Pikkupedot-blogin Piivi viskaisi Karvahelvetin suuntaan haasteen, joka onkin haaste isolla H:lla: pitäisi kertoilla omat suosikkirotunsa, jotka kuuluvat kansainvälisen kissaliittojen kattojärjestö FiFe:n rotukategorioihin (eli ilmeisesti vain yksi suosikki jokaisesta kategoriasta). Niin, minähän olen tietoisuudeltani aivan saapas, mitä tulee eri kissarotuihin, sillä olen tunnetusti kissoja omistava koiraihminen, joka luettelee kevyesti 150 koirarotua, mutta jolle 15 kissarodun ulkoa muistaminen aiheuttaisi puolen päivän mittaisen tuskan. :D Onneksi tämän haasteen kanssa saa käyttää Googlea, joten tyhmä koiraihminenkin hommasta selviää, haha!
Aloitetaas! (Rodun nimet ovat linkkejä rodun kuvaukseen Suomen Kissaliiton sivuilla)
Kategoria 1
Mikä ylläri!
Ragdolleista on siinä mielessä kaksijakoiset fiilikset, että rodun luonnekuvaus kertoilee helposti sopeutuvasta, seurallisesta ja koiramaisesta kissasta, mutta noh, mikä esim. on se "koiramainen"? Onko se yhtä kuin aina kaikkeen valmis saksanpaimenkoira Caro vai kuin venäjänvinttikoira Leo, joka makaa aamusta iltaan heräten suunnilleen vain syömään ja vessahommiin, vaikka oltaisiin luonnon helmassa veneilemässä? ;) Sinällään siis aika huono määritelmä rodulle, koska yhtä oikeanlaista koiramaisuutta ei ole olemassakaan. Koiramaisuus oli rodun ulkomuodon lisäksi kuitenkin yksi merkittävimmistä tekijöistä, joiden vuoksi rotu alunperin kiinnitti huomioni ja alkoi kiinnostaa.
Meidän Pätkiksen koiramaisuus ilmenee ehkä niin, että sitä voi pitää tuolla metsässä vapaana, koska se pysyttelee mielellään lähellä ihmistä (vaan sanopa tämäkin jostain vahvasti saalisviettisestä koirasta, joka painelee horisonttiin ekan pupun nähdessään. :D) ja se osaa käydä metsässä tai kesken autoilureissun jonkun rauhallisen levähdyspaikan laidalla pissalla. Rotukuvauksen mukainen "koiriin yleensä helposti sopeutuva" se ei kuitenkaan missään nimessä ole ja se on yleisesti ottaen muutenkin aina säikky, joskin myös utelias. Pätkiksen ensireaktio kaikkeen ja kaikkiin on yleensä erittäin epäileväinen ellei jopa vahva "EI". Ihmisten seurasta se pitää huomattavasti enemmän kuin toisista eläimistä, joten sen elämä olisi varmasti omasta mielestään täydellistä, jos se saisi elää ainoana kissana yhden ihmisen lähes jatkuvan huomion keskipisteenä. Se ei koskaan kyllästy silittelyyn, jutteluun tai nuotin vierestä laulamiseen.
Tässä kohtaa onkin vähän vaikea sanoa onko Pätkis rotumääritelmänsä vastainen vai ovatko ragdollit loppupeleissä tunnistettavissa vain ulkonäöstään sekä seurallisuudestaan ihmistä kohtaan. Pitäisi tuntea henkilökohtaisesti useita ragdolleja voidakseen tietää paremmin ja olisi pitänyt tuntea Pätkis pennusta asti tietääkseen onko se ollut aina samanlainen vaiko onko jokin asia vaikuttanut sen pentuaikoihin niin, ettei se olekaan ihan niin rento kissa kuin ragdollien mainostetaan olevan ja mitä ne ehkä yleisesti ottaen ovatkin. Vai ovatko, oi armon muut ragdollien omistajat?
