Se päätti maanantaina eli tasan viikko saapumisensa jälkeen, että kuherruskuukausi saa nyt riittää ja hurmurista kuoriutuu riiviö. Olihan se ehtinyt jo kiltisti pitkään ollakin. Aivan liian pitkään noin pieneksi pennuksi, sillä pentujenhan kuuluu aiheuttaa harmaita hiuksia ja sydämentykytyksiä joka päivä, vähän väliä. Daltonkin muisti sen vihdoin viimein.
Joten maanantain jälkeen on:
- nakerrettu koristevalo-oksaa
- mutustettu viherkasveja
- haukkailtu pahvilaatikkoa
- raavittu mattoja ja verhoja
- kiivetty ja hypitty (usein kynsiä käyttäen) mm. pitkin sohvaa, pikkutavaroita täynnä olevaa kirjahyllyä sekä isäntäväen olkapäätä tai jalkaa
- härnätty erityisesti Pätkistä (koska Pätkistä pännii eniten, tietysti!)
- riehuttu joka yö nukkumaanmenoaikaan mahdollisimman kovaäänisesti (villiten mukaan toisetkin kissat)
- kaadettu ja tiputettu kynttilä rautaisine alustoineen sekä koristevalo-oksa maljakossaan
- järsitty johtoja ja kengännauhoja (ei rikki asti - vielä)
- yritetty varastaa ruokaa ihmisten lautasilta
- onnistuttu varastamaan ruokaa muiden eläinten ruokakipoista
- purtu villasukkia, joissa ON JALKA SISÄLLÄ AAAARGH!!!
...ja mitä näitä nyt oli?
Edellä mainittujen lisäksi on tietysti myös kaveerattu Sinnin, Pätkiksen ja Caron kanssa, eikä mitään mainittavia konflikteja ole sattunut. Pätkistä pitää tosin välillä rauhoittaa, sillä Pätkiksen käsitys hauskasta leikistä - pennun raivoisasta mätkimisestä yleensä hippaleikin päätteeksi - ei vastaa hauskan leikin käsitettä meidän muiden silmissä. Onneksi Dalton on haka unohtamaan moiset persheilyt ja hakeutuu aina vain uudelleen ja uudelleen Pätkiksen seuraan. Hullu elukka, eli sopii porukkaan! :D

















Viimeisessä kuvassa voimme nähdä kissojen välisen kokoeron, vaikkei kuvakulma täyttä totuutta kerrokaan. :) Dalton saavuttaa koko ajan pienikokoista Sinniä eikä varmasti kulu montaa kuukautta, kun poika hujauttaa ohi. Hännän paksuudessa aletaan olla hyvinkin samoissa ja pitkä karva vain lisää vaikutelmaa massiivisesta hännästä. Pätkikseen kokoon onkin sitten enemmän matkaa kaikilla osa-alueilla, vaikka Pätkis painaakin nykyisellään himpun yli 4,5 kiloa eli vähemmän kuin vuosikausiin. Ne on ne säännölliset ja rajoitetut ruoka-ajat ja -määrät, joilla tehdään ihmeitä. Kukahan niitä rajoittaisi isäntäväellekin? ;)
Tuosta viimeisimmästä kuvasta erottuu hyvin myös kalju kohta Pätkiksen niskassa. Se vasta onkin mysteeri! Nimittäin pari päivää rokotusten jälkeen huomasimme tuon kaljun kohdan tyypin niskassa juuri sillä kohdalla, mihin rokotuspiikki oli annettu. Mitään muuta outoa siinä ei ollut kuin pieni raapaisujälki ja ihan himpun verran punoittava iho - sekä ne puuttuvat karvat. Ei siihen oikein muuta selitystä keksi kuin että Pätkis on ite nyppinyt karvansa, koska rokotuskohdassa on ollut jotain kummia tuntemuksia. Kyllähän se kaljuaan ahkeraan rapsutteli. Tosi erikoinen juttu, mutta noh, karva kasvaa parhaillaan takaisin eikä tuosta sen kummempia seuraamuksia näyttäisi olleen kuin epäedustava ulkonäkö.
PS. Ei kellään sattuisi olemaan tietoa viljattomista kissanraksuista, jotka ovat kooltaan keskivertoa suurempia? Sillä vaan kyselen, kun ne voisivat soveltua ahmimiseen (ja sitä kautta oksenteluun) taipuvaiselle Pätkikselle, se kun joutuisi pakostakin niitä raksujaan pureskelemaan eikä saisi nieltyä niitä tuosta noin vaan suoriltaan. Pennun Royal Canin -ruoka on kooltaan loistavan isokokoista, mutta koska emme tule syöttämään RC:tä loputtomiin, olisi kiva löytää tilalle joku vastaavaa kokoluokkaa oleva viljaton vaihtoehto.