lauantai 15. lokakuuta 2011

Kahdeksan satunnaista asiaa

Näin lauantain ratoksi voitaisiin ottaa käsittelyyn tällainen hauska A Blog With Substance -tunnustushaaste. Tunnustuksen meille antoi Tuutusen basaari -blogin ella. Kiitos tästä hänelle! :) 


Tunnustuksen mukana mätkähtivät seuraavanlaiset säännöt:

Tunnustuksen saajan pitää:

1. Kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään


Karvahelvetin lauma jakaa tämän tunnustuksen eteenpäin seuraaville omasta mielestämme merkityksellisille eläinblogeille (joskin tämän kunnian olisivat ansainneet monet muutkin listalta nyt pois jääneet):




Ja sitten niihin kahdeksaan satunnaiseen asiaan, jotka teemalle sopivasti paljastavat yhtä sun toista koko laumastamme.

1. Karvahelvetin isäntä on kissaihminen, emäntä taasen koiraihminen. Syyttäkäämme tästä kotikasvatusta. 



2. Pätkis painaa tällä hetkellä noin 6,2 kiloa, Sinni 3,5 kg ja Caro 34 kg. Emännän ja isännän painoista ei tohdi hiiskua pihaustakaan...



3. Pätkis on holtiton ahmatti (sen syömisiä pitää vahtia etenkin nykyään noiden kaikesta päätellen megaherkullisten ja -lihottavien virtsakiviruokien vuoksi), Sinni syö kohtuudella ja Caro nirsoilee minkä ehtii. On siinä noita syömishäiriöisiä kerrakseen, kun yhdellä suu tahtoisi käydä koko ajan ja toisella paistaa vähän väliä kylkiluut. :p Sinni saisi antaa niille kohtuusyömisoppia.

4. Caro rakastaa autoilua "yli kaiken". Sinni suhtautuu autoiluun melko hällä väliä -tyyliin nukkuen kopassa suurimman osan matkaa. Pätkis stressaa autoilua niin pahasti, että kehittää itelleen reissujen jälkimaininkina helposti kurjan virtsatulehduksen. Sen takia sitä ei mielellään lähdetä enää ainakaan Lahteen asti huvikseen raahailemaan.


Yleinen saunavuoro.

5. Pätkis saunoo toisinaan ihmisten kanssa ylälauteella ympäriinsä möyryten. Liika löylynheitto tosin ajaa katin karkuun aika vikkelään, kaikesta päätellen äärimmäisen epäilyttävästi kiukaalla suhisevan löylyveden vuoksi. Sinni saunoo ainoastaan yksin saunan lämmetessä, siis ennen ihmisten saapumista paikalle. Caro on saunonut viimeksi yli vuosi sitten mökillä. Hyvin se ylälauteella istuminen ja löylyttely näytti elikolle tuolloin maistuvan! Kotona emme ole antaneet sen saunoa, on meinaan turhan ahdasta puuhaa niin pienessä tilassa.


Pikkunatsi.

6. Caro tunnistaa useita lelujaan nimeltä ja tuo niitä pyydettäessä (kätevä sisäleikki laiskimuksille). Tuttuja sanoja ovat mm. pallo, lammas, orava, köysi, luu, rotta ja natsi. Kyllä, natsi. Natsi on julmetun kokoinen juuttikankainen motivointipatukka, jonka saimme kerran mukaamme Hollolan porukoilta. Älkää kysykö miksi siitä tuli natsi. Joskus näitä asioita vaan tapahtuu. Kuvassa pikkunatsi, ei siis se iso.


Apuaaaaaa, älä tapa mua!!!

7. Ennen kuin kerrostalomme hissi viime vuoden heinäkuussa eräänä helteisenä sunnuntaipäivänä hajosi, ei ollut lauman ihmisväelle tullut mieleenkään kuinka tärkeää on opettaa yli kolmenkymmenen kilon painoiseksi kasvavalle koiralle myös se alaspäin kulkeminen siellä portaikossa... Siinä sitä sitten ähistiin, kannustettiin ja maaniteltiin pitkä tovi ennen kuin koiruuskersa tajusi kuinka niitä tassuja oikein alaspäin mennessä asetellaan ja uskoi, ettei se laskeutuminen koidukaan väistämättä kuolemaksi. Vaikka jo iltaan mennessä viisikuukautinen pentu handlasikin homman kuin vanha tekijä, olemme siitä lähtien käyttäneet portaita hissin sijaan aina silloin tällöin, jottei tuo tärkeä taito vahingossakaan unohdu.



