tiistai 3. syyskuuta 2013

Pikkukisun uusi valtakunta

Jottei tulisi taas liiallista järvikuvaspämmiä yhteen pötköön, voisi jutella vähän kissoista. :)

Joskus on tullut vissiin mainittua, että taloutemme suurin kiipeilypuu, se sellainen parimetrinen, on täysin Pätkiksen omistuksessa. Joskus kauan sitten sen ylimmällä orrella nähtiin yhdessä nukkuvia kissoja ihan päivittäin, mutta ne yhdessä nukkumisen ajat noin ylipäätään ovat jo kauan poissaolollaan loistaneet. Tarpeeksi usein Pätkikseltä sähinää ja viuhuvaa tassua saatuaan Sinni luovutti eikä enää edes yritä kivuta korkealle katon rajaan nukkumaan. Ei, vaikkei Pätkis olisi paikalla ollenkaan. Viesti on totisesti mennyt perille. Harmittaa, mutta minkäs sille teet. Toinen iso, joskin matalampi teline, on parvekkeella ja siellä on Sinnilläkin hengailupaikka, jos vaan ulkona oleminen sattuu huvittamaan. Usein huvittaakin, mutta ei se nyt silti ihan sama asia ole, yötä kun siellä ulkona ei anneta nukkua kuitenkaan.




Haahuiltiin isännän kanssa tuossa päivänä eräänä paikallisessa sekatavaramarketti Robbarissa eli Robin Hoodissa, jossa törmättiin ovelaan mustaan kissatelineeseen. Teline näytti hauskalta - kerrankin teline, jonka pääväri on se kaikkein suurin sisustussuosikkimme eli musta, wow! - ja mikä parasta, ei-jättimäisestä koostaan huolimatta sopivan tukevalta, moni teline kun heiluu ja notkuu hirmuisen helposti sinne sun tänne, jos kattikaksikko vähääkään hepuloi. Mukaanhan se sitten lähti.






Eikä mennyt kauaa sen asian toteamiseen, että ostos oli totaalinen menestys: Sinni ihastui uuteen pehmustetulla ylätasanteella varustettuun linnoitukseensa jo heti ensimmäisenä iltana eikä ole öitään sen jälkeen muualla nukkunutkaan, paitsi sinä ainokaisena hämmentävänä yönä, jolloin Pätkis valtasi telineen nukkuen yöunoset pitkästä aikaa muualla kuin vanhassa korkeassa majapaikassaan. Aina ajoittain on tosiaan ollut havaittavissa pientä linnoituksen herruuteen liittyvää valtataistelun poikasta, Pätkiskin kun on todennut tuon mainitun tasannepehmusteen ihanasti veltohkoa olemustaan mukailevan, mutta kyllä se on kuitenkin useimmiten Sinni ollut, joka hirsiä tasanteella vetelee Pätkiksen tyytyessä lattiatasoon. Pehmeä se on sekin, vaikkakaan ei pehmustettu muulla kuin tuolla sileällä karvakankaalla.












Erityiskehuja uudelle linnoitukselle herahtaa siitä hyvästä, että viimeinkin meillä on kissateline, jonka yhteydessä olevaan "koppiin" mahtuu ihan oikeasti jopa aito kissa. :p Yleensä nuo pienet kopit ovat olleet kokoluokkaa "tervetuloa kissanpennut, muut älkööt vaivautuko", jolloin edes pienikokoinen Sinni ei ole kyennyt moisia oleskelutiloja hyödyntämään, mutta tämän nykyisen sisuksiin mahtuu todistetusti jopa Pätkis. Mikä parasta, Pätkis teki tuon mahtumiskokeilunsa aivan ite. Kyseinen ahtaita paikkoja kammoava kömpelys ei totisesti olisi kopin uumeniin hypännyt, ellei se olisi jo ennen loikkaa varmuudella tiennyt mahtuvansa.








PS. Seuraavaksi hankintalistalle laitetaankin uusi kohtuuhintainen salama kameraan (saa aivan ehottomasti vinkata, jos sattuu tulemaan Nikoniin sopivia ja mielellään henkilöautoa halvempia mieleen :D), on meinaan sen verran sielua riipivää yrittää kuvailla mustan telineen yksityiskohtia kameralla, jonka lisäsalama toimii ehkä joka seitsemännellä kuvanottokerralla (noin niin kuin parhaimmillaan) tai vaihtoehtoisesti kiinteällä salamalla, jonka kanssa "peura ajovaloissa" -efekti on vakio. Eikä edes puhuta tuon kännykameran kyvyistä, huh kammotus! Tällaisina kyseenalaisina aikoina kuvankäsittelyohjelma on kyllä blogin pitäjän kultaakin kalliimpia sydänystäviä.


2 kommenttia:

  1. Höh, mie luulin otsikon perusteella että sulle on tullut kissanpentu :D
    Mutta on hieno kiipeilypuukin ja kiva että Sinnikin pääsee siitä nauttimaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ku oiski ollu siitä kyse, vaan ei sentäs. :D Vaan eiköhän toi alati jylläävä kissanpentukuume pidä huolen siitä, että joku päivä sekin ihme vielä tapahtuu. Siihen asti pikkukisun virkaa hoitaa kummiski tuttuun tapaan pienikokoinen Sinni. :)

      Poista

Kiitos, kun kommentoit! :)