maanantai 1. joulukuuta 2014

Car(p)olla on asiaa



Caro täällä, moi! 

Aattelin tulla kertomaan teille mun viimeaikaisia kuulumisia, ku ny näyttää vahvasti siltä, ettei musta kukaan muukaan tänne blogiin enää mitään kirjottele. Väittävät, ettei mun asioissa oo mitään kertomista, ku ei täällä sisällä tapahu ikinä mitään jännää (ei saa hilluriehua eikä mitään semmosta oikeesti hauskaa) ja kuvaajakin vaan köhii sen sijaan, että veis mut mettään poseeraamaan kameralle. Mun mielestäni metässä samoilu ois paljon kivempaa, ku toi tommonen ihmeellinen nenäliinojen heiluttelu, mut ei, ei väkisin. Onneks toi meiän isäntä on vissiin näiden vallitsevien olosuhteiden takia seonnu niin pahasti, että se vei mut viime viikolla monena päivänä mettään ja päästi vapaaksi. Kyllä, meiän isäntä. Vapaaksi! Hihnalenkki-isännästä on kuoriutunu mettälenkki-isäntä, mikä ei kyl haittaa ollenkaan. Ollaan käyty siellä hauskassa uudessa metässä, mistä emäntä teille kerto joskus tossa viime viikolla, enkä mää saa siitä paikasta tarpeekseni ikinä. Ihan hirveesti kaikkia hienoja kaatuneita puita ja mäkiä ja monttuja ja kaikkea, mitä koira voi vaan toivoa! Tässä yks päivä kiitin isäntää noista reissuista huitasemalla sitä ensin kepillä polveen ja sitte vielä naamaanki, mut ei se oikein osannu ottaa sitä elettä vastaan sillä tavalla, millä mää olin aatellu. Ihmiset on joskus vähän semmosia. Ei ne tajuu.




Tossa eilen mää jouduin hengaamaan melkein koko päivän sukka jalassa, ku mun takaliikuntaulokkeen anturaan tuli lenkillä joku pieni haava ja noi ihmiset meinas, että jos sitä ei suojaa, nii mää härkin sitä haavaa ja saan sen pahenemaan. Mistä lie semmosta saivat päähänsä, ku emmää ikinä mitään kolhujani oo luputellu enkä härkkiny. Paitsi salaa, mut sitähän ei tietty lasketa, jos sitä ei muut nää. Mut joo, se oli tosiaan nii pieni haava, että se ehti umpeutua, ennen ku mä pääsin sitä illalla tarkemmin kattelemaan, mut ihan miehekkään vauhdikkaasti siitä alkuunsa verta tuli, joten kyllä mä sitä tuolla kylillä meinaan isona haavana mainostaa, jos joku kyselee. Se kulmakunnan kingin maine velvoittaa, nääs. 

Mut nii, kyl mulla ihan hyvin täällä menee, vaikkei musta joka päivä kuulukaan. Vähän se kyl itsetunnon päälle meinaa käydä, ku emäntä laittaa tänne vaan jotain ihme kissakuvia, vaikka parempaaki ois tarjolla. Ehkä tää tästä taas, ku se paranee ja päästään pitkästä aikaa yhessä johku kivaan mettään hömpöttämään ja valokuvailemaan. Saatte taas katella kunnon uroota. Mun takiahan te täällä kummiski käytte, eiks nii?

Palaillaas taas, mun fanit!


Haukuin ja lipasuin,  
Caro


lauantai 29. marraskuuta 2014

Pikkujoulut ja lahjukset

Tottahan toki kävi niin, että meidän superjännä Saksan pakettimme olisi saapunut perille jo torstaina, mutta eipä ollut Karvahelvetissä ketään kotosalla lähetin ehtiessä oven taa, siinä kun oli noita lekurihommia ohjelmistossa juurikin silloin. Näin ollen saimme paketin vasta eilen, mutta toisaalta haitanneeko tuo, sillä perjantai sopi pikkujouluhenkiseen iloitteluun huomattavasti torstaita paremmin. Ja pikkujouluthan niiden on pakko olla, kun kerta lahjoja availlaan, vaikkei joulu vielä olekaan. ;)


Sniffaillaas alkupaloiksi paketointinarua.


