Jouluaatto (osa 2)

Takaisin jouluaaton tunnelmiin, mars! :) Kuten joku pidempään mukanamme roikkunut ehkä hoksasikin, vietimme tänä vuonna ensimmäistä yhteistä Oulu-joulua eikä laumamme totuttuun tapaan enää levinnytkään ympäri Suomea sukuloimaan ja jouluisia liikakiloja keräilemään. Näin ollen selvisimme hyvinkin minimaalisella joulustressillä eikä nelostien ruuhkassakaan tarvinnut aina yhtä pitkää välimatkaa tuskailla. Karvahelvetin karvapersiit siis vain olivat ja nauttivat kovasti hiljentyneen laitakaupungin tunnelmasta.

"Hei avataanks lahjat?" "Mitkä lahjat? Mikä on lahja?"

Narrin hommaa toi pukeutuminen.

Tai ketkä nauttivat, ketkä eivät, sillä Pätkiksen mielestä erityisesti talouden ragdoll-osaston pukeutumisetiketin kohdalla mentiin tänä vuonna enemmän kuin hippusen verran metsään. Meitä muitahan tuo tönkkö tonttunukkea muistuttanut mutrunaamainen pökäle huvitti suurestikin, vaikka vahingonilo on normioloissa aika "soo soo" -juttu. ;) Myös muut otukset saivat osansa koristeluista, eli Caro kulki ulkosallakin punavalkoinen huivi kaulassaan ja Sinnillekin oma joulukauluri kaulaan hommattiin. Meinasi vaan olla niin iso kauluri, että kertaalleen sen sai kaivaa tytsyn kainalosta asti etujalan lipsahdettua pikkuisen väärälle puolelle. Eipä se näyttänyt haittaavan tippaakaan (siksi ei asiaa heti edes hoksattu), mutta jos sama olisi sattunut Pätkiksen kohdalle, olisi helvetti ollut jälleen irti. x)

Tonttuna suuressa maailmassa.

Caro tsekkasi tuoksuuko tontun takapuskuri jouluiselta. 

Ei tainnu tuoksua muu kuin ummehtunut pylly.

"HV..."

Lahjoja pyrittiin hommaamaan hyvinkin maltillisesti, koska faktahan se on, että elikoilla on noita leluja ennestään aivan tarpeeksi. Okei, liikaa. Kissat saivat vain yhden karvaisen kissanminttulelun (josta eivät reaktioistaan päätellen sen kummemmin edes tykänneet, että kiitti vaan kissamaisesta kiitollisuudestanne, jälleen kerran. Ensi vuonna saatte lahjaksi lumipesun, niih!) sekä spessuherkkuaan Shebaa, jota tarjoiltiin niin aattona kuin vielä joulupäivänäkin. Pätkis pääsi myös kinkun makuun, koska yllättäen (jälleen kerran) hoksasi, että "hei, täällähän tuoksuu LIHA!", eikä sen vaativan katseen alla olisi rauhassa syönyt kukaan.

Caro sai lahjaksi pupun (ostettiin kirppikseltä, mutta vissiin tämäkin on niitä kuuluisia mahtavan kestäviä IKEA-leluja), poron (myöskin kirppikseltä), hammasharjan mallisen hampaidenhoitonamin, kolme tennispalloa, Jumbone-patukan ja siankorvan. Paketista ekana kuoriutunut pupu oli iiiiiso hitti. Peräti kolme palloa samassa paketissa ylittikin sitten ymmärryksen kaikessa mahtavuudessaan ja viimeinen pallo jäi paketin uumeniin emännän pois kaivettavaksi. Siankorva maistui mahtavalle, mutta se Jumbone maxi -pökäle lojuu edelleen lattialla lähes koskemattomana, sillä käytännössä ainoa, jota ns. "herkku"patukka kiinnosti, oli Sinni. Siis kissa! Siinä se taas nähtiin, miten mainokset viilaavat linssiin, hmph... Hammasharjanamiakaan ei voi suureksi spektaakkeliksi mainostaa, vaikka on siitä viikon kuluessa ehkä puolet syöty (tai siis murusteltu pitkin lattiaa, koska syödähän sitä ei Caron mielestä lainkaan voi), ja porolla on leikitty ehkä kahdesti. Yhteenvetona voitaisiin siis todeta, että pupu, siankorva ja yksi uusi tennispallo olisivat olleet jo ihan tarpeeksi lahjaa tuolle pojalle, mutta lähtihän se ostelu taas pikkuisen lapasesta, lahjominen kun vaan sattuu olemaan niin hauskaa. :p

