Tavoitteena huippukoira - yeah right!

Postiset... ööh vai sittenkin täti? No sanotaan, jotta postihenkilö, niin menee takuulla oikein. Postihenkilö toi mulle tänään tällaisen pehmeäkantisen ihmetyksen:

Kansikuvien perusteella meillähän on jo huippukoira: hienosti 

onnistuu tuo päätön säntäily pallo suussa samoin kuin naaman 

kuolaus ja vajaaälyisen näköinen poseerauskin. ;)

Että jos musta ei täällä blogissa hetkeen kuulu, niin tiedättepäs aika suurella todennäköisyydellä minne olen kadonnut. Saattaa nimittäin kestää hetki, ennen kuin tuo oppikirja tehtävineen on suoritettu kunnialla läpi. Kolmen vuoden blogitaukoa odotellessa, siis? :D No juu, ei tule tapahtumaan, on meinaan sen verran paljon päivitettävää rästissä jo ilman mitään tyhmiä taukojakin. 

Kirjan tiivistetty pointtihan on opettaa kaikki tärkeimmät niin arjessa kuin kilpailuissakin tarvittavat tottelevaisuusliikkeet. Ja mikä parasta, takakansi lupaa oppaan soveltuvan sekä aloitteleville että kokeneille kouluttajille. Hyvä niin, sillä ite ainakin tarvitsen melkoisen usein sitä huolellista rautalangasta vääntämistä, ellei ohjeita anneta ehdottoman blondivarmasti. ;) Arvostan myös kovasti takakansitekstin lupausta useammasta kuin yhdestä opetusmetodista. Toivottavasti toteutuu erityisesti palkkaustekniikat huomioon ottaen. Esimerkkinä mainittakoon, että harmillisen monessa kirjassa koiran oletetaan olevan aina ahne. "Koira tekee mitä vain namin eteen", väittävät. Entäs kun onkin nirso koira, joka ei todellakaan tee? Paha sitä ainoaa tosi tosi tosi hyvää, DentaStixiä, on koko ajan syöttää ilman, että kohta on maat ja mannut sillä itellään kuorrutettuja. :p Ja opetapa jollain lelulla rauhallisia asioita ilman, että koira hyppii pitkin seiniä. Onnistuu ehkä siltä kokeneelta kouluttajalta, mutta amatööri imee kyllä vieressä peukkuaan. "Emmää mitään tästä tajua, mutta mmm-mm, onpas kyllä hyvää peukkua!" Odotankin suurella mielenkiinnolla, mitä tämä tuorein kirjahankinta nirson koiran amatöörikouluttajalle ehdottelee. Toivottavasti jotain pätevää, tilanteessa kuin tilanteessa.

Ja miksi tämä Tavoitteena huippukoira -kirja tuli edes tilattua? Ihan siitä syystä, että arkemme sujuisi huolettomammin ja ennen kaikkea rauhallisemmin, mitä tulee kaikkiin ulkomaailman tarjoamiin häiriötekijöihin ja siihen vanhaan tuttuun juttuun, hihnakäytökseen. Emme siis edelleenkään tähtää kisakentille viilaamaan sitä just eikä melkein oikeaa suoritusta, vaan toimivampaa yhteistyötä arjessa. Caro-parkahan on ehta esimerkkitapaus siitä, kuinka aloittelevan koirankouluttajan (kertaa kaksi, eli terkut vaan sinne isännälle kans, kih kih!) "ei se oo niin justiinsa" -elämänasenne voi koiran käytöskoulutuksen sössiä. Koiran kanssa se "se on muuten justiinsa eikä melkein" -ajatusmaailma on aika monessa tapauksessa paras ainakin, mitä tuohon koulutuspuoleen tulee.

Otan muuten ilolla vastaan mielipiteitä tämän kirjan jo lukeneilta. Paljon hyvää olen netissä hortoillessani kuullut, mutta koskapas lisämielipiteet aiheesta pahaksi olisivat. :)

Tämän myötä oikein kivaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille!