Yksi taannoisen Oulu-reissun ehdottomista kohokohdista oli päivä, jona pääsin näkemään Caron vanhan leikkikaverin, nyt jo seitsemänvuotiaan Nitan. Moni pidempään tämän blogin mukana roikkunut lukija varmasti Nitan hyvin muistaakin. :) Ja niinpä se muisti Nitakin meikäläisen, kun pitkästä aikaa kohdattiin: tytsy teki nimittäin hihnassaan oikein kunnon kenguruloikkaa päästäkseen äkkiä moikkaamaan, kun kauempaa jo tervehdyksiä tulijoille huutelin. Voiko liikuttavampaa vastaanottoa olla!? No ei voi. :D Eivät nuo mokomat vaan tuttuja tyyppejä unohda, vaikka miltei pari vuotta (aivan liikaa) ehti edellisestä näkemisestämme kulua.
Nitan ja tämän emännän kanssa suuntasimme siitä sitten vanhoihin tuttuihin lenkkimaisemiin tuoreimpia kuulumisia vaihtelemaan. Hassua oli kuulkaas se, mikään kun ei oikeastaan ollut parissa vuodessa mainittavasti muuttunut. Ei maisemat eikä Nita, joka edelleen rakasti aivan pöljänä keppejä ja ihmisten jaloissa innoissaan kiehnäämistä. Vaan kukapa niihin kauhean - tai kauhian - jänniin keppeihin kyllästyisikään? ;) Nitan kämppis Nana jäi muuten nyt tällä kertaa näkemättä, mutta sekin elää ja voi kuulemma edelleen oikein hyvin. Toivottavasti näen Nanankin seuraavalla kerralla Oulun päässä reissaillessamme.
Mutta mitäpä tässä nyt suotta enempiä höpisemään, kun on kerran kuviakin tarjolla. Tähtenä yksinoikeudella suloisista suloisin Nita, olkaas hyvät! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit! :)