The Punnitus

Meillä ei kiloja kyttäillä - ja sen kyllä huomaa! (Siis isäntäväestä huomaa, muttei eläimistä. Köh. Parempi niin päin, luulisin?) Tänään iski silti sellainen inspiraatio, että pitääpäs punnita nuo kissat pitkästä aikaa, että tiedetään oikeasti, mikä niiden painoero on. Caroa sen sijaan on hieman haastavaa kotioloissa punnita, joten koitetaan muistaa suorittaa mittaus torstaina, kun matkaamme eläinlääkäriin kastraatioreissulle. Eiköhän se paino siinä totutussa noin 32-34 kilossa edelleen möllötä. Sutjakka poika. Saa nähdä vaikuttaako leikkaus pojan ruokahaluun millään tavalla, sillä jos siitä nyt sattuisikin muuntautumaan ahmatti, niin se ei meidän tapauksessamme olisi niinkään harmi kuin iloinen yllätys, vaikka mitään tukevaa köntsää en pojasta siltikään halua. Aika näyttää, miten käy.

Sori, häntä ei enää mahu!

Niin, ne kissojen painot. Punnittiin Sinni ja Dalton pienellä ja tarkalla elintarvikevaa'alla, joka mittaa painon aina 5 kiloon asti. Eipä riittänyt Pätkikselle se asteikko. ;) Pätkis joutui kohtalaisen epävakaan ihmisvaa'an armoille, joten emme voi arvottaa punnitustulosta ihan prikulleen samalle viivalle muiden kanssa, mutta eiköhän se "suunnilleen"-tuloskin meidän piireissä kelpaa. Täytyy hommata joku parempi vaaka joskus jostain.

Ja ne tuloksethan olivat:

Pätkis 5,6 kg

Sinni 3,620 kg

Dalton 3,731 kg

Kyllä vain: Dalton on mennyt viimein Sinnistä ohi! \o/ Sillä on esim. niin mötikkämäinen pää, että jo pelkästään se painaa ne ratkaisevat 100 grammaa lähintä kilpailijaansa enemmän. Oma tarinansa ovat jättimäiset tassut sekä häntä, joka kasvaa pituutta ehkä sentin yössä. No kasvaa kasvaa! ;) Ikää pojalla on tosiaan tällä hetkellä viikkoa vajaa puoli vuotta, jos sillä iällä nyt sen kummempaa väliä on, ja yleisolemus sellainen kuin kasvavalla maine coonilla olettaisi olevan: jämerä, muttei tukeva. Tyyppi syö ja polttaa kaloreitaan hillumalla minkä ehtii, ja vaikuttaa kaikin puolin terveeltä kissanuorukaiselta. Toivottavasti näin on jatkossakin. 

Oikeanpuolimmainen silmä vaikuttaa tosin rähmivän silloin tällöin normaalia oletusarvoa enemmän ja olen epäillyt sen olevan kytköksissä ajoittain aika tuulisiin metsäreissuihimme, joskaan en ole siitä aivan varma. Voi olla, että silmä on toista silmää herkempi viimalle ja alkaa vuotaa altistuttuaan sille. Ei se mikään ihme olisi, sillä vaivaahan tuuli herkkäsilmäisiä ihmisiä myös. Täytyy seurailla tuota silmähommaa, joka ei onneksi ole nykyisellään mikään jatkuva ongelma, vaan ilmenee silloin tällöin.

Ihan priima ei ole pojan toinen korvakaan, sillä siitä puuttuu pieni palanen. Ja se on puuttunut siitä ainakin 11-viikkoisesta asti eli siitä kerrasta, kun kävimme poikaa ensi kertaa katsomassa (tsekkasin asian ottamistani valokuvista), joskin vielä tuolloin ajattelin loven johtuvan vain hassusti harittaen kasvaneista korvakarvoista enkä perehtyny asiaan sen kummemmin, ovathan omatkin luonnonkiharani aina ihan mihin sun sattuu viksallaan. Ja sen verran raisuja olivat ne Daltonin sisarukset - Daltonin omaa raisuutta yhtään väheksymättä - ettei ole kamalan vaikea arvata mitä tuolle korvalle on elämän ekoina viikkoina käynyt. :D Isännän ja itteni mielestä korvan lovi tuo pojan olemukseen vain maskuliinista särmää, koska mikäs "Dalton" se sellainen olisi, joka ei olisi yhtään kolhuja elämässään ottanut? 

Vaan tulipa mieleen, että mitähän ne ovat tuollaisista noissa kissanäyttelyissä mieltä? Että onko oletettavasti ei-synnynnäinen lovi korvassa isokin virhe? Virallisestihan tuo poika on näyttelytasoinen, joten sillä vaan mietin. Mitään aikomuksia näyttelyjen suuntaan meillä ei ole ollut, mutta jos joskus sellainen kertaluontoinen reissu alkaisi yllättäen kiinnostaa, niin turhahan sitä olisi mennäkään, jos heti antaisivat kengän kuvaa persuuksiin, kiitos epäsymmetristen korvien.

Takaisin painojuttuihin. Pätkis on ottanut kilojaan takaisin niistä ajoista, kun olivat Sinnin kokeellisen eliminaatiodieetin vuoksi rajoitetulla ruoalla, mutta huippulukemiin taitaa olla yli kilon verran matkaa, ellen nyt aivan väärin muista. Ei se ruokansa ahmiminen ja sen vuoksi puklailu ilmeisesti nälässä tuota karvaturveloa pidä, tarpeeksi usein kun muistaa santsata. :p Pätkis on saattanut painaa enemmänkin vuodenvaihteen hujakoilla, sillä se on viime kuukausien ajan liikkunut hurjan paljon enemmän kuin ennen pennun saapumista ja sen aktivoitumisen luulisi myös painossa näkyvän. Yleiskunto on kohonnut varmasti, vaikkei Pätkiksestä tule koskaan mitään sporttista vauhtihirmua, vaikka miten aktivoisi. Perus ragdoll.

Niin ja Sinni on siis jälleen pienin kissa talossa. Paino on pysynyt suunnilleen samoissa lukemissa vuosikaudet, joten ei mitään muutosta sillä osastolla. Sinni syö luonnostaan kohtuudella ja liikkuu Pätkiksen tavoin ahkerammin kuin ennen Daltonia. Mikään hillitön menijä ei sekään yleensä ole, mutta aina toisinaan ja erityisesti viime päivinä se on hepuloinut kuin mikäkin nuori villikko. Mikä lie kevätvillitys iskenyt sillekin. ;)