Hulinaa pakoon

Tänään, kun koko muu Suomi tuntui olevan vaahto suupielestä valuen aleshoppailemassa, hypättiin me Caron kanssa karvamobiiliin ja huristeltiin sen avustuksella pariksi tunniksi niin syvälle metsään, ettei vahingossakaan jouduttu nokikkain yhdenkään hermoheikon shoppailumaanikon kanssa. :p Mukaan me napattiin heppapallo ja siinä sitä piisasi meidän makuumme aivan tarpeeksi äksöniä. On se vaan kätevä lelu tuo tuommoinen, ei voi kiistää, mitä nyt saattaa olla eräiden mielestä niinkin kiva, että erinäiset ulkoilun kannalta kohtalaisen olennaiset jalannosto- ja kyykistelyoperaatiot meinaavat siinä leikkiessä vallan unohtua. Lelun takavarikointi reissun loppusuoralla tuli täten tarpeeseen ja ne ite tarpeet, no nekin tuli takavarikon ansiosta viimein hoidettua. Mutta ei niistä tämän enempää ja se varmasti sopii kaikille. Mietitään nyt ihan niitä joulutorttuja vaan, jos niitä joku vielä tässä vaiheessa loppuvuotta kykenee miettimään. *burb*

Heitä, heitä!

Heeetkinen, huijaksiksää? Ei näy palloa missään.

No ny, nooooooms!

Hop!

Aina ei tiekään riitä.

Kiistapallo.

Voittajan on helppo kirmata karkuun.

Krooninen pallohulluus oireilee näin.

Se esittää normaalia.

Välikuolema.

Kohta kolahtaa. Kai sulla on vakuutusasiat kunnossa?

*myhäil myhäil*

Piilotettuja esteitä.

Yritimme kuulostella alehulinaa. Ei kuulunut mitään, ei.

Mitä tää valo on?

Kas joo, se on se aurinko!

Woot?

...jaahas, tilataanpas aika sinne manikyyriin...

Koirakuvaus on vaarallinen harrastus.

Lipevä kaveri.

Ei, ei oo lipevä, vaan ihan asiallinen. Toisinaan. Vahingossa.