Tämä kuvasarja olkoot itelleni muistutus siitä, millaista elämä oli helmikuussa. Se oli ehkä niitä virkistäviä jääreissuja, mutta se oli myöskin suttuvalokuvien kulta-aikaa, harmautta ja hämärää. Sitä se on kyllä tänäänkin ja eilen, jolloin satoi uutta tosi keväistä (hmph) lunta ja räntää, minkä seurauksena maa on jälleen valkea, mutta eipäs nyt mennä siihen, ei todellakaan. Nyt on kevät ja PISTE.
Niin, nämä aiemmin julkaisematta jääneet kuvat ovat yhdeltä perhereissultamme, joka suuntautui paikallisen kirkonkylän satamaan. Satamaan, jonka maisema on muuten kaltaiseni horisonttinatsin painajainen: se on kaikkea muuta kuin suora. Sama miten kuvaa väännät, niin aina sattuu joku juttu nipottajaa sisäiseen vatupassiin. Ja kysynpähän vaan, että mikäs se pilaakaan (maisema)kuvan tehokkaammin kuin vino horisontti? No ei niin mikään, aaaargh! Suutuin lopulta tuolle rantaviivalle niin pahasti, että nykäisin yhden kuvan tahallani aivan vinksin vonksin. Siitäs sai, mokoma rantaviiva!
Kosto se on turhakin kosto. :D (Vaan huh, kylläpä helpotti!)
Horisonttinatsi :) Caroa se ei ainakaan haitannut yhtään :)
VastaaPoistaMeitsiä haittaa koiruudenki eestä, jos puut kasvaa kuvissa viistoon ja tasainen jää on yhtä kuin pitkä ylämäki. Aaaargh, vielä kerran. >:D
Poista4. alimmassa kuvassa Caro auttaa kallistamalla päätään niin, että kaislikon vinouttamaan rantaviivaan nähden pää on suorassa! Näin monella tekijällä alkaa olla jo "lieviä" horisonttihaasteita :D
VastaaPoistaJoo, auttaa tai "auttaa". :D Tosi reilu kaveri... Onneks ees noihin taustan puihin voi luottaa, kaikki muu ku on enemmän ja vähemmän vinksallaan. x)
Poista