Kauhun paikka

Jos nyt viimeinkin niitä kuvia ja jorinaa siltä mökkireissulta, joka me suoritettiin jo yli kuukausi sitten. Ai miten niin hämäläisillä vähän kestää? ;) Juttua riittää useammaksikin eri postaukseksi niin kissoista kuin koirastakin, mutta aloitetaan nyt kissoilla, tarkemmin sanottuna Sinnillä, joka onkin ollut viime aikoina vähän pimennossa täällä blogin puolella.

Eräät nauttii, eräät ei.

Mikä se oli?!

Kun taloudesta löytyy katti, joka toisinaan suorastaan asuu parvekkeella (eilenkin vietti siellä yli kuusi tuntia eikä lukuisista kehoituksista huolimatta suostunut sisälle ennen iltaa palaamaan, mitä nyt kerran kipaisi pikaisesti syömässä), voisi kuvitella sen vähintäänkin sekoavan onnesta päästessään metsän keskelle mökkeilemään. Mutta ei, sillä ulkoilu luonnossa oli enemmänkin ehta kauhun paikka! Ellei Sinniä kahlinnut valjaisiin flexin jatkoksi, löytyi katti useimmiten jostain rappujen taikka puuvajan alta pieneksi sykkyräksi jähmettyneenä, silmän mollukat päässä lautasen kokoisina muljottaen. Kaikesta näki, ettei ulkona ollut yhtään kivaa ja sisälle turvaan oli kova hinku. Puuvaja toimi sentään hyvänä hätävarasuojana ja eipä aikaakaan, kun katti rakennelman keksittyään loikkasi hirsien välistä vajan uumeniin viihtyen pitkän tovin siellä täällä katonrajassa kiipeillen ja muutenkin lorvaillen. Hämärä toi turvaa.

Kaik yhes koos.

Mieli halajaa suojaan.

"Ikimuistoisin" hetki koettiin, kun tyyppi päätti kadota oltuamme pienen hetken verran kiinnittämättä huomiotamme kattiin koko lauman hengaillessa ulkona yhtäaikaa. Kyllähän me lähestulkoon varmoja oltiin, että puuvajan alusen rojuviidakkoon se oli ittensä piilottanut, koska ei kuitenkaan uskaltaisi kauas mökistä lähteä, vaan kun eihän siitä näkynyt pienintä pilkahdustakaan, niin kohtalainen ahdistushan siinä väkisinkin iski. Jospa se sittenkin karkasi metsään, vieraassa paikassa, ja vain päivää ennen kuin oli tarkoitus palailla kotiin. Voi perhana, minkä meni ja teki! Siinä sitä sitten haahuiltiin mökkiä ja lähimetsää ympäri kissaa huhuillen, kunnes viimein bongasin tutut keltaiset silmät juurikin sen puuvajan alta. Voi sitä valtavaa helpotusta! 

Tuon jälkeen Sinni ei sitten pahemmin enää ulkoillutkaan, vaan istui sisällä maisemia ikkunasta katsellen, mutta tuskinpa tuo asiaa pahakseen pisti. Me ihmiset ei ainakaan pistetty, sillä ei todellakaan huvittanut ottaa sitä aiempaa katoamisepisodia uusiksi, vaikka se hyvin lopulta päättyikin. :p

Tää on aivan pyllystä tää touhu.

Voi ku ne möröt ei ny huomais mua...

Suojassa pahalta maailmalta.

Hetkellinen rohkaistuminen.

En tykkää. En!

Ryömintävaihteella.

Kohti jotain tuttua ja turvallista.

Joko pääsee sisään?

Kökötys.

Aukeisko se mökin ovi ny jo viiiiiiiiiimein?

Ei naurata enää. Tyhmä paikka!