Kissat ja koira pääsiäisreissussa

Heippa taas! :) Venähti tämä blogin ääreen palailu aiottua myöhemmäksi, kun oli kaikkea muutakin hässäkkää. Kummiskin, se paikka, minne me koko lauman voimin lähdettiin, oli eräs keskipohjanmaalainen mökki, jossa meistä jokainen Caroa lukuun ottamatta oli ennenkin vieraillut. Ei varmaan tarvitse alleviivata miksi paikka oli erityisesti Caron mieleen: joka päivä sai juosta aamusta iltaan vapaana niin pihapiirissä, metsässä kuin järven jäälläkin. Se, jos mikä, oli antoisaa koiran elämää se!

Autossa reissataan rennosti...

...ja nuuskutellaan maalaisilmaa...

...sekä ennen kaikkea nautitaan, kun päästiin uuteen seikkailuun!

Perjantai sisälsi siis autoilumatkan mökkeilemään sekä perillä aloilleen asettumisen. Caro omi luonnollisesti koko läänin, mukaan lukien mökin ihmiset, jotka tuosta vain yhtäkkiä olivatkin osa sitä laumaa, jonka tulemisia ja menemisiä tuli korvat terävinä vahtia. Ei käynyt ovi kertaakaan ilman, ettei uudesta roolistaan innostunut vahtivuffe olisi rynnännyt katsomaan kuka oli tulossa tai menossa (ja jos joku livahti ulos ilman koiraa, ahdisti se niin maan mahottomasti koiraparan korvienväliä. "Mun lauma hajos, kääk! Päästäkää mut hakemaan se karkuri takas!"). 

Ensimmäisten tuntien ajan vahtia ja ovelle ryntäystä säesti myös kuuluvan uhitteleva haukku tyyliin "kuka perrrrrrr**** tänne NYT yrittää murtautua?!", vaan jo loppuillasta otus ymmärsi, että noilla nurkilla se ovi nyt vaan tuppaa käymään ahkerammin, mitä kotosalla, eikä se silti mikään poliisiasia ole. Mukavasti poika siis jälleen tuonnekin sopeutui alkuhöntyilyistään huolimatta, ja mitä nyt tilannetta läpi pääsiäisen seurasin, onnistui sulattamaan monta (eli kaikki, hah!) ei isoihin koiriin tottunutta ja niitä jopa suorastaan aristelevaa sydäntä. :) Seurankipeä lässykkähän se on, sen huomasivat hyvin äkkiä muutkin.

Rankkaa tää ison lauman vahtiminen, huoh!

Kyllä se vaan on hieno ja sopeutuvainen otus tuo meidän poika, kunhan sitä uusiin asioihin tutustumisen terävyyttä saataisiin vähän hiottua loivemmaksi eikä kaikkeen tarvitsisi ympätä alkuvaiheessa sitä mahotonta haukkua terästettynä hyeenan niskakarvoilla. Onhan se selvä, että moista reagointitapaa pidetään helposti uhkaavana (etenkin, kun tekijänä on saksalainen paimen...), ellei vastapuoli tiedä koiran rauhoittuvan heti päästessään nuuskien tutustumaan. Elämänkokemusta ja uusia reissujahan se vain vaatii, että ne turhat särmät hiotuvat.

Lempilelun, "ison nazin", kanssa jaloittelemassa. :D

Vaan eipä siitä voi koiraa syyttää, jos itekin epäsosiaalinen isäntäväki on onnistunut sosiaalistamaan tyyppiä liian vähän ja uudet paikat nostavat alussa liikaa kierroksia. Meidän pölkkypäiden syyhän se on, aivan täysin, mutta kun emme itekään ole mitään innokkaita kyläilijöitä ja kylillä juoksijoita (no hei, tiedättehän te nörtit, tiedättehän? Ne pizzalle ja tunkkaiselle sisäilmalle haisevat hyypiöt, jotka tapaavat kavereitaan vain netissä?), niin arvaahan sen, ettei vahtipuuhiin soveltuvasta koirastakaan voi silloin itestään mitään ääneti muutoksiin sopeutuvaa lammasta tulla (eikä kyllä tarvitsekaan, vaikka ne alkuhetket saisikin ottaa iisimmin). 

