Kaiken takana on pallit

Pallit. Killuttimet. Kassit. Kulkuset. Kivekset. Kyllä, juurikin ne. Niitä on meillä viime aikoina mietiskelty. Ensinnäkin on tietysti tuo Dalton, jolta ne pitäisi jossain vaiheessa nipsaista pois. Mieluiten ennen kuin merkkailu ja muut kollimaisuudet ilmaantuvat kiusaksemme. Vielä niitä ei olla nähty.

Toista se on isoveljen kanssa. On ollut jo vuosia. Enemmän ja vähemmän ollaan väännetty peistä sen suhteen onko luvallista iskeä naama kiinni keltaiseen lumihankeen ja luputtaa tuota hankea iljettävää lurputusta päästellen suostumatta jatkamaan matkaa ennen kuin emäntä ihan tosissaan sitä vaatii. Ja joskus sekään ei meinaa riittää. Lurputtelun ja yltiöpäisen nuuskuttelun lisäksi ollaan nautittu toki myös toisille uroksille isottelusta (mm. luonteeltaan yltiönössykkä Leo on joutunut öykkäri-Caron silmätikuksi moneen otteeseen kaikista vieraista uroksista nyt puhumattakaan) sekä iljettävistä laikuista lattialla, matolla, sohvalla ja päiväpeitolla, kun herran värkki vähän falskaa. 

Pahin oire on ollut kuitenkin ajoittainen "penisjumi" (näin me sitä olemme kutsuneet): koira herää kesken unien siihen, että punaiseksi turvonnut vehje valuttaa kirkasta nestettä niin, että sitä nestettä tulee ihan huolella. Siinä sitten rynnätään kylppäriin turvonnutta värkkiä vesisuihkulla suihkuttelemaan, kunnes tilanne turvotuksineen ja vuotoineen on ohi. Joskus suihkuttelu menee ohi parissa minuutissa, joskus saatetaan odotella kuusikin minuuttia. Joskus tilanne laukeaa superhyvän namin tarjoamiseen, mutta useimmiten namilla ei ole mitään vaikutusta.

Koska tuollainen turvotusoireilu ole ollut edes joka toisen kuukauden ongelma, ollaan tyydytty seurailemaan tilannetta tietäen, että "miesvaivojahan" nuo ilmiselvästi ovat ja vaativat ehkä jossain vaiheessa tarkempaa tutkimista. 

No se aika koitti viime maanantaina, kun oltiin aivan normaalilla aamupäivälenkillä metsässä. Koiruus nosti jalkaansa vasten puuta ja järkytys oli melkoinen, kun huomasin, että keltaisen pissaviirun tilalla olikin kirkkaanpunainen viiru. "Mitä hiivattia?! Onko toi VERTA?!" Ikinä ei ole Caro veristä pissaa pissannut, joten näkyä oli vaikea uskoa todeksi, vaan uskottavahan se oli, kun kaikki aamupissat näyttivät samoilta. Punaisilta. Mitään muuta outoa koirassa ei sitten ollutkaan. Aamuruoka oli maistunut hyvin (se on melkeinpä se outo juttu meillä monesti :D) ja vapaana se juoksi hippulat vinkuen ilman minkäänlaista vaisuutta.

Kotiin päästyämme soitin eläinlääkärin numeroon. "Eturauhasvaivoilta kuulostaa", todettiin sieltä. Ei kuulemma ollut tulipalokiire, jos koira voi muuten hyvin - ja voihan se -, mutta pissanäyte olisi hyvä toimittaa tutkittavaksi joko sinä päivänä tai seuraavana. Sehän toimitettiin sitten vielä samana päivänä eikä muuten ollut mitään vaikeutta ottaa sitä näytettä, tyyppi kun oli imaissut sen 20 litraa lunta sillä aiemmin suoritetulla metsäreissulla. Ei muuta kuin puhdas purkki hanan alle ja näyte talteen. :p Piiiiiikkuisen iisimpää kuin kissojen kanssa, terveisin nimimerkki "Kokemusta on"...

