lauantai 19. joulukuuta 2015

Joulutraditio

Aivan oikein: on jälleen sen sydämellisen joululiinan aika! Liina otettiin esiin ja aseteltiin tutulle paikalleen mustaan kiipeilytelineeseen tuossa muutama päivä takaperin, eikä ollut vaikea arvata kuka liimautui ihastuneena liinaan samantien. ;) On tuon sydänkankaan päälle Daltonkin useampaan otteeseen eksynyt, mutta Sinniä taasen ei tunnu kiinnostavan tänä vuonna pätkääkään. Noh, onpahan vähemmän jonotusta sitten niillä, keitä kiinnostaa.

Eilen tuli räpsittyä kuvia liinan päällä lorvailleesta Pätkiksestä ja jäi siitä sessiosta talteen muutama muukin lorvailukuva. Niitä vuorossa seuraavaksi. 


































torstai 17. joulukuuta 2015

Hurmurista riiviöksi

Se päätti maanantaina eli tasan viikko saapumisensa jälkeen, että kuherruskuukausi saa nyt riittää ja hurmurista kuoriutuu riiviö. Olihan se ehtinyt jo kiltisti pitkään ollakin. Aivan liian pitkään noin pieneksi pennuksi, sillä pentujenhan kuuluu aiheuttaa harmaita hiuksia ja sydämentykytyksiä joka päivä, vähän väliä. Daltonkin muisti sen vihdoin viimein.






Joten maanantain jälkeen on:

  • nakerrettu koristevalo-oksaa
  • mutustettu viherkasveja
  • haukkailtu pahvilaatikkoa
  • raavittu mattoja ja verhoja
  • kiivetty ja hypitty (usein kynsiä käyttäen) mm. pitkin sohvaa, pikkutavaroita täynnä olevaa kirjahyllyä sekä isäntäväen olkapäätä tai jalkaa
  • härnätty erityisesti Pätkistä (koska Pätkistä pännii eniten, tietysti!)
  • riehuttu joka yö nukkumaanmenoaikaan mahdollisimman kovaäänisesti (villiten mukaan toisetkin kissat)
  • kaadettu ja tiputettu kynttilä rautaisine alustoineen sekä koristevalo-oksa maljakossaan
  • järsitty johtoja ja kengännauhoja (ei rikki asti - vielä)
  • yritetty varastaa ruokaa ihmisten lautasilta
  • onnistuttu varastamaan ruokaa muiden eläinten ruokakipoista
  • purtu villasukkia, joissa ON JALKA SISÄLLÄ AAAARGH!!!

...ja mitä näitä nyt oli?


Edellä mainittujen lisäksi on tietysti myös kaveerattu Sinnin, Pätkiksen ja Caron kanssa, eikä mitään mainittavia konflikteja ole sattunut. Pätkistä pitää tosin välillä rauhoittaa, sillä Pätkiksen käsitys hauskasta leikistä - pennun raivoisasta mätkimisestä yleensä hippaleikin päätteeksi - ei vastaa hauskan leikin käsitettä meidän muiden silmissä. Onneksi Dalton on haka unohtamaan moiset persheilyt ja hakeutuu aina vain uudelleen ja uudelleen Pätkiksen seuraan. Hullu elukka, eli sopii porukkaan! :D




































Viimeisessä kuvassa voimme nähdä kissojen välisen kokoeron, vaikkei kuvakulma täyttä totuutta kerrokaan. :) Dalton saavuttaa koko ajan pienikokoista Sinniä eikä varmasti kulu montaa kuukautta, kun poika hujauttaa ohi. Hännän paksuudessa aletaan olla hyvinkin samoissa ja pitkä karva vain lisää vaikutelmaa massiivisesta hännästä. Pätkikseen kokoon onkin sitten enemmän matkaa kaikilla osa-alueilla, vaikka Pätkis painaakin nykyisellään himpun yli 4,5 kiloa eli vähemmän kuin vuosikausiin. Ne on ne säännölliset ja rajoitetut ruoka-ajat ja -määrät, joilla tehdään ihmeitä. Kukahan niitä rajoittaisi isäntäväellekin? ;)

Tuosta viimeisimmästä kuvasta erottuu hyvin myös kalju kohta Pätkiksen niskassa. Se vasta onkin mysteeri! Nimittäin pari päivää rokotusten jälkeen huomasimme tuon kaljun kohdan tyypin niskassa juuri sillä kohdalla, mihin rokotuspiikki oli annettu. Mitään muuta outoa siinä ei ollut kuin pieni raapaisujälki ja ihan himpun verran punoittava iho - sekä ne puuttuvat karvat. Ei siihen oikein muuta selitystä keksi kuin että Pätkis on ite nyppinyt karvansa, koska rokotuskohdassa on ollut jotain kummia tuntemuksia. Kyllähän se kaljuaan ahkeraan rapsutteli. Tosi erikoinen juttu, mutta noh, karva kasvaa parhaillaan takaisin eikä tuosta sen kummempia seuraamuksia näyttäisi olleen kuin epäedustava ulkonäkö.

