Myyräongelmia

Jospa tuota palattaisiin aiheeseen "Hollolan karvapersiit" eli siihen, mitä viime perjantain reissun sisätilaosuudessa tapahtui (ulkohöpinät höpistiinkin jo). Ja siellähän totisesti tapahtuikin!

Whii!!! Kiva, ku oot täällä taas!

Caro ja Leohan saivat tosiaan viettää laatuaikaa keskenään tällä kertaa vain sisätiloissa ja arvasihan sen, että vauhti meinasi pojilla lähteä hetkittäin vähintäänkin hieman lapasesta. Erotuomareilla riittikin ajoittain rutkasti töitä, että olosuhteet pysyivät pipijalan kannalta asiallisina eikä poikia tarvinnut toisistaan eristää.

Levähtänyt Onni.

Yksikin väärä liike, niin..!

Ennen saapumistamme oli taloudessa koettu hieman draamaa, kiitos hoitoon sinä päivänä tulleen draamakuningatar Roosan. Kun yhdistää jo luontaisesti itsepäisen ja toisia koiria helposti komentelevan mäyräkoiran siihen faktaan, että kyseinen koira on oman laumansa ainoa "lapsi" ja kaiken lisäksi aika lellitty sellainen, voidaan jo aika suurella varmuudella povata, noh, vallan mielenkiintoisia tilanteita. :D Roosa oli nimittäin saanut päähänsä, että puikkonokille ostettu suuri hummeripehmolelu olikin vain ja ainoastaan sen omaisuutta, ja siitäkös samaiseen leluun palavasti rakastunut Onni vetäisi herneen nenään töppöjalan yrittäessä nyysiä lelua itelleen. Seurauksena olikin sitten pieni reikä mäykyn nokassa. 

Kyseinen reikä ei kuitenkaan ollut mäykyn mielestä lainkaan suurin ongelma. Suurin ongelma oli verisesti loukattu itsetunto eikä perheen ainoana silmäteränä elämään oppinut Roosa osannut sulattaa alkuunkaan, että joku oikeasti sanoo joskus vastaankin. Tästä sitten seurasi se, että jos myyrä jo aiemmin oli yrittänyt pomottaa muita koiria, teki se samaa nyt kahta kauheammalla raivolla yrittäessään peittää loukattuja tunteitaan ja muita kohtaan tuntemaansa jännitystä. Edes Leon ja Caron keskinäistä painia ei taustalta rähisemättä suvaittu!

Pysyyks se ny varmasti putkassa?

Kuinka ne julkeaa tehä mulle näin...

On tää törkeetä. Ei nakkeja saa kohdella kuin rikollisia!

Tilanne johti lopulta siihen, että kärttyinen akanräppänä, tarpeeksi suuremmilleen isoteltuaan, päätyi pidemmäksi toviksi häkkihoitoon kera hummerin. Saivat pojat olla rauhassa, kun pahasuinen akka hetken viilenteli tuntemuksiaan omissa oloissaan ja mietti syntyjä syviä. Hollolassa ei tuollaisia rettelöitsijöitä suvaita, olkootkin kuinka söpöjä tahansa. 

Olihan tuo Carokin ihan hämmentynyt, kun kaikessa rauhassa lattialla makoillessaan räppänä ykskaks vaan ryntäsi sen viereen huutoraivoamaan (oikeasti ääni lähenteli hetkittäin suoranaita paniikinomaista kiljuntaa) aivan kuin Caro olisi yrittänyt pienempäänsä vähintäänkin persiistä purra, vaikkei todellisuudessa tehnyt elettäkään mäykkyä kohti. Carosta olin kyllä ylipäätään niin kovin ylpeä, se kun tajusi pysytellä Roosasta erossa eikä sen vuoksi tarvinnut olla niiden väleistä sen kummemmin huolissaan, oma otus kun poikkeuksetta väisti eikä alkanut riehujaa haastamaan. Oli se touhu kyllä kaiken kaikkiaan melkoisen ihmeellistä katseltavaa ja alkoipa tuo omakin koiruus kaikkine käytöstapapuutteineen vaikuttaa siinä Roosan rinnalla oikealta hymypojalta. :D Piristävää vaihtelua, haha!

Dumboeläin.

Oliks tää tosissaan luppakorva?

Vedetääs ny!

Leoa kiinnostais kans, mutku ei.

Et ota musta tyhmiä kuvia, et ota!

Maaninen katse.

Ei tääkään ihan terveeltä näytä.

Tuota...joo.

Mäykyn päästyä arestista ja yleisen ilmapiirin lopulta hieman rauhoituttua tuli annettua kovia kokeneelle fasaanillekin kunnon kyytiä. Leon, tuon kaikkien kaverin, heikko itsesuojeluvaisto ohjasi sen toisinaan hieman liian lähelle fasaaninteurastustannerta, mistä johtuen ruskean nakin kurkusta kantautui jotain murinaakin muistuttavaa, mutta eipä siinä sen kummempaa häslinkiä ollut, kun toisella kädellä leikitytti mäykkyä ja toisella rapsutteli sitä isompaa kuonolaista. 

Saas nähdä mikä on meininki tänään, kun me lähdetään jälleen tuota samaa porukkaa moikkaamaan. Toivoa sopii, että Roosa on jo tottunut talon tavoille tietäen paikkansa eikä yritä enää mitään typerää. Varmasti tekee kyllä oikein hyvää sillekin tottua tuollaiseen laumaelämään, joskaan tiedä sitten kuinka hyvin se oppi muistiin jää, sillä eihän se tuolla nytkään läheskään ensimmäistä kertaa hoidossa ole ja silti meinaavat ne käytöstavat unohtua. 

Mäyräkoirat, myyräkoirat, mäykyt, maastonakit, räppänät. Ovat ne kyllä melkoisia jästipäitä, senhän näytti jo edesmennyt Siirimmekin ja teki sen kyllä melkoisen aukottomaan tyyliin. Äärimmäisen suloisia toki ovat, ainakin hyvällä tuulella ollessaan, mutta ehkä sittenkin hieman liian luupäitä mun kestettävikseni, ainakaan päivittäin nautittuina. :D