Blogini tarina -haaste & tämän päivän ei niin tärkeät uutiset

Sadekausi jatkuu eikä ensilunta näy, joten ulkoiluvalokuvat vaihtuivat tänään suosiolla eläinparkojen kiusailuun sisätiloissa. Zooplus-paketti ilahdutti saapumalla tuttuun tapaan kotiovelle (kyllä, käytämme toimituksiin aina niin mainiota lähettipalvelu DPD:tä emmekä Postia, jonka ns. "kotitoimitukset" saa noutaa ihan ite Postin toimipisteestä. :p ) ja sen sisuksista putkahti esiin kissanruokaa sekä joululahjoja. Ensiksi mainitusta ehkä lisää joskus myöhemmin, jälkimmäisistä taasen jutellaan enemmän tietysti vasta joulun tienoilla aiheen ollessa ajankohtainen. Sinni olisi halunnut jutella ison paketin uumenista paljastuneen pienemmän paketin sisällöstä jo heti tänään, mutta isäntäväki pysyy tiukkana eikä kerro aiheesta yhtikäs mitään sillekään taholle. ;)

- - -

Näin illan päälle ajattelin vastailla pitkästä aikaa haasteeseen, jonka kuvituksena saavat toimia nuo tämänpäiväiset otokset. Sekä Anni että Pesukarhu kissat haastoivat kertoilemaan oman blogin eli tässä tapauksessa Karvahelvetin tarinan. Kiitos heille! :) Olen tuttuun tapaani paha, ilkeä ja laiska, enkä haasta muita, mutta toki haasteen saa tästä napata mukaansa, ellei ole bloginsa tarinaa vielä ehtinyt kirjoittelemaan.

Säännöt:

1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa).

2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.

3. Haasta mukaan neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, voit haastaa jonkun toisen.

4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.

5. Mikäli olet Instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä. #Blogisitarina-haasteen käynnisti: kototeko-blogi

Karvahelvetin tarina

(...ja tämä vastaushan on sitten aivan liian pitkä, vaikka pyrin päinvastaiseen lopputulokseen. :D)

Karvahelvetti syntyi vuonna 2008 vähän kuin spin offina silloiselle, nyt jo edesmenneelle lifestyle/mielipide/kissa/kirppistely/musa/valokuvaus -blogilleni, koska halusin eriyttää kissa-aiheen kaikesta muusta hässäkästä. Blogin nimen kanssa tuskailin monta päivää ennen kuin sen eräänä aamuna aivan sattumalta keksin. Olin juuri herännyt ja havainnut, että vielä tuolloin ihmisten sängyssä yönsä nukkuneet armaat kissamme Pätkis ja Sinni olivat kylväneet irtokarvojaan petivaatteisiin aina tyynyjä myöden. Juurikin noihin irtokarvoihin tuskastuneena parkaisin: "On tääkin kans yks KARVAHELVETTI!!!" Ja bingo, samantien hoksasin, että siinähän se oli: uuden blogini nimi. :p Hyvä nimi se on kyllä ollut, vaikka ite sanonkin. Ei tarvinnut muuttaa sitä silloinkaan, kun koira liittyi osaksi laumaa, eli muutokset lauman jäsenistössä eivät nimeen ole vaikuttaneet eivätkä tule vaikuttamaan.

Blogiahan ei toki olisi koskaan syntynyt ilman Pätkistä ja Sinniä, jotka olivat muuttaneet meille asumaan kevättalvella 2007. Olimme isännän kanssa haaveilleet omasta ragdollista jo jonkin aikaa (ajatus ikuisen haaveeni toteutuksesta, ihan oman saksanpaimenkoiran omistamisesta, oli tuolloin vielä aivan liian vastuullisen kuuloinen kaikkine, noh, vastuineen, mutta koiramaiseksi väitetty ragdoll kuulosti sopivan rennolta elukalta. Esteeksi muodostui hinta, sillä ikävä tosiasia oli, ettei opiskelijoilta noin vain liiennyt monia satoja euroja rotukissanpennun hankintaan. Näin ollen hautasimme haaveet haikeina tyytyen lemmikittömään elämään. 

KUNNES, eräänä kevättalvisena päivänä kaverini - ragdoll-haaveiluistani aiemmin kuulleena - ilmoitti tietävänsä pari nuorta kissatyttöä, jotka olivat uutta yhteistä kotia vailla: toinen ragdoll, toinen kilpparin värinen maatiainen. Arvaatte varmaan, että pikkuisen innostuin, sillä ragdollin lisäksi voisimme saada yllärinä myös kilpparin! Juuri samanoloiset mustavoittoiset kilpparit olivat vieneet sydämeni pikkuipanaiässä, jolloin sukulaisellamme pyöri nurkissaan aivan ihastuttava kilpparinaaras sekä - niitä surullisen kuuluisia - navettakissanpentuja, joita sitten pitkin kesää kiikutin kassissa lähistöllä sijainneelle mökillemme kyläilemään. Kotoa ei löytynyt noihin aikoihin muuta kuin akvaario kaloineen. Ei kovin paijattavia elukoita olleet ne, hah!

