Järkkäri on roikuskellut viime aikoina ahkerasti mukanamme lenkeillä, vaikkei se toistaiseksi ole täällä blogissa kummemmin kyllä näkynyt, hups... Niin myös tänään, kun tuuppasimme ittemme vanhalle kunnon kiireettömälle haahuilureissulle. Kaksi ja puoli tuntia me vaan samoiltiin, kuvailtiin, kompasteltiin, leikittiin kepeillä ja ennen kaikkea ihasteltiin nykyisiä lenkkimaastojamme, joista ei totisesti pinnanmuotoja puutu. Ei me varmaan koskaan noihin metsiin kyllästytä, niiden uumenissa vaellellessa kun tuntuisi pääsevän vähintäänkin maailman ääriin asti - ellei vielä sitäkin kauemmas. Eikä me nähty koko aikana ketään muita, ellei lintuja lasketa. Ja eihän niitä lasketa. Ei ainakaan negatiivisessa mielessä. Sehän siinä kaikessa metsäilyssä lienee parasta: täydellinen luonnon rauha...
...plus ihan pikkuisen jotain saksalaishenkistä puiden latvoissa asti kaikuvaa ölinää. ;)
Se luonnon rauha on siitäkin hyvä, että jos saksalainen katoaa näköpiiristä niin sen ainakin kuulee tarvittaessa paremmin :)
VastaaPoistaJoo-o. :p
Poista