perjantai 14. syyskuuta 2012

Kaksi pientä saksalaista marssi näin, peltoa pitkin eteenpäin!

Elokuussa toteutimme kaverini kanssa jo pitkään mielen perukoilla muhineen ajatuksen pienistä koiratreffeistä Hollolan peltomaisemissa. Kaverillani on tosiaan hieman yli parivuotias pinserinarttu Rudi ja mitä oltiin aiemmin höpisty, vaikutti Rudi oikein pätevältä leikkikaverilta Carolle. Tyypeillä on nimittäin paljon yhteistä: kumpainenkin on luonteeltaan aktiivinen, leikkisä ja muiden koirien kanssa vapaana ollessaan hyvin toimeen tuleva, mutta tuppaa siitä huolimatta reuhoilemaan remmissä tuntemattomille. Oletusarvoisesti keskenään täydellisiä treffikumppaneita siis, kun ovat hihnakäytöstavoiltaan tasavertaisesti apinoita eivätkä sen tähden toisen apinan kohtaamisesta traumatisoidu. ;)








Ja niinhän siinä sitten kävi, kuten odottaa saattoi: ensikohtaamisen alkuhetkiltä ei totisesti saksalaista karjuntaa saati taivasta kohti sojottavia hyeenakarvoja puuttunut. :D Meuhkaosuus tosin oli kohtalaisen lyhytaikainen, sillä Rudi näytti hyvin pian narttumaisuutensa Caron yrittäessä muka-miehekkäästi isotella eikä Caro sen jälkeen tohtinut tytsyä tippaakaa pomottaa. Se siitä showsta sitten eli hyvinkin odotetun käsikirjoituksen mukaan edettiin, Caro kun ei noihin valtataisteluihin käytännössä koskaan mukaan lähde, vaan väistää ennemmin konfliktit välttääkseen.

Saksalaistyyliin "herkkien" alkutervehdysten jälkeen suuntasimme läheiselle pellolle, jotta otukset voisivat tutustua toisiinsa vapaina ilman remmin tuomaa jännitettä. Caro koitti haastaa Rudia leikkiin heti alkuun ja onnistuikin innostamaan tytön hippasille muutamaan kertaan, mutta jostain kumman syystä Rudi ei sinä päivänä ollutkaan erityisen leikkisällä päällä (emäntänsä oikein ihmetteli, että mitenhän se nyt noin epäsosiaaliseksi heittäytyi, kun ei normaalisti sellainen ole), vaan haikaili lähinnä myyräpäivällistä, jota sitten peltoon monttuja kaivellen saalisti Caron tuijotellessa hämillään vieressä välillä ilmassa pinserin lennättämää multaa kitaansa haukkaillen.






























Palattuamme lähtöpisteeseen paikalle pölähtivät vintit Onni ja Leo, jotka Caron tavoin olivat Rudille täysin uusi tuttavuus. Siinä missä Rudi oli luokitellut Caron verrattain epämääräiseksi hyypiöksi, olivat innokkaasti omista korkeuksistaan pinserin niskaa kurottelevat vintit jo aivan toisessa ulottuvuudessa, mitä hyypiömäisyyteen tulee. Ne nimittäin olivat jo suorastaan kammottavia olentoja, joille ei totisesti uskaltanut ääntään uhmakkaasti availla! Häntä koipiensa välissä se kauhisteli ympärillään pörräävää uroslaumaa ja mikä hassuinta, alkoi nähdä vähiten ihollensa pyrkivän Caron aivan uusin silmin. Ehkä asiaan vaikutti eniten se, että Caro, tytsyn viileydestä huolimatta, oli onnistunut kehittämään päähänsä ajatuksen, että pikku pinseri olikin sen omaisuutta ja näin ollen kävi oikein Leollekin ärisemässä, jotta tämä jättäisi nartun rauhaan. :p Tokihan Rudikin asian huomasi ja tuon epämääräisen koirahässäkän tuoksinassa alkoikin hakeutua aina vain enemmän Caron lähelle, aivan kuin henkistä tukea hakeakseen. Tiedä häntä oliko näin, mutta siltä se kyllä kovasti vaikutti.












Venäläisten jättiläisten poistuttua areenalta löysivät saksalaiset mustaruskeat viimeinkin sen eksyksissä olleen yhteisen sävelen ja intoutuivat jopa pieneen leikkiinkin, ihan oikein Rudin aloitteesta vieläpä! Näin ollen kohtaamme varmasti uudemmankin kerran nyt kun tyttökin Carolle viimein oikein kunnolla lämpeni. Eiköhän ne toiset treffit suju sitten jo huomattavasti lämpimämmissä merkeissä jo heti siitä alusta lähtien, kun tyypit ovat jo ennestään tuttuja toisilleen eikä tarvitse mietiskellä mikä se toinen oikein on koiriaan.








Hauska oli kyllä tuohon pinseriin näin ihmisnäkökulmastakin tutustua, sillä kyseessä oli itelleni ensimmäinen vähänkään pidemmän kaavan mukaan suoritettu tutustuminen tuohon kauniin näköiseen, sporttisen oloiseen rotuun. Rudi oli todella mukavalta vaikuttava koira, vaikkakaan ei kuulemma ihan perinteinen pinseri luonteeltaan, vaan mm. selvästi keskivertopinseriä jästipäisempi tapaus, vaikka taitavat ne peruspinseritkin ainakin rotumääritelmän mukaan kohtalaisen itsepäisiä olla. Tiedä häntä, omaa kokemusta kun ei rodusta tuota Rudia enempää toistaiseksi ole. On se nyt joka tapauksessa Rudin ansioksi laskettava, että nytpä löytyi pitkästä aikaa yksi hieman pienempikokoisempi koirarotu, joka alkoi tällaista lähes pelkästään "isojen" rotujen (ihan kuin joku sakemannikaan olisi iso esim. jonkun borzoin rinnalla, haha! :D) fanittajaa suuresti miellyttää ja kiinnostaa!


4 kommenttia:

  1. Taitaapi olla kyseinen tyttönen samalta kasvattajalta kuin eräs lähipiiristänikin löytyvä pinseri! :D Mahtavia koiria totta tosiaan, vaikka omaa tahtoa löytyykin vähän liiaksikin välillä..

    - M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, pieni maailma taas kerran! :p Ja tosiaan tuosta omasta tahdosta ei kuulemma Rudillakaan puutetta oo, että ei varmana ihan mitään "helpoimpia" rotuja kyllä. :)

      Poista
  2. Oikein upea sakemanni on teillä, erityisesti tykkään kun tuo naama on tummempi, tulee vähän jylhemmän oloinen :) Muutenkin oikein näppärä blogi, alanpas vähän seurailemaan teitä, oman blogini liikenteen lähteistä teidätkin löysin!

    Huh pelästyin kun tähän tekstiin törmäsin, että kyseessä on meidän Netuska (pinseri), mutta se ei kyllä olisi mahdollista ollut, mutta on niin samanoloinen. Vaikka meidän tytöllä nuo korvat ovat useimmiten lennokkaammat! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset kommentista ja kiva, että blogi kelpaa! Toivottavasti jatkossakin. :p

      Jaa vai voi ne pinserin korvat olla vielä totakin lennokkaampaa sorttia. :D Vaikea usko, mut kai se sitte on pakko, heh!

      Poista

Kiitos, kun kommentoit! :)