Alkaa olla paketin avaaminen hallussa.

"Onks tää OIKEESTI mulle?" O_o

"Mmmmmm, pallo!"

"Ja tästäkö pitäis sitte ilahtua vai?"

Tontut rivissä. Ainakin melkein.

Viralliset lahjavalvojat työssään.

Kyllä kissa pehmeän paketin tunnistaa. ;)

Isoille hampaille iso harja.

Miksi avata oma namilahja, jos voi sen sijaan nakertaa isännän varvasta?

Että semmoinen koiran herkku se Jumbone... :D

Villit bileet, ku ei ees kaulus mukana pysy.

"Ai siis oliks toi koiran nami? Siis mun? Oonks mä koira?"

Parasta joulussa ei ole lainkaan ne lahjat, vaan ne käärepaperit!

"Meinaatko sä ny syyä multa tän siankorvanki, häh?"

Yksi paketti jäljellä, vaan ei riitä juhlijalla enää puhtia loppurutistukseen. :D

Jaksoi se sentään usuttamalla poron pään paketista ulos kaivaa. Sihen se touhu sitten jäi.

Onnellinen juhlija on juhlansa juhlinut.

Meillä oli siis erittäin onnistunut eka "kotijoulu". Kukaan ei tuhonnut mitään esim. roikkumalla kuusessa taikka läpsimällä kuusenkoristeita hiivattiin, ja Carokin oli näköjään sen verran aikuistunut, että ihan neuvomatta tajusi, kuinka sitä ekaa omaa pakettia aletaan availemaan. Ei se vaan aiempina jouluinaan moista luvallista tuhoamista ole tajunnut. Tiedä nyt sitten pitääkö tästä kehittyvästä tuhoamistaidosta olla huolissaan vaiko ainoastaan ylpeä? :p

Semmoinen joulu siis meillä ja tämä olikin nyt se viimeinen kirjoitus siitä aiheesta. Tänään vaihtuukin jo vuosi eli odotettavissa on raketin pauketta ja tuhottoman roskainen tienoo vuoden ekan päivän lenkillä kauhisteltavaksi. Me ollaan siitä äärimmäisen kiitollisessa tilanteessa, ettei Caro ole ollut ikinä millään tavalla paukku- tai ylipäätään ääniarka (toisin kuin edesmennyt papillonimme Roni, joka aloitti vaatekomerossa asumisen ja vapinan jo vuoden toiseksi viimeisenä päivänä ensimmäiset pamaukset kuullessaan. Se ei ollut kyllä mukavaa katseltavaa se...), joten luulen tämänkin vuodenvaihteen sujuvan rennosti vanhan kaavan mukaan. Sisätiloissa ollaan kummiskin, eli meidän porukkaa ei keskiyöllä vartavasten hankaluuksia kerjäämässä nähdä. Samaa suosittelen lämpimästi muillekin, koska miksipä ottaa turhia riskejä ja altistaa ikuisille traumoille, jos voi ne ulkoilut hoitaa jo hyvissä ajoin ennen pahimpia räiskeitä ja vaaran paikkoja. :) 

Siispä rauhallista, turvallista, rentoa, iloista ja turhista vapinoista vapaata vuoden vaihtumista kaikille lukijoillemme! :) Jatketaan turinoita vuoden 2013 puolella!