Malttamaton pikku apuri.


Tää on muuten ihan hyvä näinkin!


Paketista paljastuivat siis aaltopahvista valmistettu Welle-raapimislauta ja erilaisista ihme härpäkkeistä kasattu Tilkkutäkki-raapimismatto, jotka tuli valittua sen välttämättömimmän, siis ruoan lisukkeeksi. Kaikenlaiset raapimislelut ovat meillä melko suurella todennäköisyydellä hittejä ja niin ne olivat nämäkin. Pätkis tosin lämpeni aaltomaiselle laudalle vasta tänään Sinnin hoksatessa lelun jujun heti tuoreeltaan. 

Ja ai että, miten kiva juttu se matto olikaan, joskaan ei raapimisnarulla varustellun ruudun vuoksi, vaan luonnonvalkean karvakankaan. Sinnihän jumahti kuin liimattuna kyseisen ruudun päälle ja nukkuu siinä tätäkin kirjoitellessani. :) Hiirikoristeinen ruutu on kattikaksikon mielestä ihan pläääääh (tämän kyllä arvasikin jo etukäteen), mutta rapinaruutu varsin hauska, kun joku vaan innostuu heiluttelemaan leikkikeppiä sen alla. Saalistushommia, nääs.

Voimme siis todeta, että pikkujoulut olivat varsin onnistunut tapahtuma, lahjukset kun osuivat aika pitkälti enemmän kuin nappiin. Tähän jatkoksi vielä tunnelmakuvia eilisistä hippaloista. :)


Jotenkin aistisin, että matto on aika jees. ;)


Oho, Pätkistähän kiinnostaa!


"Tuus painimaan ny vähän!"
"Ei kuule ehi millään. Nenällä on kiireitä."


Raavituttaa.


Pikkujoulupurtavaa, jotta jaksaapi riehua myöhempään.


Sen siitä saa, kun ottaa liikaa nuuhkua...


Johan se nyt jatkuvasti raavituttaa!


Ne alkaa vissiin bileet olla lopuillaan.


Karvakankaan päälle on kiva rauhoittua. Mut jos vaikka heti huomenna uusiks?



torstai 27. marraskuuta 2014

Kutiseva mirri

(Varoitus: Tämä juttu on pitkä kuin nälkävuosi!)

Tänään oli jälleen lääkäripäivä, sillä tarkoitus oli ottaa uudet verikokeet sekä virtsakoe, syynä tietysti tämä vanha tuttu mirrin kutina. Siis Sinnin, Sinnin kutina! En kirjoitellut siitä blogiin asti, mutta tuli tuossa taannoin todettua, ettei Prednisolon-kortisoni ikävä kyllä auta kutinaan. Alussa vaikutti, että tilanne paranee, mutta liekö se parani vain siksi, että Sinni oli yksinkertaisesti lääkityksestä liian väsynyt nuollakseen turkkiaan "väärin". Kun väsymys laimeni, palasivat pakkoliikkeenomaiset nuolemishetket. Jos jotain hyvää, niin lähinnä pään alueella ilmenneet ruvet ovat sentään pysyneet poissa - ainakin toistaiseksi.

