tiistai 25. marraskuuta 2014

Tervettä touhua - NOT!

Oikein kuuman mustaherukkamehun höyrystämiä terveisiä täältä Nenäliinavuoren uumenista vaan kaikille! Se on aivan selvästikin sunnuntaisten lenkkikuvien katselun aika, sillä sen tuoreempia kuvia ulkoilmasta tulette tuskin ainakaan ennen viikonloppua näkemään, kiitos tämän ihastuttavan kuumeilupöpön, jonka Karvahelvetin isäntä katsoi asiakseen jakaa anteliaasti eteenpäin (kylläpäs arvostankin tätä tosi persoonallista lahjaa, kovasti!). Eipä sillä, että postausaiheista puutetta tulisi, kun rästipostauslistaa mietiskelee, hah hah. Mutta palataanpas siihen sunnuntaipäivään, sillä eihän tämän ole tarkoitus mikään pöpöpäiväkirja olla.








Autuaan tietämättöminä tulevien päivien metsäilylakosta suuntasimme niin kutsuttuun lähimetsään, jonka - hassua kyllä - olemme löytäneet vasta aivan äskettäin. Meillä on noita lähimetsiksi hyväksyttäviä kasvustoja tässä enemmän ja vähemmän, mutta jostain kumman syystä tämä kyseinen tapaus on jäänyt täysin unholaan syystä, jota näin paikkaan perehtymisen jälkeen on varsin vaikea ymmärtää. Vastasataneelta lumelta puuttuvista jalanjäljistä päätellen kyseistä mahtavaa lenkkipaikkaa ei ole kyllä hoksannut moni muukaan, mikä tietysti vain lisää metsän mahtavuutta, sillä emmehän me sosiaalisesti rajoittuneet sinne toki muita kaipaile, hyi olkoon! :p (No okei, Ouluun jääneet Nanan ja Nitan ottaisimme peuhukamuiksemme ihan milloin vain, sitä ei käy kiistäminen...)
















Jokainen sen varmasti arvaa, mitä me siellä metsässä lähinnä teimme: valokuvailimme, kaivoimme monttuja ja söimme keppejä, tietenkin. Voitte ihan ite päätellä, että kumpi meistä teki ja mitä. Saatiin me hippusen vaihtelua myös, kun kaiveltiin tämän keppejä syöneen osapuolen kitusia ottaaksemme selvää, miksi kyseinen tyyppi näytti siltä kuin olisi vaivihkaa teurastanut menninkäisen. Tai jotain muuta vastaavaa. Kas näin:




Kyseessä oli kuitenkin vain väärä hälytys. Ketään ei oltu teurastettu eikä edes pahoin haavoitettu. Jatkossa olisi kuitenkin syytä miettiä kannattaako niitä hampaanvälejä harjailla kokonaisilla kuusenoksilla vaiko sittenkin jollain vähän vähemmän, hmm, hasardilla välineistöllä. Vaan arvaahan sen muistuvatko nämä aatokset siinä vaiheessa mieleen, kun se seuraava mehukkaan näköinen havupuun oksa sattuu kohdalle ja hampaita alkaa jälleen suloisen ilkikurisesti kutkuttaa. Juu-u, no tekevälle sattuu.












Loppumattomien havupuun oksien jälkeen positiivisinta lienee ollut se, kun saimme nauttia auringosta ensi kerran moneen viikkoon. Kai sitä riemua sen vartin (ooh!) verran kesti, kunnes oli jälleen aika vajota perisuomalaiseen marraskuun harmauteen. On se riemu pienistä asioista tähän vuodenaikaan revittävä, ei voi muuta sanoa. :p Tänään, vielä jäljellä olevan tiistain ajan, sitä revitään meillä hyvästä kirjasta, sylissä nukkuvasta kissasta ja tulevien päivien postausaiheiden pohdiskelusta satunnaisia muita piristeitä unohtamatta.

Kivaa tiistaita teille! :)



maanantai 24. marraskuuta 2014

Cat fight

Mikäs sen mukavampi tapa aloitella uutta viikkoa kuin vanha kunnon cat fight, hämäläisittäin lausuen kissatappelu. Jos ei antaumuksellinen turkinpöllytys ja suorasanainen mourunta puhdista ilmaa ja piristä viikonlopun riennoista väsähtänyttä mieltä, niin ei sitä tee kyllä mikään muukaan! On kuitenkin hyvä muistaa, että ne kynnet ja hampaat on syytä pitää hallinnassa myös taistelun kiihkeimmässä tuoksinassa, ettei vaan missään tapauksessa jouduta tekemisiin ison pahan erotuomarin kanssa. Jos niin huonosti kävisi, että taistelu erotuomarin määräyksestä keskeytettäisiin, saattaisivat käsittelemättömät kaunat jäädä ikävästi pinnan alle kytemään ja sillä tavoin sitä uutta viikkoa ei missään nimessä voi kunniakkaasti aloittaa. Joten maltti on valttia, kissatappeluissakin. Kynsien ja hampaiden sijaan vastustajalle on hyvä tarjota vaikkapa ekstramäärä pahaa silmää. Sekös se taistelutoveria vasta kiukuttaakin!