Seuraavana päivänä näyte oli tutkittu eikä siinä näkynyt mitään epätavallisuuksia, eli hormonihommiin osoitti syyttävä sormi edelleen. Tuoreet merkkaukset olivat myös keltaisia jälleen. Huh! Jatkon suhteen saimme oikeastaan kolme vaihtoehtoa: tilanteen seurailu, koiran tarkempi tutkiminen ultraamalla ja eturauhasta tunnustelemalla, tai kastraatio. Ai pallit pois?! Eih. Olen jotenkin aina ajatellut, ettei omien koirieni palleja tulla leikkelemään pois huvikseen ilman painavaa syytä. Ei siis edes siksi, että elämä olisi pallittoman uroksen kanssa seesteisempää ja korvatkin kuulevaisemmat, vaan enintään terveydellisistä syistä. Noh, nämä ovat nyt niitä terveydellisiä syitä, joita piti lähteä pohtimaan koiran oman edun nimissä. Ei se ole mukavaa olla mikään isoilla kierroksilla käyvä hormonihirviö, jos elämä voisi olla helpompaa yhden rutiinioperaation jälkeen.

Jäin miettimään tuota kastraatiota, kun sitten perjantaina pissa muuttui jälleen punertavaksi (ja iltalenkillä oli normaalia taas). Perhanan perhana, kyllä se vaan tuntui kiusaavan ja jotain tarvitsee tehdä pian. Heti maanantaina mentiin ultraan ihan koiran ittensä kanssa, jotta saatiin varmistettua, ettei siellä vatsaosastolla ole sentään mitään kasvaimia tai muuta epämääräistä, vaan se syy on tosiaan niissä hormoneissa. Kolme Caron mielestä aivan ihanaa tätiä otti meidät toimenpidehuoneessa vastaan ja kohta otettiin piikillä pissanäytettä ja ultrattiin paljaaksi ajeltua vatsaa ilman ongelmia. Mikäs siinä selällään retkottaessa ja isäntäväen rapsutellessa. Aivan oma lukunsa oli sitten se, mitä tapahtui lääkärin pyydettyä hoitajalta "kumihanskat ja liukuvoidetta". Siitä ei puhuta enää ikinä, ihan Caron toiveesta. Hys. (Mutta rauhassa meni sekin, vaikka toisen koskemattomuutta ja luottavaisuutta loukattiinkin pahimmalla mahdollisella tavalla. :D)

Testien jälkeen odoteltiin tovi ja tulokset olivat helpottavaa kuultavaa: "Siistit seinämät, ei kiteitä, ei kystia. Suuri ja symmetrinen eturauhanen, ei arista." Virtsanäytteessä oli kuitenkin runsaasti siittiöitä ja saimme kuulla Caron olevan hyperseksuaalinen. Olipas iso ylläri. ;) Eli se on joko killuttimet veks tai hormonaalinen kastraatio. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa en näe mitään järkeä, se kun ei ole meille mikään pysyvä apu.

Toinen aavistaa jotain, toinen ei. ;)

Nyt on sitten niin, että ensi viikon loppupuolella meidän molemmista pojista tulee eunukkeja, samalla kertaa. Mitäpä sitä suotta Daltoninkaan operaatiota viivyttämään, kun on kerta asiaa eläinlääkärin pakeille jo ennestään, ja samalla on hyvä tarkastuttaa pennun silmät, toinen niistä kun tuppaa vähän rähmimään. Voi poikaparat, kun miehuus viedään, mutta saavatpahan toipua kovasta koettelemuksestaan yhdessä. Kaksin aina kaunihimpi, pallittomanakin. :p Oikeasti tämän ottaa kyllä vakavimmin meikäläinen. Enpä olisi arvannut, että ihminen voi niin koiransa palleihin kiintyä, että melkein fyysistä pahaa tekee, kun toiselta miehuus viedään. Ja mistä ihmeestä sitä sen jälkeen enää tietää milloin tulee talvi ja kevät, kun kulkuset eivät enää syksyisin peity tuuheaan turkkiin ja paljastu jälleen keväällä säteillen kiiltävinä auringossa? Kysynpähän vaan!