Pari viikkoa takaperin vaihdoimme kortisonimerkkiä Medroliin ja sen lisäksi aloitimme varuilta vielä uuden 10 päivän antibioottikuurin hoitamaan mahdollisesti kytemään jääneitä raapimisesta ja nuolemisesta aiheutuneita ihotulehduksia. Noh, eipä siitä Medrolistakaan ikävä kyllä iloa ollut. :(




Niin, allergiatestit näyttivät tosiaan jo aiemmin, ettei allergiaa ole (ja se jossain postauksessa mainitsemani atooppinen ihokaan ei kuulemma voi olla syyllinen). Sen vuoksi lähdettiin nyt uusiin veri- ja pissakokeisiin. Voitte vain arvailla (ellei teillä tietysti ole sitä omakohtaista kokemusta), kuinka mukavaa on estää kissan pääsy aamulla omaan vessaansa, että lääkäri saisi sitten myöhemmin ihan varmasti sen näytteen otettua. Kaiken hyvän lisäksi myös syöminen alle 8 tuntia ennen lääkäriaikaa oli kiellettyä, joten oli vallan kelmi olo, kun toisella oli sekä nälkä että pissahätä, eikä millään voinut tilannetta helpottaa. x) Koitti mokoma viherkasviakin haukkailla pahimpaan nälkäänsä, tapojensa vastaisesti, ja hitto vie, kun SEKIN piti kieltää!




Lääkäriin pääsimme ajallaan, eikä tälläkään kertaa kuulunut protestiääntelyitä, vaikka rauhoituspiikki kohtasikin kankun melkoisen yllättäen. Emännän syliin oli hyvä kuukahtaa ja sitten päästiinki itse asiaan, eli tutkimuksiin. Pahoittelen flunssapöpön huteroittamaa muistiani suoritettujen toimenpiteiden suhteen, mutta ohjelmistossa olivat ainakin veri-, virtsa- ja raapenäytteet. Lisäksi saimme nähdä viihdyttävää maisemakuvaa Sinnin virtsarakosta, kun oli ultrauksen vuoro. Kysyessäni mitä kuvassa näkyvä virtsarakon ulkopuolinen vaalea aines oli, sain vastauksen: "Se on suolistossa olevaa kaasua, siis pieru." :D Juu-u, ei ollut turhan vakavamielinen tunnelma kyllä sillä klinikalla, vaikka joku voisi muuta luulla.




Noh, samalla rauhoituksella kurkittiin kissaa sieltä ja täältä, kun se kerrankin helposti onnistui. Koska Sinnillä on toisinaan tapana kuorsailla unissaan, kurkkasi lekuri nieluunkin, mutta eipä siellä mitään muutoksia näkynyt.

Kuten ei näkynyt valmistuneissa testituloksissakaan, hah! Toisin sanoen meillä on allergiatestin, kahden eri kerralla otetun verinäytteen sekä virtsanäytteen mukaan terve kissa. Paitsi ettei ole. x) Olemme siis edelleen täysin jossittelujen varassa, mutta epäiltyjähän meillä toki piisaa ja sitä kautta toki myös mahdollisuus omatoimisiin jatkotutkimuksiin.







Epäiltyjen lista (täysin satunnaisessa järjestyksessä)


Epäilty #1

Feline Hyperestesia


Aiheesta kiinnostuneet saavat luvan googlettaa lisäinfoa (jota löytyy aika heikosti suomennettuna, mutta englanniksi kyllä ihan kivasti), mutta kaikessa lyhykäisyydessään kyse on hermostollisesta taudista, joka aiheuttaa ihon lisääntynyttä tuntoherkkyyttä. Kissa saattaa reagoida ihon tuntemuksiin, esim. kosketukseen, samantapaisesti kuin kipuun, minkä seurauksena sen iho nytkähtelee ja/tai se alkaa nuolla turkkiaan, noh, kuten Sinnikin. YouTubesta löytyy paljon videoita eriasteisista mahdollisista hyperestesiakissoista, joista osalla oireet ovat todella pahoja (kissat näkevät jopa hallusinaatioita) ja osalla lieviä. Vaikka Sinniä ei voikaan verrata löytämiini pahoihin tapauksiin, käyttäytyvät tätä tautia sairastavat kissat hyvin paljon Sinnin kaltaisesti. Tämän vuoksi hyperestesia on yksi aika vahva epäilty. Ja inhottava, monella tapaa. Hyperestesia voidaan todeta vasta, kun kaikki muut mahdolliset kutinan aiheuttajat on suljettu pois epäiltyjen listalta, ja vielä senkin jälkeen on vain epäilys, ei varmuutta. Tautia ei ymmärtääkseni voi hoitaa, mutta sitä voi lievittää esim. rauhoittavilla lääkkeillä. Noh, ei kyllä todellakaan huvittaisi kissalle mitään rauhoittavia syöttää...




