sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Järvikuvia ja muuttuvia kaverisuhteita

Se näköjään hippusen venähti tämä postailuväli, oho hups... Nyt täytyypi käsitellä kiireen vilkkaa se lupaamani toinen osa kesän ensimmäisestä venereissustamme (tai lähinnä ne reissukuvat), sillä olemme ehtineet tauon aikana jo uudemmankin kerran veneilemään, eikä niitä tuoreempia juttuja tietenkään voi julkaista ennen noita vähän vanhempia.


Mäyräkoira?


Kalle ja sen "Pottu" (lausutaan ärsyttävän lässyttävällä äänellä).


Kuvien lisäksi piti kertomani siitä, millaiset ne Kallen ja Caron välit ovat nyt, kun Kalle-pojasta on ehtinyt kasvaa puolivuotias (kääk!) varhaisteini. Jos joku ei satu muistamaan, niin alkujaanhan Caro oli Kallen suhteen kovin epäileväinen kuvitellen penikan aivan varmuudella suunnittelevan jotain karmeaa jekkua, jonka se toteuttaisi heti, kun viaton Caro-parka selkänsä sille kääntäisi. Ärähdelläkin piti, jos kakara tunki liian vikkelään turhan lähelle. Kaikki yhteiset leikkiyritelmät kaatuivat viimeistään Caron liian raisuihin otteisiin: välillä viuhui valtava tassu, välillä näykkivä hammasrivistö. Ei tullut pojalle mieleenkään, että leikkityyli, joka oli aikanaan menestys raisun sakunarttu Nanan kanssa, voisi olla pikkuiselle cockeripojalle kauhistus. Kalle siis säikähteli helposti isompansa ronskiutta, mutta tuntui toipuvan pikku konflikteista silmänräpäyksessä ollen kohta jälleen matkalla häiritsemään epäileväisenä mulkoilevaa yrmyä. Ei ollut helppoa kellään. :p


Uimakoululainen.


"Äläpä ees mieti vieväs mun keppiä..."


"Jos ihan vähän lainaisin? Jookosta..?"


Tyyni hetki.


Ja mites nykyään? Nykyään painitaan ja ollaan hippaa, nuuskutellaan kaveria ja heilutellaan ystävällismielistä häntää. Juostaan yhdessä ilmaa halkovan lelun perässä ilman riitelyä eikä mätkitä pienempiään jättitassulla littanaksi, vaan osataan hillitä niitä omia voimia, ettei vastapuoli pelästy. Pojista tuli kuin tulikin leikkikaverit, aivan kuten toivoinkin. :) Kalle on suorastaan mestari muiden mielistelyssä ja sillä konstilla pääsee Caron kanssa pitkälle. Parhaana päivänä pöllitään jopa keppi toisen kuonon alta ja viiletetään jo kaukana siinä vaiheessa, kun varkaus viimein huomataan. :D Ilman Kallen loistavan rentoa ja iloisen itsevarmaa luonnetta tarina voisi olla aivan toinen, mutta nyt, sen ansiosta, ovat Caronkin pahimmat särmät hioutuneet.


Kesä-Leksa.


Toista se on sitten Leon kanssa, joka Onnin poismenon myötä muuttui olemassaoloaan alati anteeksipyyteleväksi raukaksi. Raukaksi, jota ei huvita oikein muu kuin syöminen ja makoilu. Leo ei kai enää oikein tiedä paikkaansa maailmassa, kun se vanha tuttu ja turvallinen paikka Suuren (Omituisen) Ajattelijan varjossa lakkasi olemasta. Caron mielestä on hirveän kiva öykkäröidä epävarmalle jättiläiselle, joka ei uskalla puolustaa itteään ollenkaan, vaan tuntuu usein jähmettyvän jo pelkästä Caron näkemisestä. Arvaahan sen, kuinka moinen käytös ruokkii aivoiltaan vajaata ja omasta asemastaan epävarmaa kiusaajaa... Tällä hetkellä vanhempien poikien välit ovatkin surkeimmat ikinä, vaikka vielä keskenkasvuisina leikkivät yhdessä ilman pienintäkään ongelmaa. Tosi tyhmä juttu, että Leo menetti kasvunsa (ja Onnin) myötä suurimman osan huumorintajustaan ja Caro löysi itestään toisten epävarmuudesta riemastuvan urostelijan, vaan minkäs teet. Kemiat ovat kemioita eivätkä ne kaikilla osu yksiin, eivät sitten millään.


"Iiiih, kylmäääää!!!"


*snorf snorf*


Huipulla.


*läpsyti läpsyti*


"Kyl mä sun sydämes vielä sulatan...ja sen jälkeen pöllin sen keppis."


"Muisk!"


Onneksi on Kalle. :) Kalle, joka tulee toimeen kaikkien kanssa eikä ainakaan vielä osoita mitään muuta kuin loputonta sosiaalisuutta toisia kohtaan. Sen kanssa niin nössöt kuin öykkäritkin tuntevat olonsa mukaviksi. Nytpä ei auta muu kuin toivoa, ettei luonne mitenkään radikaalisti muutu, vaikka ikää kertyy ja ne urosteluhommat tulevat väistämättä tutuiksi myös tälle tuoreimmalle pojalle. Aika näyttää miten käy. Pitäkäämme peukkuja!


2 kommenttia:

Kiitos, kun kommentoit! :)