Kuin kissa ja koira

Leppoisa perjantain aamupäivä. Sinni makoilee suuressa nojatuolissa Pätkiksen kehrätessä tyytyväisenä sängyllä, jonne se viimein, aivan ensimmäisiä kertoja sitten koiran saapumisen, on uskaltautunut ittensä oikaisemaan. Kaikki vaikuttaa olevan normaalisti, koirakin jossain toisessa huoneessa päiväunillaan.

Mutta sitten, sitten kissa aistii hyytävän vaaran. Ruumis jännittyy äärimmilleen ja korvat, ne kuulevat pienimmänkin liikkeen ja risahduksen.

Kaksi naurettavan suurta korvaa pilkottaa sängyn takaa kuin hain selkäevät konsanaan. "Deja vu!" kurmottaa Pätkis äkäisenä tajutessaan, että tällä kertaa sille ei jaettukaan takaa-ajajan roolia. Nyt ollaan puolustuskannalla. Pahin vihollinen, koira, on läsnä.

Koira perhana yrittää näköjään tosissaan iholle, eikä moinen todellakaan käy laatuun. Kissojen kanssa voidaan veljeillä, mutta koirat ovat iljettävää sakkia, joten niiden on syytä pysytellä poissa kissojen kulmilta.

Sssshhhhhhhhhh!!! RÄYH!!! Whip! Shhhhhhhh!!! MooouuuuRRRrrrr...




...RUF RUF RUF!!! GRrrrrrrrrrr... Whip! Wuh...WUH! Mäyyyyyyyyhhh..!

Ja loppuun oikein paha tuijotus matalan kurkkuäänen tehostamana. Jos nyt ei usko, jo on ihme!

Sota on tauonnut. Hetkeksi ainakin. Voittaja jäi harmillisen epäselväksi, sillä jos totta puhutaan, tylsä kolmas osapuoli puuttui röyhkeästi asioihin, jotka eivät sille millään tapaa kuuluneet. Mutta vielä koittaa päivä, jona selvyys saadaan. Päivä, jona ihmiset ovat poissa ja tanner on vapaa todelliseen reviiritaisteluun.

Kissakuvahaaste 131: Kevättä rinnassa

Kissakuvahaasteesta saadaankin oiva syy käsitellä täällä niitä kissojakin välillä. Haasteen aiheena on tällä kertaa "Kevättä rinnoissa"... ei kun siis "rinnassa", jotenka meidän tyttäret halusivat ehdottomasti esitellä mitä kevät saa niiden arjessa ja eritoten yhteisissä kemioissa aikaan.

Sinnissä vuodenaika nimeltä kevät saa aikaan maksimaalisia hellyydenkipeyskohtauksia, siis vakavampia laadultaan kuin yleensä, sillä tokihan kyseinen elikko on noin muutenkin läpi vuoden tunkemassa kiinni muiden elollisten naamaan milloin mistäkin ilmansuunnasta ja erityisesti silloin, kun sitä vähiten kaivataan.

Pätkis ei tätä varsinaisesti arvosta, oli sitten kukoistukseensa puhkeava kevät taikka synkeän masentava marraskuu.

Kevään kunniaksi erehtyy Pätkiskin silti ihan vain hetkittäin luulemaan, että lähikontaktista voisi seurata jotain hyvää tyyliin yhteinen riemukas leikkihetki taikka pitkät päivätorkut kylki kylkeä vasten auringonsäteiden kirmatessa pitkin kumpaisenkin turkkia.

Vaan minkäs teet, kun vastapuoli haisee niin saamarin pahalle. Ei pysty, ei kykene.

Täten Sinni joutuu torkkumaan ypöyksin ilman unikaveria Pätkiksen vetäytyessä mieluummin kiipeilytelineen harjalle eli sinne, minne liika pirteys ei vahingossakaan ylety.

- - -

Edit: En ole varma toimiiko linkitys haasteblogin ja Karvahelvetin välillä vieläkään yhtään mitenkään (ainakaan osallistumisviestini ei osallistumiskommenteissa näy, vaikka viesti lähti aivan normaalisti). Jos ei, niin eipä tuo ole niin justiinsa tuon "virallisen" osallistumisen kanssa. Liiallista säätämistä ei tueta.

Kissojen loppu?

Viimeaikaisesta kommenttimäärästä päätellen kissaihmiset ovat täysin lamautuneita kauhusta, kiitos koirajuttujen, jotka yhtäkkiä ovat Karvahelvetin tukkineet. Ylläpito pahoittelee syvästi, muttei sponsoroi rauhoittavia, pihi kun on. Lohdutukseksi kuitenkin kerrottakoon, että kissajuttujakin täällä nähdään heti, kun kissat keksivät ylipäätään jotain tehdä.

Jännittävää päiväuneilua Pätkiksen malliin.

Ongelmahan on nyt lähinnä siinä, että kissat joko nukkuvat, syövät tai tuijottavat koiraa, mikä ei ainakaan allekirjoittaneen mielestä ole kovin jännittävä teemavalikoima blogipostauksia ajatellen. Tämä on toki ollut blogin aktiivisuuden esteenä jo aiemminkin. Koiran läsnäolo on aiheuttanut kissoissa entistä suurempaa laiskottelunhalua, sillä pienet lelut eivät koiranpennun tukehtumisvaaran tähden enää kuulu lattialla pyöriviin rojuihin. Leikkihetket huumehiirten ja hiuslenksujen kanssa ovat siis toistaiseksi kiellettyjen touhujen listalla. Pätkis taitaa tosin olla vain iloinen uudesta upeasta tekosyystä nukkua aamusta iltaan ja illasta aamuun evääkään liikauttamatta. "Tekisit sinäkin joskus jotain, laiskimus..." "No kun toi koira on taas tossa!" "Hyvää yötä sitten, kissaraukka..."

Sinnin uskomattoman kiehtovaa pönötystä!

Toisinaan lorvitaan yhdessä yli lajirajojen.

Sen sijaan koirasta seuraa draamaa, komediaa ja ajoittaista kauhuakin monta kertaa päivässä. Välillä nakerretaan läppärinjohtoon vekki (vähän jännitystä elämään), välillä taasen terrorisoidaan kissojen leluja (karvakoukeron kulma on paras!) ja kun oikein villille päälle juuri ennen yöunille asettumista satutaan, juostaan täysiä päin keittiönpöytää sellaisen säikähdyksestä syntyneen vinku-ulinakonsertin säestyksellä, että isäntäväki luulee koiran jo vähintään jalkansa katkaisseen tai silmänsä puhkoneen, vaikka todellisuudessa ainoa arpi jää koiran egoon.

Kerrankin se puree jotain sallittua.

Oman postauksensa ansaitsisi myös koiran himo kissanvessan antimia kohtaan, mutta jääkööt se aihe tarkemmin käsittelemättä niin nyt, kuin tulevaisuudessakin, ellette te sitä nyt välttämättä halua Karvahelvetissä nähdä... Onhan kakkahuumorissakin puolensa, en minä sitä kiellä.

Koiran sunnuntai

Näinkin voi laiskaa ja synkeän harmaata sunnuntaita lähimetsän siimeksessä viettää...

Tänään on vaihteeksi puolilurppapäivä.

Hyvältä maistuu oksa!

Melkein sopiva leikkikalu. No ehkä ensi vuonna?

Ja ihan vain pienen pienenä bonuksena kuvien jatkoksi:

Riehakkaat luoksetuloharjoitukset - parasta viihdettä!