Kategoria 2
Coonit, ah! Muutaman vuoden mittainen kohtalaisen aktiivinen virtuaaliperehtyminen cooneihin johti lopulta oman pennun hankintaan, enkä voisi olla kyllä enempää tyytyväinen valintaamme niin rodun kuin yksilön suhteen. Maine coon on tällä kokemuksella meille se The Kissarotu. :)
Toki Dalton on vielä pentu emmekä tiedä vielä pitkään aikaan millainen aikuinen siitä kasvaa, mutta luonteeltaan se on äärimmäisen sosiaalinen, utelias, rohkea, ahne, röyhkeä, poikamainen ja kyllä, se kyseenalaisen koiramainen sillä tavalla, jolla toivoinkin. ;) Caroa se pitää vertaisenaan eikä pelkää hypätä kaksin levitetyin tassuin kiinni koiran päähän samalla sen korvaa nakertaen ja se ymmärtää samantien Caron antamat varoitukset, jos leikki menee liian rajuksi tai ahneus ohjaa sen liian lähelle Caron ruokakuppia ruokavarkaus mielessään. Ei meillä muut kissat ymmärrä noita Caron eleitä, mutta Dalton hoksaa heti. Se on mielestäni aika hyvä osoitus koiramaisuudesta: että ymmärtää koiran elekieltä ja kunnioittaa sitä. Esim. Pätkis on ymmärtänyt sen lähes poikkeuksetta väärin.
Seurallisuudessa ainakin tuo Dalton on aivan omaa luokkaansa, oli seurallisuus sitten ihmistä tai koiraa kohtaan osoitettua. Pentu on mukana aivan kaikessa eikä koskaan voi lähteä kotoa tai saapua takaisin ilman, että eteisessä mukana on myös Dalton yhdessä Caron kanssa. Ollaankin naurettu isännän kanssa, että meillä on nykyään kaksi koiraa ja tällä menolla Daltoniakin viedään kohta pissalenkeille omassa hihnassaan. :D
Ja voi hyvä elämä miten puhelias voi kissa olla! Kuulemani mukaan rotutyypillistä tämäkin. Dalton juttelee niin muille kuin yksinään ihan jatkuvasti, eivätkä ne äänet ole mitään sellaista, mitä ollaan koskaan ennen kissojen suusta kuultu, vaan jotain aivan avaruudesta asti tulleen kuuloista. Yksi Daltonin käytetyimmistä äänistä kuulostaa pelottavan samalta kuin jo edesmenneestä TV-sarja 24:sta tutuksi tulleen CTU:n toimistopuhelimen hälytysäänen alkuosa, näin ehkä helpoimmin selitettävissä oleva mainiten. Kaipa se sitten saa jotain salaisia tehtävänantoja, jotka tuolla äänellä kuittaa ja ryntää sitten tekemään vaaditun laisia kolttosia.
Maine coon on rotuna suurikokoinen aivan kuten ragdoll ja muhkea turkki vain lisää vaikutelmaa massiivisesta koosta ellei jopa tukevuudesta. Aivan kuten koirarotujen kohdalla, myös kissoissa tuo massiivisuus viehättää pienuutta enemmän. Jos verrataan vuosien takaista nuorta ragdollia ja nykyistä pentuikäistä maine coonia, on Pätkis ollut aina huomattavasti haluttomampi kiipeilemään tai tunkemaan itteään ahtaisiin paikkoihin kuin Dalton, jolla hirveä hinku kaikkialle, minne voi vaan ehkä edes teoriassa mahtua tai ylettyä. Tässä kohtaa rotumääritelmät pitävät - ainakin vielä ja omasta kokemuksesta - hyvin paikkansa: coonit ovat aktiivisempia ja kokeilunhaluisempia kuin ragdollit. Toki aika näyttää, mihin se aktiivisuustaso asettuu. Laskee nykyisestä varmasti.
Kategoria 3
Tässä(kin) kategoriassa itteäni kiinnostavia rotuja on vain yksi, villieläintä muistuttava bengali. Se oli muuten rotuvalintaharkinnassamme yhdessä ragdollin kanssa ennen Pätkiksen (ja Sinnin) hankintaa, mutta ajatus taisi kariutua ragdollia hankalampaan saatavuuteen sekä rodun aktiivisuuteen, joka on ehkä hieman liian vaativaa tasoa omaa elämäämme ajatellen, jos tarinat rodusta pitävät paikkansa. Pätkiksen kohdalla on nähty, että hajontaahan rodun kuin rodun sisällä piisaa. :p Bengali on komea rotu kaikin puolin, mutta en enää näkisi sitä kovinkaan varteenotettavana vaihtoehtona omassa taloudessamme.