PS. Ei kellään sattuisi olemaan tietoa viljattomista kissanraksuista, jotka ovat kooltaan keskivertoa suurempia? Sillä vaan kyselen, kun ne voisivat soveltua ahmimiseen (ja sitä kautta oksenteluun) taipuvaiselle Pätkikselle, se kun joutuisi pakostakin niitä raksujaan pureskelemaan eikä saisi nieltyä niitä tuosta noin vaan suoriltaan. Pennun Royal Canin -ruoka on kooltaan loistavan isokokoista, mutta koska emme tule syöttämään RC:tä loputtomiin, olisi kiva löytää tilalle joku vastaavaa kokoluokkaa oleva viljaton vaihtoehto.


keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Urpo-Pertti ulkoilee ja etsii

Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja niin on Carollakin. Yksi useimmin käytetyistä heti Caron, Ein ja Perkeleen jälkeen, on Urpo-Pertti. Älkääkä hyvät ihmiset kysykö miksi. Jotkut asiat vain ovat niin kuin ne ovat, eikä tule ihmisen niitä asioita sorkkiman. 


Etsijä ja etsittävä. :)


Urpo-Pertti kävi tänään kanssani metsäpiipahduksella ja leikittiin siellä samalla pientä aarteenetsintää. Niin, on unohtunut tyystin kertoa millaisen urotyön tuo kaveri vajaa kuukausi takaperin teki. Instagramissa muistin asiasta mainita, mutta täällä blogissa se unohtui. Kävi tosiaan niin, että erään perhelenkkimme yhteydessä isäntä hukkasi metsään toisen käsineistään ja ihan vitsillä päätettiin sitä muutaman päivän kuluttua etsiskellä, kun lähdettiin lenkille samaan paikkaan. Pahaksi onneksi siinä välissä oli satanut uutta lunta, joka hankaloitti etsintää: musta multainen maasto sen muutaman sentin paksuisen lumipeitteen alla näytti suorastaan piileskelevien käsineiden hautausmaalta. x) 




Noh, mukanamme oli parittomaksi jäänyt identtinen käsine, jota Caro sai haistella. Haistelun jälkeen käskin Caron sivulle ja huijasin poikaa 100-0 mukamas viskaamalla käsineen horisonttiin, vaikkei se koskaan kädestäni minnekään lentänytkään. Eihän tuo pöljä sitä tietenkään huomannut, katse kun keskittyi etsimään käsineen laskeutumispaikkaa. :D Sitten käskin innolla etsimään ja menikös siinä nyt lopulta se vajaa pari minuuttia, kun poika alkoi kiertää pientä kehää ja kas, sieltähän se käsine löytyi! Hyvä ettei tarvinnut leukaa maasta keräillä, kun tämä höntti kokeilu toimi ja onnistui. :p Tokihan me ollaan kotona sisällä leikitty kaikenlaista namin ja tuttujen lelujen etsintää, muttei koskaan ennen maastossa ja oikeasti hukassa olevaa esinettä etsien. Mutta niin vaan sai poika tutunhajuisen käsineen löydettyä ja isäntäväen niiiiiiin ylpeäksi! Tänään etsittiin vaihteeksi meikäläisen käsinettä ja löytyihän sekin, kahteen eri otteeseen, vaikkakaan ei yhtä nopeasti kuin ekalla kerralla, koska allekirjoittanut hieman sössi, mutta ei siitä sen enempää, kröhöm. Hauska ja hyödyllinen harrastus ja jälleen kerran yksi niistä, joita voi harrastella lempityyliimme, omaksi iloksi.

Ja sitten lisää noita kuvia tältä päivältä, kun kyytiä saivat hanskan lisäksi myös kepit ja jäätyneet lammikot.




























PS. Eilen illalla nähtiin muuten ekaa kertaa tällaista toimintaa. Caro taisi viimein saada sen kauan kaipaamansa (kissa)kaverin. ;)