torstai 28. huhtikuuta 2016

Tubettajat

On noita säitä pidellyt... ;) Joo. Laiska blogin kirjoittaja ei voi aktiivisuudellaan leveillä, mutta tänään oli tartuttava järkkäriin ekaa kertaa sitten viime kuun. Löysin nimittäin kissoille leikkiputken (juu, kirpparilta tietty!), joka oli pakko kiikuttaa kotiin, meillä kun ei ole varmaan ainakaan vuoteen noita putkia ollut eikä näin ollen Daltonkaan ole sellaista ihmettä tietääkseni nähnyt. No nyt on ja kyllä vaan kelpaa tubettaa!






Kuvat kertovat varmasti kaiken oleellisen noista vastaanottorituaaleista kuten myös sen, että Dalton on kasvanut taas ihan hiiiiirveästi, se ei tunne tarpeelliseksi siivota naamaansa ennen kuvaussessioita (kuivunut Skyr-naamio kaunistaa, ehkä?), Pätkis on Daltonin suhteen aivan helisemässä ja Sinnin kutinatilanne on vaihteeksi erittäin positiivisessa vaiheessa eli karva on pidempää kuin pitkään aikaan. Atopicaa annetaan sille nyt noin kolmen päivän välein ja hmm, ehkä se lääke tosiaan sittenkin auttaa? Paha sanoa varmasti, koska hyviä kutinasta vapaita/vähäisen kutinan jaksoja on ollut ennen Atopicaakin. Tällä hetkellä ollaan joka tapauksessa äärimmäisen onnellisia siitä, että tilanne on mikä on. Kunpa se nyt vaan pysyisi, eikä pahenisi taas. Noh, kahtellaan, sillä vain aika voi sen meille näyttää.

Nyt niitä tuoreita kuvia. Ja kuukauden takaisia mökkikuvia varmaan seuraavalla kerralla eli toivottavasti lähiaikoina eikä kesän alussa. :p Niin ja vanhoihin kommentteihin koitan vastailla huomenna!


























































3 kommenttia:

  1. Ai tätäkö se tubetus on.. Oonki ihmetelly ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kans oon ollu vähän ymmälläni, mut viimein se totuus selvis. :p

      Poista
  2. Pätkiksen eka kielikuva on ihan paras! ♥ Mahtavaa, että Sinnin tilanne on nyt hyvä, toivottavasti myös pysyy sellaisena! Voi Dalton, ei ihmisten ruokia kannata syödä. :D

    Onnea putkilöydöstä! Näyttää saaneen hyvän vastaanoton ♥

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! :)