Kategoria 4
Tässä kategoriassa oli useita vaihtoehtoja enkä yksinkertaisesti pysty valitsemaan vain yhtä nykyisen rotutietämykseni perusteella. Valinta perustuu puhtaasti ulkonäköön:
Kyllä, kaikki valintani ovat kaljuja nakukissoja! Tässä nyt varmaan viimeistään huomaa, ettei se ole se muhkea turkki, joka kissoissa muhun vetoaa. ;) Mainitsemani rodut ovat omaan silmääni äärimmäisen kiehtovia kaikessa karvattomuudessaan ja muotoilussaan, ja mm. Instagramin puolella seurailen jonkin verran näiden rotujen edustajien profiileja. Rujolla tavalla kauniita kissoja. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että karvattomuus vaatii kaikenmoisia ihonhoitotoimenpiteitä aina rasvauksesta pesuihin, enkä varmaankaan ite sellaista puunaamista jaksaisi. Ihailen siis kauempaa, mutten varsinaisesti haaveile omaksi. :)
FiFe:n ulkopuoliset rodut
Täh? :D
Oi, jaksoitpa vastata kattavasti! :) Nakukisu olisi aika hauska lisä teidän poppooseen. :D
VastaaPoistaMä en ees OSAA vastata lyhyesti. ;) Ja ois, teoriassa. Enpä tiiä oisko käytännössä. :p
PoistaTuohon coonin aktiivisuus tason laskemiseen... Me ollaan nyt sitä aikuistumista parisen vuotta odoteltu. Samanlaista pentu töhötystä se on vieläkin koko ajan. Ainut ero on vähän isompi koko. Oikeastaan Paavo on nykyään jopa aktiivisempi kuin pentuna jolloin tietysti aikaa meni enemmän myös nukkumiseen. Murrosikä rauhoitti hetkeksi, mutta kastraation myötä pentumainen sekoilu palasi takaisin. Tänään juuri vitsailtiin, että meidän täytyy palkata kissoille hoitaja, kun tuntuu ettei niille riitä mikään. Tuntuu ettei ne väsy ikinä. :D Mutta onhan noissa kissoissa tietty luonne eroja. Olen kuullut että jotkut coonit ovat oikein rauhallisiakin. Itse pidän aktiivisuudesta. :)
VastaaPoistaEi haittais yhtään, vaikka meillä menis tolla samalla kaavalla. Se on niin hauskaa, ku kissa on aktiivinen, kunhan ei ny ihan kämppää ala innostuksissaan tuhoamaan. :p Dalton on tällä hetkellä just sopivan aktiivinen ja sais mun puolesta pysyä samanlaisena aina. :) Minkä ikäisenä teillä on muuten viety poikakissa kastroitavaksi? Meillä alkaa varmaan olemaan ajankohtaista tässä piakkoin, niin sillä mietin, että mitenhän muilla.
PoistaMe kastroitiin tarkoituksella vähän myöhempään. Kastroitiin pojat vasta viime kesänä n 1,5v vanhana. Paavolla alkoi hormoonit hyrräämään joskus ehkä 10kk iässä vasta. Jacksonilla en huomannut, että sillä olisi koskaan tullut mitään kollimaisia piirteitä. Mutta siis kumpikaan ei merkkaillut tai ollut mitenkään muutenkaan raskaita. Pojat ei myöskään keskenään tapellut, mutta muuton jälkeen Paavoa alko sapettaa ulkona naapuruston kissat, joten kastroitiin pojat sen takia sitten. Oli kyllä jo ihan hyvä aika. Meillä oli takarajana 2v.
PoistaOho, aika pitkään oottelitte! Vaan eipä sillä oo mitään väliä, jos kollimaisuudet pysyy aisoissa eikä kissa pääsee esim. ulkoillessaan karkuun pahoja tekemään. Ei tolla meiänkään tapauksella oo vielä mitään ymmärrystä niiden asioiden suhteen, joten sinällään ei oo kiire, vaan ku on noita vanhempia tyttöjä, niin parempi ehkä vähän ennakoida ennen ku siltä "välillä" vähän tiukkapipoiselta porukalta alkaa mennä hermo. :)
Poista