitävän vedellä leikkimisestä, mutta yksilöt ovat tunnetusti yksilöitä, eikä tuo yksilö tunnu innostuvan vedestä keskivertokissaa enempää. Huolettomammin se kyllä tassujaan kastelee kuin Sinni tai Pätkis, joten voi olla, että vesileikitkin alkavat kiinnostaa jossain myöhemmässä elämänvaiheessa. :)

Terveys on katoavaista

Oho, jo toinen postaus samalle viikolle! Kyllä nyt ihminen vallan villiintyi. Tuli vaan mieleen, että voisin kirjoitella vaihteeksi useammasta kuulumisesta kerralla, niin se rästiuutisjono ei lähtisi aivan totaalisesti lapasesta.

Matkalla kesään.

Pieni suuri saalistaja on ottanut metsät miehekkäästi haltuunsa.

Niin. Monet koiranomistajat - ja enenevissä määrin kissojenkin vastaavat - kamppailevat näin kesäaikaan äärimmäisen kiusallisen punkkiongelman kanssa. Punkki siellä, punkki täällä, aaaargh ja perhana! No me ei kamppailla. Se on se max. 10 punkkia kesässä, vaikka missä Caron kanssa liikuttaisiin, joten tämäkin kesä sujuu ilman mitään erityisiä punkkikarkotteita. Valkosipulirouhetta tulee laiteltua silloin tällöin koiran ruoan sekaan, mutten rehellisesti sanottuna usko sen tehoon erityisemmin. Aika näyttää kuinka paljon Dalton vetää punkkeja puoleensa. Toistaiseksi ongelmaa ei ole ollenkaan, mutta mistäpä noista vihulaisista tietää, että mitä kaikkea ne tuolla pöheiköissä juonivat!

Oli vähän huono elämä hotspotin iskettyä. Piti hakea toiselta kutisijalta vertaistukea.

On meilläkin silti omat vitsauksemme. Nimittäin hotspotit. Tuntuu, että mitä vanhemmaksi tiivisturkkinen Caro varttuu, sitä suurempi kiusa ne meille ovat. Viime vuonna taistelimme varmaan 6-7 pienehkön hotspotin kanssa. Tänä vuonna Caro ehti uida kahdesti, kunnes se iski taas, ja kaiken lisäksi pahempana kuin koskaan aiemmin: koko rintakehä tulehtui ja lisäksi pienemmän osansa saivat ainakin myös nivuset, persus ja häntä. Juuri niitä paikkoja, joissa karva on pitkää tai paksua ja/tai iho hautuu. Koskaan ennen ei ole tarvinnut suojakauluria käyttää, mutta nyt muuta vaihtoehtoa ei ollut, eikä sekään toki estänyt kynsillä rapsuttelua paikoista, joihin kynsillä ylettyi. Oman kirpsakan mausteensa soppaan antoi juuri alkanut siitepölykausi, joka oli omiaan yllyttämään raivoisaa nypyttelyä ja raapimista.

Kutinan alkupäiviä, rintakarvat kynittynä.

Kaulurin, päälle puetun T-paidan, karvojen pois surruuttelun, kortisonin, Bacibactin, allergiashampoolla pesemisen, föönaamisen ja ties minkä muun avulla hotspot talttui lopulta ihan kotihoidolla ilman lääkärireissua, mutta sitkeässä se oli ja jossain vaiheessa meinasi kyllä usko omiin tohtorointikykyihin loppua. Tuon projektin jälkeen totesin, että jatkossa kyllä lyhennellään noita ongelmapaikkojen karvoja ennakkoon ennen ongelmia ja pidetään vissi huoli siitä, että koira föönataan jokaisen uimareissun (ja sadekelin lenkin) jälkeen rutikuivaksi, ettei pienintäkään mahdollisuutta ihon hautumiseen jää. On meinaan iso, mutta silti niin pieni vaiva siihen taisteluun nähden, joka meillä vastikään käytiin. Onnea on tiivis pohjavilla ja silleen!

Lämpöhakeutuvan ohjuksen unelmavuodenaika on taas täällä. :)

Sinnin terveydestä: Atopica tuntuu edelleen auttavan! Nyt en enää keksi muuta syytä sille, että karva on pysynyt kiitettävän ja heikoimmillaankin hyvän tasolla yhtämittaa jo parin kuukauden ajan. Tämä vaikea siitepölykausi on aiheuttanut oireilua yhdelle sun toiselle eläimelle (mukaan lukien talouden isännälle ;) ) eikä yliherkkä Sinni ole siltä säästynyt, mutta edelleen kaikenlainen kutina on huomattavan vähäisellä tasolla Atopicaa edeltävään aikaan nähden. Lääkkeen ottaminen sujuu nykyään rutiinilla ja helposti, ja ollaan edelleen pysytty siinä "noin joka kolmas päivä" -tahdissa. Jopa vähempikin voisi siitepölykauden/karvanlähtöajan ulkopuolella riittää. Sitä me testaillaan myöhemmin.

Ja tähän loppuun vielä todella ikäviä suru-uutisia... Eturauhasvaivojen kanssa Caron tavoin pitkään paininut Leo lähti kirmaamaan vihreämmille pupunjahtausniityille aiemmin tässä kuussa. :( Vaivojen taustalta löytyi lopulta pahanlaatuinen kasvain eikä mitään ollut tehtävissä. Rauha aina niin suloiselle Leolle... Kivut ovat nyt poissa ja jos jokin, niin edes se lohduttaa, vaikka lähtö tulikin aivan liian varhain. Eihän Leo ollut kuin nelisen kuukautta Caroa nuorempi, mutta eivätpä nuo vaivat koskaan ikää katso. Carolla kaikki on noiden vaivojen suhteen nykyään hyvin, kiitos sen kevättalvisen kastraation. Olemme siitä enemmän kuin kiitollisia. Toisinkin voisi olla.

Iloisemmin jutuin ensi kerralla...

Yli-Marolan 4H-kotieläinpihan avajaiset & 20-vuotissynttärit

Terve taas! :)

Kiirettä tuntuu pitävän siihen malliin, ettei blogille jää edelleenkään millään aikaa. Kerrottavien juttujen määrä se senkun vaan pelottavasti kasvaa eikä loppua näy, hui... Tänään tuli huideltua vaihteeksi tuolla Lahden (eli täkäläisittäin Lahen, heh!) suunnalla ja tarkemmin sanottuna Yli-Marolan kotieläinpihan kesäkauden avajaisissa. Samalla siellä juhlittiin myös samaisen paikan 20-vuotissynttäreitä eli pitkään on toiminta jatkunut ja oikein hyvä niin! :) Pidemmittä pulinoitta jokunen kuva kotieläinpihan tämän kesän asukeista - osa vanhoja tuttuja ja osa aivan uusia söpöläisiä.