Ja taas pukkaa Tammela-juttua. :p On tämä kamalaa, kun ei ehdi uusia tarinoita kertoa, kun vanhoja on rästissä niin hirmuinen määrä eikä kehtaa jättää niitä kertomattakaan. Koittakaa kestää.
Meikäläiselle lankesi tuolla kisapaikalla yllättävä koiraseuralaisen rooli. Tokihan olin varautunut viihdyttämään omia karva-arsejamme, mutta ykskaks yllättäen löysinkin itteni taluttamasta (lue: vetämässä perässäni) tällaista borzoi-neitiä:
Leon kanssa tauolla.
Tytsyn nimestä en ole aivan varma, mutta se taisi olla Tosca, ja sillä nimellä otusta tässä nyt sitten kutsunkin. Koiran emäntä kaipaili apukäsiä, elävää koiratolppaa, toisen koiransa kisan ajaksi, ja tokihan olin innolla pestiä ottamassa vastaan. Kukas nyt ei tuollaista söpöä pientä rimppakinttua tahtoisi paikasta toiseen talutella?
Kuvauspaikkojen aatelia, jälleen kerran...
Koiransa hihnaa mulle ojentaessaan emäntä totesi, että jos jotain koiraa voi kutsua autistiseksi, on tämä kyseinen koira juuri sellainen, ja sen noin tunnin perusteella, minkä neidin seurassa vietin, voin melkoisen huoletta yhtyä kyseiseen näkemykseen. :D Toscan liikkeitä ja olemusta seuratessa tuli sellainen olo, että nyt on kyllä joku mennyt painamaan hidastusnappia siitä kaukosäätimestä, jolla maailmaa ohjaillaan. Ainoa kerta, kun tytsy innostui hihnassa vetämään, oli se kerta, kun tyyppi havaitsi keskellä tietä läjän hevosensontaa ja sitä sitten lähti riemulla tavoittelemaan. Nom! Todella uskomaton persoona, täytyy sanoa. Jos tarkemmin ajatellaan, taitaa aika pitkälti jokainen borzoi olla sellainen, hmm, sanotaanko, että hyvällä tavalla hämmentävä elämys ainakin näin lähinnä paimeniin tottuneelle. Mitä enemmän noita koiria tapaa, sitä enemmän niistä tykkää. :) Jos ei naama hymyyn borzoin lähellä muikistu, on vika naamassa eikä koirassa, sanokaa mun vaan sanoneen!
Kaupunkilaistollo maalla.
Lentävä rinkeli.
Aina saa sensuroida, perhana...
Viihdytettyä tuli toki myös Caroa, joka auton vartionnin vastapainoksi kaipasi välillä myös jaloittelua. Useimmiten käyskenneltiin aika lähellä autoja, mutta käytiin me läheisellä peltotiellä hieman leikkimässäkin tuollaisella Lahesta ostetulla renkulalelulla. Vapaana ei Caro ikävä kyllä päässyt Mustialassa olemaan, kisakoiria kun pyöri siellä sun täällä ja ne olisivat kyllä vieneet voiton kiinnostavuudessaan jostain ankeasta vetolelusta. Varman päälle mentiin siis.
Tunge mukaan vaan, kyl mahtuu.
Au...kylmä...au...au...au...
Oman osansa seuralaispalveluista saivat myös tila-auton takapenkille majoittuneet Leo ja Roosa. Eihän sitä nyt voinut heltymättä katsoa, kun pieni mäyris tärisee vilttien välissä aivan kuin olisi kuolemaisillaan hypotermiaan, joten tarjosin sitten lämmintä syliä auringon paisteessa olleen sivuikkunan äärellä eikä nyt varmaan yllätä ketään, ettei kauaa mennyt nakin könytessä siihen lämmittelemään. Niin se vaan vapina ja tutina lopulta loppui ja kaikki olivat niin kovin tyytyväisiä oloihinsa. Myönnetään, että seuralaispalvelijakin arvosti punaruskeaa lämpöpulloaan aika tavalla. ;)
Isot edellä, pienet perässä.
Mikäs sen komeampi kuvauspaikka,
kuin kaverin pissalammikon vierus!
Jos nakilta olisi kyselty, olisi se mieluiten pysytellyt sisällä autossa vaikka koko päivän, sillä satunnaiset ulkoilureissut eivät tuntuneet oikein nappaavan, vaikka välillä pääsi yksin, välillä Leon seurassa. Jos oikein ymmärsin, ei Roosa suostunut tekemään päivän aikana ainoatakaan hätää muualle kuin Hollolan kotipihalle (ja reissumme kesti tosiaan yli sen 12 tuntia), eli aika selväksi ihmisille tehtiin, että vastaavat reissut voitaisiin aivan hyvin jättää tulevaisuudessa välistä ja korvata vaikka koko päivän mittaisella peiton alla nukkumisella. Joku voisi tähän kohtaan todeta, että aika mäyrismäistä toimintaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit! :)