Car(p)olla on asiaa

Caro täällä, moi! 

Aattelin tulla kertomaan teille mun viimeaikaisia kuulumisia, ku ny näyttää vahvasti siltä, ettei musta kukaan muukaan tänne blogiin enää mitään kirjottele. Väittävät, ettei mun asioissa oo mitään kertomista, ku ei täällä sisällä tapahu ikinä mitään jännää (ei saa hilluriehua eikä mitään semmosta oikeesti hauskaa) ja kuvaajakin vaan köhii sen sijaan, että veis mut mettään poseeraamaan kameralle. Mun mielestäni metässä samoilu ois paljon kivempaa, ku toi tommonen ihmeellinen nenäliinojen heiluttelu, mut ei, ei väkisin. Onneks toi meiän isäntä on vissiin näiden vallitsevien olosuhteiden takia seonnu niin pahasti, että se vei mut viime viikolla monena päivänä mettään ja päästi vapaaksi. Kyllä, meiän isäntä. Vapaaksi! Hihnalenkki-isännästä on kuoriutunu mettälenkki-isäntä, mikä ei kyl haittaa ollenkaan. Ollaan käyty siellä hauskassa uudessa metässä, mistä emäntä teille kerto joskus tossa viime viikolla, enkä mää saa siitä paikasta tarpeekseni ikinä. Ihan hirveesti kaikkia hienoja kaatuneita puita ja mäkiä ja monttuja ja kaikkea, mitä koira voi vaan toivoa! Tässä yks päivä kiitin isäntää noista reissuista huitasemalla sitä ensin kepillä polveen ja sitte vielä naamaanki, mut ei se oikein osannu ottaa sitä elettä vastaan sillä tavalla, millä mää olin aatellu. Ihmiset on joskus vähän semmosia. Ei ne tajuu.

Tossa eilen mää jouduin hengaamaan melkein koko päivän sukka jalassa, ku mun takaliikuntaulokkeen anturaan tuli lenkillä joku pieni haava ja noi ihmiset meinas, että jos sitä ei suojaa, nii mää härkin sitä haavaa ja saan sen pahenemaan. Mistä lie semmosta saivat päähänsä, ku emmää ikinä mitään kolhujani oo luputellu enkä härkkiny. Paitsi salaa, mut sitähän ei tietty lasketa, jos sitä ei muut nää. Mut joo, se oli tosiaan nii pieni haava, että se ehti umpeutua, ennen ku mä pääsin sitä illalla tarkemmin kattelemaan, mut ihan miehekkään vauhdikkaasti siitä alkuunsa verta tuli, joten kyllä mä sitä tuolla kylillä meinaan isona haavana mainostaa, jos joku kyselee. Se kulmakunnan kingin maine velvoittaa, nääs. 

Mut nii, kyl mulla ihan hyvin täällä menee, vaikkei musta joka päivä kuulukaan. Vähän se kyl itsetunnon päälle meinaa käydä, ku emäntä laittaa tänne vaan jotain ihme kissakuvia, vaikka parempaaki ois tarjolla. Ehkä tää tästä taas, ku se paranee ja päästään pitkästä aikaa yhessä johku kivaan mettään hömpöttämään ja valokuvailemaan. Saatte taas katella kunnon uroota. Mun takiahan te täällä kummiski käytte, eiks nii?

Palaillaas taas, mun fanit!

Haukuin ja lipasuin,  

Caro