8. Pahin tihutyö, jonka Caro pentuaikanaan teki (ellei lasketa niitä - thank gosh vain muutamia - kertoja, kun vatsatautinen penikka yrjösi tai ripuloi nestettä kivasti imevälle nojatuolille tai kun se täysin käsittämättömästä syystä käytti sohvaa pissapaikkanaan kahdesti saman viikon aikana eivätkä ne lammikot sitten olleetkaan ihan mitään pieniä...), näkyy yllä olevassa kuvassa. Kuvan nappasin eräänä heinäkuisena aamuna viime vuonna. Oli siinä naurussa pikkuisen pitelemistä, kun ensijärkytyksestä tokeni. :D Sinnin nukkumapaikkanakin toisinaan toiminut lehtikori lensi tuon aamun jälkeen iloisessa kaaressa roskiin, mutta mitään muuta ei sitten ollutkaan hajonnut, vaikka kuva saattaa suurempaan hävitykseen viitatakin. Pissalammikko sieltä kaaoksen seasta toki löytyi kuin pisteenä i:n päälle, tietenkin. Jos tuo olisi joka-aamuista lystiä ollut, olisin takuulla muuttanut asumaan pehmeäseinäiseen huoneeseen viimeistään syksyn tullen, mutta suureksi onneksemme Caro oli hirmuisen kiltti pentu, joka ei moisia koiruuksia usein "iloksemme" järjestänyt.

Siinäpä oli niitä satunnaisia asioita iso liuta. Ja "bonusasiana" kerrottakoon, että seuraava postaus on järjestysnumeroltaan peräti kahdessadas (hui kamala mikä määrä karvalla kuorrutettua löpinää! :D), mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että tuota merkkipaalua täytyy juhlistaa jotenkin erityisen rempseään tyyliin. Mutta mitenkäs se sitten tapahtuu? No sehän selviää teille seuraavassa postauksessa, joten pysykääs toki kuulolla! ;)

6 kommenttia:

  1. Voihan vitalis, kiitti. :) Kunhan ehdin niin lisään minäkin 8 satunnaista asiaa.

    VastaaPoista
  2. Meillä kävi aikanaan yhden pennun, joka ihan tarkoituksellisesti ei ollut isoissa rapuissa saanut itse kulkea, kanssa hauskasti. Se oli aikuisen koiran kanssa eteisessä, josta ovi kellariin (jonne pitkästi rappuja) oli jäänyt auki, ja siellä kellarissa oli ulko-ovi auki. Mennessäni katsomaan koiria, istui pentu edelleen eteisessä rappuihin päin katsellen, mutta aikuista koiraa ei näkynyt missään, sillä oli mukava omatoimiulkoilureissu...

    VastaaPoista
  3. Heh, täysin samallaine löylytteluhuone ku meil oli. Meijjän vaa on 20v vanha ja viimetalvena uusin koko paskan.

    VastaaPoista
  4. Voi kiitos Bemary! Olen ihan ällistynyt...

    Sulla on mahtava blogi. Mukavaa kerrontaa ja varsinkin kuvat ovat huippulaatua!

    Saunomisesta: Meillä Kun tulee aina mukaan saunaan. Ronia ei näy missään, vaikka luulis, että se vilukoira ennemminkin tulisi mukaan.

    VastaaPoista
  5. leila, voi toista. :p Hyvä karkumatka meni hukkaan, ku ei uskaltanu mennäkään isomman mukana.

    - - -

    Partapappa, ei tekis pahaa uusia tota meiänkään kopperoa, vaan ku ei oo oma, niin eipä siinä pahemmin mitään uusitakaan. :p

    - - -

    S, olepa hyvä vaan ja kiitos itelles kans! :p Myös sulla on äärimmäisen kiva ja ennen kaikkea mielenkiintoinen blogi. :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! :)