lauantai 28. toukokuuta 2011

Koiruuksia Oulunsalossa

Rästipostausten kimppuun mars!

Siitä on tosiaan jo varmaankin kolmisen viikkoa, kun teimme reissun Oulunsaloon, tarkemmin sanottuna Riutunkarin tuulivoimalapuistoon, jossa emme olleet koskaan aiemmin käyneet. Riutunkarista pääsee autolautalla Hailuoto-nimiseen saareen, jonne pitää kyllä myöskin joku retki joskus tässä kesällä tehdä.


Paikalle eksyimme oikeastaan vähän vahingossa, sillä tarkoitus oli alunperin vain lähteä jonnekin, missä koiruus saisi juosta vapaana tutkimassa uusia maisemia ja missä ihmisväkikin viihtyisi ilman, että tarvitsi koiran tekemisiä koko aikaa tarkasti seurailla.


Noh, syystä taikka toisesta löysimme laumamme tuolta satamasta pelottavien tuulivoimalahökötysten juurelta ja siellähän sitä sitten hillitöntä tuulta uhmattiin ja Caro-poikaa viihdytettiin.



Tosin jos totta puhutaan, hoiti Caro oman viihdytyksensä aika omatoimisesti, sieltä satamasta kun löytyi kuin löytyikin se aina yhtä kiinnostava kapine eli puunpätkä, tällä kertaa lautaisessa olomuodossaan. Puu kuin puu, kaikki käy!

Lauta saapi kyytiä.


Kevyttä leukalihasten treenailua.


"Sää oot kyllä niin PÖLÖKKY!!!"


Epämääräistä koikkelehtimista.

Semmoinen reissu se sitten oli. Nätit oli maisemat ja sinistä merta riitti silmänkantamattomiin, mutta se tuuli olisi kyllä saanut olla olematta. Ensi kerralla kannattaa siis ehkä suunnata jonnekin muualle kuin tuulipuistoon, mikäli ei siitä tuulesta niin välitä. ;)

2 kommenttia:

  1. Mitääää oottako te ollu täällä? No voihan helvata, ois ollu kiva treffailla rotukavereita! :D

    VastaaPoista
  2. No himpula, sielläkö te asuttekin?:D Eihän tuo mikään ongelma oo toistekin piipahtaa noilla nurkilla eli mikä jottei voitais jotain treffintynkää järkätäki tässä kesän mittaan!

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! :)