Jaahas, havaittavissa on "kevyttä" jännitettä.


Kyllä, kohta on taas SEN aika.


Osapuolet alkavat virittää salaisia aseitaan.


Sinni hakeutuu tuttuun asemapaikkaansa, lattianrajaan.


JAAAA SITTEN MENNÄÄN!


*mouruntaa* 
*ähinää*
*pöllyävää karvaa*
(*epäonnistuneita painikuvia, koska kuvausvälineenä sattui olemaan 
vauhdikkaaseen sisätilakuvaukseen täysin sopimaton teleobjektiivi, aaaaaargh!*)


Taistelu taukoaa. Jokohan se ois tässä?


Vähän pitää vielä kieltä näyttää, että jää jotain selviteltävää myös tiistaille, mutta kyllä, 
taistelu on ohi. Tällä erää. Eikä edes tarvittu erotuomaria, joten hyvinhän se meni!



Jälkikirjoitus 

Kissatappelut ovat meillä jos nyt eivät aivan päivittäisiä, niin "jokatoispäiväisiä" ainakin. Ne sujuvat joka kerta samalla kaavalla: ensin alkaa jähmettynyt mulkoilu ja ellei Sinni tässä vaiheessa satu valmiiksi maassa loikoilemaan, päätyy se makoiluasentoon viimeistään taistelun alettua. Pätkis on aina se, joka joko istuen tai seisoen jäykistelee, murisee ja sähisee Sinnin ollessa täysin hiljaa. Pätkis ei oikeastaan koskaan taistele makuuasennossa, pieniä hetkiä lukuun ottamatta. Varsinaiset painiosuudet eivät kestä kovin kauaa, mistä syystä näitä taisteluita on yleensä todella hankala saada tallennettua kuviksi asti: siinä vaiheessa, kun olen ehtinyt hakea kameran, on tilanne jo ohi. Tänään kamera sattui olemaan valmiiksi kädessä sotatoimien alkaessa, joten kuvia jäi kerrankin talteen tilanteeseen sopimattomasta objektiivista huolimatta. :p

Ja mitä kissatappeluiden voittajiin tulee, on näiden kuluneiden vuosien saatossa jäänyt täysin epäselväksi voittaako taisteluja lopulta kumpikaan. Vaikuttaisi siltä, että kyseessä on vain keskinäinen ajanviete, jolla ei pyritä saavuttamaan erityisiä sulkia hattuun, mitä nyt Pätkis luonnostaan kuvittelee hallitsevansa koko Karvahelvetin valtakuntaa. ;) Tyhmä isäntäväki on kuitenkin inhottavasti pikkutyrannin ensimmäisen yksinvaltiaskauden esteenä, vuodesta toiseen, joten tyyppi joutuu tyytymään Caron ja Sinnin komenteluun. Tyhjää parempi juttu kai sekin on.



lauantai 22. marraskuuta 2014

Valkeaa hysteriaa

Kukaan ei varmaan ole vielä kuullutkaan, että etelään satoi eilen lunta ja nyt on elo niin jännää että huh sentäs! ;) Joo-o, hippusen on meinannut moinen aiheeseen liittyvä yleinen hysteria hihityttää (taitaa tosin olla lähinnä median lietsomaa hysteriaa se, ei niinkään tavallisten lumessa tallaajien), mutta on sitä ehditty muutakin kuin hihitellä. Nimittäin ulkoilla! Tänään ohjelmassa oli tuttuja lenkkeilymaisemia, keppejä, kaivuuhommia ja lumen syömistä pönötyksin ja pyrähdyksin kuorrutettuna. Olisi sitä kai voinut pöllömminkin lauantaita viettää, ainakin tuosta koiran suunnalta korviin kantautuvasta raukeasta tuhinasta päätellen. :)






































perjantai 21. marraskuuta 2014

Miksi maksaa liikaa?

Parhaat asiat elämässä ovat usein ilmaisia tai ainakin melkein sellaisia. Tällä hetkellä taloutemme kissaväelle ne kovimmat jutut ovat jännääkin jännempi tyhjä muovipussi (on muuten tosi kaunis sisustusesine, kröhöm...) sekä kirpparilta äskettäin löytämäni ihkauusi raapimalauta, jonka raapimapinta on sellaista useissa kiipeilytelineissäkin käytettävää karheaa kangasta, johon kynnet tarttuvat kutkuttavan hauskasti. Samanlainen simppeli lauta olisi tosi helppo valmistaa itekin - ihan vinkkinä vaan kaikille askarteluintoisille. :) 

Todettu on myös, että molemmat hupiesineet soveltuvat oikein kivasti myös nukkumapaikoiksi (pussiin mahtuville on kylläkin ikävä painoraja, sori vaan Pätkis!) ja iltavillitysten näyttämöksi viimeistään silloin, kun valot sammuvat.