Epäilty #2

Ruoka-aineallergia


Koska se ON edelleen mahdollinen, vaikka takana ovat sekä allergiatestit että vuoden takainen eliminaatiodieetti. Voi olla, että toinen eliminaatioruoka (Hill's) toimii aiemmin testattua (Royal Canin) paremmin. Kissat ovat yksilöitä, joten tämä on varsin mahdollista. Onkin lähes varmaa, että toteutamme tämän toisen dieetin tuossa joskus vuoden vaihtumisen jälkeen. Jouluna pitää saada kunnon ruokaa eikä mitään parhaimmillaankin vain sahanpurun makuista kakkaa. ;)




Epäilty #3

Stressi nimeltä Pätkis


Tämä on se listan pirulainen, jota on tullut joskus mietiskeltyä, muttei ehkä kuitenkaan tarpeeksi vakavissaan. Ehkä siksi, ettei asian haluaisi olevan totta... Ikävä kyllä kaikkien puhtaiden testitulosten jälkeen on pakko alkaa miettiä, millainen vaikutus epäsosiaalisella ja huumorintajuttomalla, toisille sähisevällä kissalla, voi sosiaaliseen ja leikkisään kissaan olla. Kun toinen vuosi toisensa jälkeen joutuu vastaanottamaan pelkkää pahaa silmää ja sähinää, ilman syytä ja monesti päivässä, on täysin selvää, että se näkyy jossain. Kissalla moni ongelma ilmenee usein stressinä. Eikä sen huomiotta jättäminen ole oikein.

Fakta on, että Pätkis on ihan oikeasti melkoisen vaikealuontoinen katti. Sitä pidetään helposti hirveän ihanana, koska se on ulkoisesti todella kaunis ja myrtseily on toki ulkopuolisen silmin hirmuisen sööttiä ja hauskaa ("heh heh, Crumpy Cat, heh heh!"), mutta uskon moisen käytöksen olevan erityisesti perheen eläinkunnalle melkoisen stressaavaa. Ihmisiä kohtaan Pätkis on varsin mukava ja seurallinen, mutta toisia eläimiä kohtaan sillä tuntuu olevan perustavanlaatuinen asenneongelma.

Tätä taustaa vasten joudumme miettimään vakavissamme kissojen väliaikaista erottamista. Paino sanalle väliaikaista, koska erottamisen seuraukset tulevat näkymään meille vasta kuukausien kuluessa, emmekä lyö asian suhteen mitään lukkoon. Onneksemme meillä on tämä meidän kissojen rakastama "mummi", joka ottaa Pätkiksen ilomielin kämppiksekseen siksi aikaa, kun tätä julkeaa eläinkoettamme teemme.




Kokeilun aika koittaa kuitenkin vasta ns. viimeisenä vaihtoehtona, jota ennen kokeilemme monien kehumaa Feliwayn feromonihaihdutinta. Tuli ostettua sellainen heti tänään ja iskettyä kiinni seinään. Jos se jollain ihmeen kaupalla saisi Pätkiksen ärtyisyyttä vähennettyä ja sitä kautta Sinninkin elämää parannettua, ei tarvitsisi edes mietiskellä kissojen erottamista. Mutta kahtellaan.




