Onnea on oma Kickbike

Kiskaistaas toinen postaus heti tähän perään, kun näitä rästiaiheita kummiskin piisaa ja loppuviikko sujuu suunnitelmien mukaan netin sijaan lähinnä helteestä nautiskellessa. :)

Meille kävi tuossa viime kuussa sellainen munkki, että Kallen ja Leon emäntä totesi Kickbikensa omaan käyttöönsä tarpeettomaksi ja hoksasi kysäistä olisiko meillä kapineelle käyttöä. No tottahan toki olisi! Oli nimittäin tullut haaveiltua omasta Kickbikesta (nimenomaan aidosta sellaisesta) jo muutaman vuoden ajan, mutta koska aina on ollut muita kiireellisempiä menoja eikä tuollaisia vempaimia ihan ilmaiseksi käytettynäkään myydä, oli hankinta jäänyt sen pelkän haaveilun asteelle. Nyt meille siirtynyt potkulaite (Kickbike Cross G4) on lukuisia kilometrejä nähnyt ja viettänyt muutoinkin paljon aikaa ulkosalla, joten mikään varsinaisen kaunotar se ei enää ole, mutta toimii edelleen moitteettomasti, mikä tietysti on se pääasia. Uudet renkaat siihen täytyy jossain vaiheessa hommata, mutta vanhoillakin päästelee huoletta vielä ainakin tämän kesän.

Canicrossiin soveltuvilla vermeillä pärjää tässäkin hommassa. :)

Hengähdystauolla.

Päästelystä puheen ollen, kyllä sitä ollaankin päästelty! :) Jos näissä tämän vuoden kesäkeleissä jotain hyvää on ollut, niin ainakin kohtalaisen viileät illat - siis täydellisesti vetohommiin soveltuvat - ja juuri monena tuollaisena viileänä iltana meillä ollaan suunnattu juoksupuuhiin. Caro on ollut jopa yllättävän innokas juoksemaan verrattuna niihin pariin kertaan, joina vain lainasimme Kickbikea sen toimivuutta testaillaksemme. Erityisesti isännän lähtiessä mukaamme rullaluistellen, on meno äitynyt lähes hurjaksi kaltaiseni kömpelyksen näkökulmasta. Juoksu tuntuu maistuvan koirapojalle ihan tosissaan. Onneksi laitteessa on jarrut, päässä kypärä ja menopelin hallintakykykin ilmeisen kehittyväinen, vaikka allekirjoittanut onkin kuulunut lapsesta saakka notkeusluokkaan "Puupökkelöt". :D Juuri tästä kuskin ihailtavasta sporttisuudesta johtuen ollaan liikuttu toistaiseksi vain asfaltilla, siellä kun kaikenlaiset montut ja muut vastaavat maastolliset muuttujat ovat minimissään, mutta tässä vaiheessa kesää alamme olla valmiita siirtymään myös niille koiran nivelten kannalta miellyttävämmille alustoille eli metsäteille ja muille vastaaville. Sinne ei tietysti ole noilla rullaluistelevilla ihmisjäniksillä mitään asiaa, joten juoksemisen ja vauhdin potkimisen riemun olisi itessään riitettävä eteenpäin kuljettamaan. Ja eiköhän tuo myös riitä, lyhyemmille matkoille nyt vähintään.

Hirveetä suttausta! ;)

Pakko se tässä on todeta, että mitä enemmän noita vetohommia pääsee harrastamaan, sitä hauskemmilta ja omimmilta ne tuntuvat. Ja kun koirakin touhusta riemastuu, mikäs sen parempaa! Vetoharrastusinnostus ei tee kyllä yhtään hyvää ikiaikaiselle haaveilulleni omasta huskysta (tai toisesta ihanasta, malamuutista), jollainen olisi niin kiva kirittäjä tuolle meidän pojallemme. :p Onneksi uudelle koiralle ei ole sen enempää tilaa kuin aikaakaan, joten jääköön edelleen ellei jopa ikuisesti sille turvalliselle haaveilun asteelle. Mutta vetohommat ne on, mitkä rokkaa, ei siitä pääse kyllä yhtikäs mihinkään!