Eikä siitä sitten mennyt kauaakaan, kun nämä tyypit, Pätkis ja Sinni (valmiiksi nimettyjä, emmekä kokeneet tarvetta muutoksille, kivoja nimiä kun olivat), muuttivat meille asumaan. Sinni vietti ensimmäiset pari päivää TV-tason takana aivan kauhuissaan siitä, millaiseen kammopaikkaan oli joutunut (samanlainen arkajalka vieraissa paikoissa edelleen, heh), mutta toisen päivän iltana se uskaltautui nappaamaan muutaman naksun tason viereen jätetystä kupista ja siitä se sopeutuminen sitten lähti. Parin viikon päästä meillä oli jo hulluuksiin asti hellyydenkipeä sylikissa eikä se siinä suhteessa ole mihinkään tässä vuosien saatossa muuttunut (nimittäin tälläkin hetkellä se pentele yrittää tunkea syliin aivan väkisin tajuamatta ollenkaan, että siinä on vähän niin kuin sellainen läppäri, jolla ihminen yrittää päivitellä blogia, aaargh! :D). Ja entäs Pätkis? Pätkis oli kuin kotonaan ensimmäisestä illasta lähtien tutkien uusia kotinurkkiaan uteliaan kiinnostuneena, joten sen sopeutumisesta ei mieleen jäänyt oikein mitään erityistä.

Palataan blogiin. Karvahelvetti syntyi siis myöhemmässä vaiheessa kissojen jo aikoja sitten muutettua osaksi laumaamme. Päivittelytahti oli varsin verkkainen verrattuna muutamaan viimeisimpään vuoteen, sillä kirjoittelin samaan aikaan muitakin blogeja muine aiheineen eivätkä nuo meidän kissamme olleet edes nuorempina mitään maailman villeimpiä tapauksia. Valokuvausvälineistökin oli tasoa "Canonin pokkari" ja kuvien laatu sen mukainen.

Hiljalleen homma alkoi kehittyä. Vuonna 2008 talouteemme hankitun Nikon D40 -järjestelmäkameran myötä jo lapsuuden filmikamera-aikoina suurta innostusta herättänyt valokuvausharrastus otti tuulta alleen aivan uudella tavalla ja kuvien laatuun ja määrään tuli sitä kautta panostettua aiempaa enemmän. Nykyään blogi onkin erittäin valokuvapainotteinen, varsinaista sanottavaa kun on hyvin vähän. Ymmärrettävää kai, kun on bloggailut jotain kymmenisen vuotta ja aikamoinen liuta kirjaimia on sinä aikana peräkkäin blogiin/blogeihin ladottu. :D

Haasteessa pyydettiin kertomaan blogin historian käännekohdista ja tottahan toki yksi niistä sellaisista osuu kevääseen 2010, jolloin haaveeni saksanpaimenkoirasta viimein toteutui ja Caro muutti meille. Blogiin asti on tallentunut harmillisen vähän juttuja Caron pentuajoista, koska noina aikoina "oli vähän muutakin jännää tekemistä", kuten on helppo arvata. :p Caron myötä entisen kissablogin valtasivat koirajutut, ja moneen otteeseen olen sitä omassa mielessäni harmitellutkin, miten paljon helpompaa on keksiä postauksia koirasta kuin kissoista. Mutta niin se vaan on, että jos taloudesta löytyy pari lorvivaa laiskiaista ja yksi "aina kaikkeen valmis" energiapakkaus, niin väkisinkin siitä vilkkaimmasta tulee eniten juttuja värkkäiltyä. Toisaalta lohduttaudun sillä, että jollei koiraa ja niitä koirajuttuja olisi, olisi Karvahelvetti nykyään melkoisen hiljainen blogi, joka päivittyisi sen pari kertaa kuussa kertoen vain siellä täällä pönöttävistä tai nukkuvista 10-vuotiaista kissoista. ;)

Caron saapumisen jälkeen blogi onkin pysynyt aika pitkälti ennallaan. On valokuvia, on eläinten kuulumisia, on jokunen video siellä täällä. Motivaation ja ideoiden totaalisesti loppuessa taukoillaan ja sitten taas jatketaan uudella innolla. :) Tammikuussa perustin blogille oman Instagram-tilin, joka tavallaan on oma erillinen yksikkönsä: se päivittyy vain englanniksi, minkä vuoksi myös IG-tilin seuraajista suurin osa löytyy muualta kuin Suomesta. Blogi itessään tulee pysymään aina suomenkielisenä, mutta saatan ehkä kenties joskus tulevaisuudessa lisäillä jatkeeksi myös pienen "englanninnoksen" IG:n puolelta blogiin eksyviä varten. Toistaiseksi olkoon suomeksi vain.

Siinä kai ne tärkeimmät? Oli tarkoitus kirjoitella vielä muutakin, mutta vastauksesta tuli jo tällaisenaan niin pitkä romaani, niin annetaas jäädä tähän. :p