Ja vielä muutama sananen potilaan toipumisesta. Potilas sai kotiinviemisikseen kuvassa näkyvän tosi komean vesileilin, joka pullotti aluksi niskassa siirtyen sitten kaulan alle. Kyseinen ihmetys syntyi hoitajan suorittaman nesteytyksen (?) seurauksena ja nesteen pitäisi liueta elimistöön vielä tämän vuorokauden kuluessa. Kyseessä ei siis ole pysyvä ilmiö, vaikka elämä erikoisen näköisenä kamelina voisikin tuoda kivaa vaihtelua arkeen. ;) Muutoin Sinni on ollut vähän väsynyt ja askeliltaan haparoiva, mutta myös hyvin nälkäinen, joten päivän ensimmäiset ruoanmurusetkin on saatu viimein nautiskeltua. Kortisonikuuri jatkuu vielä pari viikkoa viikko kerrallaan loiventuen ja lopulta päättyen, sillä sitä ei kuulemma ole viisasta lopettaa kuin seinään, vaan hiljalleen annosta vähentämällä. Kaiken kaikkiaan asiat ovat hyvin, mutta taistelu kutinaa vastaan jatkuu edelleen. Vieläkään emme luovuta, koska monta juttua on kokeilematta eikä tässä siis auta muu, kuin kokeilla. :)


keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Sydämellinen jälleennäkeminen

Tiedättekö sen valtaisan ilontunteen, kun luulette kadottaneenne jotain todella rakasta, ja sitten piiiitkän pitkän ajan jälkeen se jokin tupsahtaa täysin yllättäen esiin jostakin? Pätkis tietää. Ja Sinnikin, vaikkei se nyt näihin kuviin kaikilta kiireiltään ehtinytkään. 




Nimittäin suuri punainen sydänkangas on tullut takaisin. Edellisessä elämässään se oli jouluinen pöytäliina, joskin Pätkiksen mielestä kaikki pöytäliinat ja oikeastaan muutkin kankaat on tarkoitettu painikavereiksi ja ennen kaikkea karvaisina myttyyn myllättäviksi. Viis mistään kynttiläasetelmista ja joulutähdistä, kunhan pöytäliina on kotoisasti rypytetty! Se ei nyt vaan oikein ajatuksena toimi, näin ihmisnäkökulmasta... Liina lähti siis kaappiin tauolle ja vietti reissullaan varmaan pari vuotta. 




Mutta viimein, näin joulun alla, koitti uuden tulemisen aika, ja mikä parasta, kissat saivat liinan lopultakin täysin omakseen: makuualustaksi kiipeilytelineeseen. Ja kyllä se on omaksi lämmöllä otettukin! Valehtelematta, liinan päälle oikein jonotetaan vuoroa. Useasti olen nähnyt Pätkiksen haikailevan sydämien keskelle käpertyneen Sinnin paikalle, ja kun Sinni sitten jossain vaiheessa herää lähtien vaikkapa vettä juomaan, nyysii Pätkis valmiiksi lämmitetyn makuupaikan samantien. Sama toimii tietysti myös toisinpäin. Takaisinpalaajalle myydään makuupaikkojen suhteen eioota, koska yhdessä nukkuminen ei tietenkään tule kyseeseen - Pätkiksen mielestä, tarkennetaan.








Sillä kyllähän Pätkiksen nyt - omasta mielestään... - täytyy saada nauttia punaisesta sydänliinastaan täysin siemauksin, toisin sanoen yksinoikeudella! Mikäs on siinä retkottaessa ja tulevien joululahjojen määrää pohdiskellessa. Se, mitä Pätkis ei tosin vielä tiedä, on se, että kohti Karvahelvettiä on parhaillaan matkalla saksalainen postipaketti, ja siinä paketissa matkustaa myös pari toivottavasti aika jännää juttua niiden perinteisten ruokien lisäksi. Siis sellaista juttua, joista voisi olla jopa joululahjoiksi, mutta joita tuskin maltetaan omistajakunnan toimesta niin kauaa kissoilta pimittää.

To be continued... ;)