Aikamoinen lammas tai vähintäänkin laama siitä Carostakin silti muovautui, kun paikkaan tottui ja rentoutui. Siellä se makasi sohvilla, nojatuoleissa, sängyssä ja vieraiden jaloissa kuin vanha tekijä, jo ensimmäisenä iltana, seuraten erityisesti vierasta isäntää into pinkeänä pitkin maita ja mantuja, leikkiä ja rapsutuksia kerjäten. Välillä vaikutti, että oma kotiväki unohtui täysin, mutta leikitään nyt, ettei me isännän kanssa otettu siitä yhtään itteemme, vaan oltiin ainoastaan ylpeitä seurallisesta kakarasta. ;) Sen harmin uusi paikka kuitenkin aiheutti, että ruoka lakkasi taas kerran maistumasta, eikä maistunutkaan ennen kolmatta mökkipäivää, sama mitä sinne kuppiin laiteltiin.

Hrrr, onpa avaraa...

Mikä se oli?!

Yläkerran epäluuloiset kyttäysasemissa.

Kakkaa sää, nii mää piän vahtia!

O_O

Ja mites ne kissat? No kissoillahan oli valtakuntanaan aivan oma suuri avonainen parvi, jossa saivat elellä miten lystäsivät ilman pelkoa hälinästä. Oli patjaa millä maata, oli oma vessa ja ruokakupit leluja unohtamatta. Koppakin jätettiin parvelle vaihtoehtoisen nukkumapaikan virkaa toimittamaan. Ensimmäiset tunnit saapumisemme jälkeen koppa toimi myös Pätkiksen turvapaikkana, se kun ei uskaltanut lainkaan kopasta ulos, vaikka mökki ihmisineen oli Pätkikselle tutumpi kuin Sinnille, viettihän se samaisessa paikassa menneen joulunkin. Pätkis onkin oikea epäluuloisuuden ruumiillistuma ja mikäli se olisi koira, olisimme suoraan sanoen isossa pulassa, sama minkä kokoinen koira se olisi. Haukkuisi varpaista korviin saakka aivan taatusti kaikki, omatkin. x) Sinnikin jännäsi parvea aluksi ja vaikka Pätkistä nopeammin rohkaistuikin, ei nähty Sinniäkään alakerrassa ennen toisen reissupäivän iltaa. Portaikossa se kuitenkin jo ensimmäisenä iltana hengaili ja alakerran touhuja ihmetteli.

Tankkausnurkkauksessa.

On se hieno kakka, on tosissaan!

Pätkis pitää vahtia.

Viimein uskaltaa vähän rentoutua.

Pahapäinen karvamöykky iltapesulla.

Joko mentäis nukkumaan? Pitkä päivä.

Enemmän tai vähemmän rankka oli siis ensimmäinen reissupäivämme kaikille matkalaisille, mutta kyllä se meininki siinä sitten rauhoittui, kun ajauduttiin kunnolliseen mökkilomamoodiin. Koska säät hellivät meitä runsaskätisesti koko pääsiäisen ajan, pääsivät jopa kissat ulos lenkille. Siltä osin rohkeat roolit vaihtuivatkin Sinnin ja Pätkiksen välillä täysin päikseen, mutta siitä aiheesta enemmän joku toinen päivä, kun ehdin teille kuvia muokkailla. Sitä ennen tulette näkemään lankalauantain eli toisen reissupäivän koirapainotteisempia touhuja, kissat kun ulkoilivat vasta sunnuntaina. Nyt kuitenkin hyvää viikonloppua kaikille! :)