Hyvät ja huonot uutiset

Tänään, järjestyksessään toisen ison eliminaatioruokasäkin kohdattua loppunsa, kohtasi loppunsa myös Sinnin ja siinä sivussa asiaan liittymättömän Pätkiksen dieetti (tuoreimmille lukijoille kerrottakoon, että syy dieettiin löytyy tästä postauksesta). Tänään päätyttyään kuuri jäi kahta viikkoa vajaaksi alunperin tarkoitetusta kahdesta kuukaudesta, mutta tässä jo pidemmän aikaa on ollut päivänselvää, että homma on ollut yhtä ajanhukkaa. Eliminaationappulat eivät ole vaikuttaneet Sinnin rapsutteluihin sen enempää kuin turkin nuolemiseenkaan, joten oli syy kutinoihin (?) missä hyvänsä, ruoassa se ei ainakaan ole. Eipä tietenkään, meidän tuurilla, sillä mikäs sen helpompaa olisikaan ollut, kuin syöttää jotain sopivaa sen epäsopivan sijaan. Sen sijaan olemme jälleen lähtöpisteessä. Että sellasta. x) Katsellaan sitten joskus ensi vuoden puolella, josko koemme tarpeelliseksi lähteä jotain laajempia allergiatestejä teettämään vai jatkammeko elämää, kuten tähänkin asti. Tympeää hommaa, mutta näillä nyt mennään.

Tauko ohi! Ahtakaa sitä mättöä!

Ei meillä silti märistä viitsitä, vaikka hapanta touhuahan tämä tämmöinen tulokseton (ja "halpa") lekurilla kyläily onkin. Kyllä siinä murheet aika mukavasti unohtuivat, kun kaksi pientä karvapersusta maukuen kehräsi jaloissa hoksattuaan, että "ai perhana, se meinaa antaa meille taas Whiskasia! WHISKASIA!!!" Homman kruunasi kirsunsa johdattamana paikalle löntystellyt koira, jolle on ollut tapana antaa märkäruokapussin pohjat siihen oman ruokansa lisukkeeksi. Ei jäänyt vastustamaton tuoksu siltäkään huomaamatta, joten pakkohan se oli ruokkia siinä kissojen ohella, vaikka tarkoitus oli odottaa illemmalle.

Lisukkeena tarjoillaan myös kännykuvia päivälenkiltä. Pääpaino lenkillämme oli leppoisassa haahuilussa, mutta saatettiin me ihan vähän harjoitella sivullemenojuttujakin, kiitos erään nimeltämainitsemattoman koirakirjan aikaansaaman inspiraation. ;) Carohan osaa periaatteessa jo ennestään sivulle menemisen jalon taidon eikä esim. hissiin ole koskaan mitään asiaa ennen kuin on nätisti sivulla istuen hissiinmenolupaa odoteltu, mutta koska emme ole nipottaneet tarkasta paikasta, on se toteutus välillä vähän niin ja näin. Nyt olisi tarkoitus opettaa pojalle just eikä melkein se oikea paikka. Miksi? No ihan vaan huvin vuoksi. :) 

Täytyy samalla kehua, että tuo Tavoitteena huip...ei kun siis se nimeltämainitsematon koirakirja on ollut tähän mennessä erittäin viihdyttävää ja ennen kaikkea innostavaa luettavaa. Vaikka tämä ei olekaan mikään virallinen arvostelupostaus enkä ole edes puoleen väliin opuksen lukemisessa ehtinyt, uskaltaisin kyllä hehkuttaa kirjaa aika loistavaksi ostokseksi. Jopa kaltaiseni "me mitään aleta treenaamaan, ikinä!" -kotikoirailija on kauhukseen huomannut tuntevansa uudenlaista kiinnostusta erinäisiä koirankoulutuksellisia projekteja kohtaan ja kironnut itteään, kun ei hommannut kyseistä kirjaa jo hyvän aikaa ennen kuin hommasi sen koiran. Sitähän olisi voinut innostua noista koulutusjutuista vaikka kuinka tosissaan jo heti otuksen pentuvaiheessa eli silloin, kun kaikki JÄRKEVÄT koiranomistajat tapaavat niistä innostua.

Kääk! Unohtakaa, että kirjoitin tuon julkisesti. Me jatkamme edelleen vain ja ainoastaan omaksi mielenvirkistykseksemme, piste.

(Mutta olisihan se aika kivaa, jos koira osaisi seurata tuolla ulkona tosi nätisti ja ja ja... NYT HILJAA SIELLÄ KORVIEN VÄLISSÄ, HETI!!!)