perjantai 8. toukokuuta 2015

Hei hei, mitä kuuluu?

Moro! :)

Pahimmat kiireet ovat nyt hetkeksi takanapäin, joten ehkä tässä pikkuhiljaa saadaan blogiinkin jonkinlaista eloa. Syytä olisi, kun viime aikojen huimaa päivitystahtia vilkuilee... Nyt on kuitenkin sellainen tilanne, että koneelta on tila lopussa, joten en saa tuoreimpia kuvia edes kamerasta ulos. :p Loppuviikon projektina onkin tuon tilanteen selvittely, ja jos siinä sivussa millään ehdin, rykäisen kasaan yhden "oikean" postauksenkin.




En taida enää itekään muistaa, mitä kaikkea viime aikoina on tullut tehtyä, mutta yksi aivan ehdottomasti parhaista jutuista oli reissu vanhoille kotikonnuille Ouluun. :) Äärimmäinen harmistus vain, että Caro oli jätettävä etelään lomahoitolaan (Kallen hoiviin, tietysti!), koska sen enempää majapaikkamme kuin reissuohjelmammekaan eivät oikein olleet koiralle soveliaita. Hyvinhän Carolla oli hoidossa mennyt, eipä siinä mitään, ja ruokakin oli maistunut huomattavasti paremmin kuin kotipuolessa, minkä voi varmaan laittaa pitkälti sosiaalisen paineen piikkiin. Tokihan sitten kotona piti jättää taas kolmet peräkkäiset ruoat syömättä, vaikka Kallen ja Leon läsnäollessa ruoan syömättä jättämistä oli tapahtunut noin puolentoista viikon aikana vain kerran. ;) Vaan siinäpä paastoilee, jos siltä kerran tuntuu (pölijä!). 

Ai niin, uimakausikin korkattiin Caron osalta heti Oulusta palaamisen jälkeen, joten ei tarvitse noista talviturkkihommistakaan enää murehtia.

Kissat lähtivät, luonnollisesti, mummilalomailemaan ja ovat ite asiassa kyseisellä reissulla edelleen. Pitäisi ne kai hakea takaisin kotiinkin joskus, mutta kun niillä mokomilla on siellä niin täydelliset kissanpäivät, ettei raaskisi moisia keskeyttää. Ehkä se kuitenkin täytyy piakkoin, sillä kohtahan se on jo - woohoo! - veneilykauden aika, mikä tietää lisää kivoja mummilalomia pitkin kesää. :)



2 kommenttia:

  1. Caro, ruokaa kannattaa syödä, se on hyvää. ;) Hauska kun koirien kanssa pystyy ottamaan paaston rennosti, toista se on kisujen kanssa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Caron mielestä ruokahetki on suunnilleen joku iso rangaistus, monesti ainaki. :D Ja en tiiä noista kissoista sitten... Aika rennosti tulee niittenki paastoilut otettua, joskin hyyyyyvin harvoin niitä kyl näkee. Kerjäämistä sitäki enemmän. :p

      Poista

Kiitos, kun kommentoit! :)