maanantai 11. marraskuuta 2013

Reittivalinnat kohdillaan

Tänään oli tarkoitus hurauttaa karvamobiililla paikkaan, jonka olemme aiemmin kävellen löytäneet, ja jatkaa siitä jaloilla jolkotellen johonkin uuteen suuntaan. Keskellä määränpäähämme johtanutta metsätietä jököttänyt tukkirekka kuitenkin ilmoitti, että älkääs muuten unta nähkö, joten eipä siinä sitten muuta kuin pakki päällä uutta reittivalintaa suunnittelemaan. Yksi asia johti toiseen, uusi reitti valikoitui eikä aikaakaan, kunnes löysimme ittemme jostain aivan armottomasta montun tapaisesta, ympärillämme risuilla ja hillittömällä kivikolla vuoratut jyrkät rinteet. Eipä ollut ihan sitä, mitä lähdettiin leppoisalta flunssanjälkeislenkiltä hakemaan. :p Sieltä kadotuksesta kun takaisin autolle asti kivuttiin, kavuttiin ja rymyttiin, oli mitta kyllä aivan täysi moista suurta seikkailua.


















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit! :)