Karvahelvetistä on moneksi. Joulun alla jopa Joulupukin pajaksi tai ainakin sen säälittäväksi korvikkeeksi. Kävi nimittäin niin, että käytännöllisen hyödyllisiä lahjaideoita miettiessäni mieleen putkahti heijastin ja nimenomaan omatekoinen sellainen, joten ei kai siinä muu auttanut kuin ryhtyä peukalo keskellä kämmentä yrittämään. Kerrottakoon heti alkuunsa, että kyseessä oli ensimmäinen heijastinyritelmäni ikinä, ja kun tuon faktan yhdistää kohtalaisen lyhyellä sytytyslangalla varustettuihin hermoihin, niin kyllähän siinä pian isännän apua ja ennen kaikkea niitä varahermoja tarvittiin. :p Mutta kiitos isännän korvaamattoman avun, oli kissaheijastin lopulta valmis!
Prototyypin laaduntarkastajana toimi tällä kertaa Pätkis ja vaikkakin se hieman kyseenalaisti viimeistelyn yksityiskohtia, ansaitsi heijastinkissan sopivan yrmy ilme huomattavaa kiitosta. "Ei tätä lopputulosta katellessa ny mitään syytä hymyilyyn oiskaan...", kuului tarkka toteamus.
Heijastin lähti siis lopulta lahjaksi mummille, sillä tokihan me halutaan mummin näkyvän hyvin ja olevan muutenkin turvassa tuolla pimeässä talvimaailmassa haahuillessaan. :) Tietyistä visuaalisista puutteistaan huolimatta heijastimesta tuli kyllä sen verran kiva, että täytyy varmaan koittaa väkertää itelle ihan oma kattikillutin tässä piakkoin. Ja ehkä koiraversiokin, jos niitä hermoja vielä sen toisen kissan jälkeen on jäljellä. :D
Jotain samaa on heijastinkissassa ja Pätkiksessä. Aurinkoinen ilme, uskoisin.
VastaaPoistaMä kyllä tykkäisin tuollaisesta lahjuksesta kovasti. Täytyy ehkä itsekin kokeilla.
Sehän se varmasti on. ^^
PoistaJa kokeilepa ihmeessä. Ihan hauskaa näpräämistä - parhaimmillaan ainakin - ku pääsee sinuiksi sen tekemisen kanssa. :p
Tuossa viimeisessä kuvassa Pätkiksellä on ylen tyytyväinen ilme! Taitaa arvostaa, että se eka heijastinmalli tosiaan oli kissamalli :-).
VastaaPoistaHappaman näköinen kissamalli, mikäpäs sen kauniimpaa Pätkiksen mielestä oiskaan. :)
Poista