Metsäkissojen sukua

Elämällä on monesti aika kiero huumorintaju, sen olen huomannut. Kissamme Pätkis ja Sinni ovat tästä mainio esimerkki. Luonnon helmassa syntynyt maatiainen pelkää ulkona omaa varjoaankin, kun taasen sisäkissaksi jalostettu ja ymmärtääkseni vain kerrostalossa asunut ragdoll käyttäytyy kuin olisi ulkoillut vapaasti koko ikänsä. Heti ei moista arvaisi. :) Onkin suuri sääli, ettei katti pääse toteuttamaan itteään jatkuvasti, kaupunkilähiön vilinässä kun asumme sen oman turvallisen kotipihan ollessa toistaiseksi pelkkä hailakka tulevaisuuden haave samoin kuin paikka, jossa tyyppiä uskaltaisi turvallisesti vapaana pitää ollen varma siitä, ettei kukaan tai mikään kattia pakomatkalle yllättäen säikäytä.

Terassilla.

Minnehän sitä tänään lähtis?

Oli miten oli, Pätkis oli luonnon rauhassa oikein elementissään ja hyvin pian kävi selväksi, ettei valjaita todellakaan tarvittu ja silmälläpitoakin vain hyvin suurpiirteisesti toisin kuin Sinnin kohdalla. Aina joka aamuisesta terassilla nautitusta aamukahvista iltahämärään saakka vaelsi Pätkis ympäri pihamaata milloin ihmisten perässä, milloin taasen täysin itsenäisesti seutua tutkien. Rauhallisessa ympäristössä ei ollut syytä pelätä yhtikäs mitään toisin kuin kotipuolessa, jossa yllättäviä ääniä ja vilinääkin piisaa. Yksinhän kissa ei toki mökinkään pihalla ollut, eli sen verran huolta kuitenkin kannettiin, että aina oli joku ihminenkin happea haukkaamassa, vaikkakaan ei välttämättä kissan niskaan hengittämässä. 

Jaa mites ne oli ne rengaspaineet?

Ihan jeeshän nuo näyttäis olevan.

Mitäs tässä tutkis seuraavaks...hmm...

Jaa, no jos vaikka ton pohjan ruostetilanteen tsekkais, että päästäänkö me tällä 

koslalla ees kotiin asti vai pudotaanko lattian läpi matkan varrelle.

Hyvä oli tilanne sielläkin. Ei huolta siis.

Paimen tsekkaa, ettei katti vaihtunut toiseen reissun varrella.

Mökkiä kiertämässä sen sadannen kerran.

Maastoutumisyritelmä.

Erityisen hauskaa oli mökin kiertäminen huolettoman rauhalliseen tahtiin, vaikka muutamia (paino sanalle "muutamia") riehakkaita juoksuspurttejakin nähtiin. Välillä piti vähän märistäkin kuin ilmoitellen, että tallessa vielä ollaan ja jännääkin on. Monesti seurana kulki myös perheen paimen, jonka mielestä oli äärimmäisen kiehtovaa, kun normaalioloissa laiska katti siihen malliin ympäriinsä uteliaana kuljeskeli. Kuten paimenille tavallista on, piti Caro pientä vaeltajaa ajoittain tarkastikin silmällä, ettei mokoma vaan vahingossakaan eksyisi turhan kauas muusta laumasta.

Lähtiessämme isännän kanssa lähimetsään mustikoita poimimaan, seurasivat mukana myös Caro ja Pätkis. Kun jompi kumpi taikka molemmat kyllästyivät verkkaiseen poimintatouhuumme, suuntasivat ne terassille lorvailemaan ja vahtia pitämään palatakseen jälleen myöhemmin takaisin luoksemme tsekkaamaan, että kaikki on varmasti ookoo. Hassuja. :p Näköyhteys meihin säilyi toki koko ajan. Nuo karvapersusten yhteiset vaeltelu- ja hengailutuokiot olivat varmasti omiaan lisäämään Pätkiksen luottamusta siihen, että on Caro sittenkin aika OK tyyppi, vaikkei sitä ihan iholle saakka tarvitsisi kyllä jatkossakaan laskea, alati liian koiralle haiseva eliö kun se sentään on. ;)

Seinän väriset silmät.

Se möllöttää.

Vaihteeksi puuvajaa tutkimassa.

Ja taas vaan hengaillaan.

Rauhallisessa risteyksessä.

Ai niin, intoutuihan Pätkis ehtaan pikkulintujahtiinkin! Se kai vakavissaan pienessä päässään kuvitteli, että pihatiellä matalana vaanien ja hitaasti edeten jäisi muutamalta pikkulinnulta huomaamatta, mutta vielä mitä. Nehän pitivät mokomat Pätkistä täysin pilkkanaan antaen sen hivuttautua parhaimmillaan muutaman metrin päähän, jolloin pyrähtivät taas hieman kauemmas karaten lopulta kokonaan. Ja kissaakos harmitti, kun niin kovasti, edes kerran elämässäään, yritti tosissaan oikeaa saalistajaa imitoida. :D Ei ole helppoa olla iso ja kömpelö. (Allekirjoittanutkin sen oikein hyvin tietää...)

Syksyn värejä pilkahteli jo siellä täällä.

Tämäkö se ny on se Gangnam style?

Karvatursoke.

Ulkohuussissa. :D Tuota temppua ei sisäkissa-Sinni osaakaan, mutta Pätkikselle 

moinen "ulkohelpotus" on tuttua, jo valjaskävelyillä opittua huttua.

Rauhallista illanviettoa. (Kuvasta kiitos isännälle!)

Niin se meni sekin päivä luonnon helmassa mökkeillen.

Huh huh, siinäpä olivat kaikki ne kissakuvat, joita mökkiteemalla meinasin julkaista. Seuraavaksi joudankin tästä Caron kuvien kimppuun ja voitte kuulkaas vain arvailla mikä urakka niiden kanssa tulee olemaan. Hirvittää jo etukäteen, mutta itepähän olen tämän blogin ristikseni ottanut, joten kitinät sikseen, haha! Mutta eipä ne kissajututkaan vielä tähän kuvaoksennukseen loppuneet, sillä mulla on tuosta Pätkiksestä tallessa sen sortin videomateriaalia noista mökkimaisemista, että oksat pois! Voin melkein luvata, että hyvää kannattaa odottaa ja jos ette yhdellekään videoista naura, niin vika ei kyllä ole enää videoiden hauskuudessa, vaan liian vakavamielisissä katselijoissa. Mutta ettehän te sellaisia vakavamielisiä ole, sehän on jo moneen kertaan nähty. ;)