Sumusta aurinkoon

Niinhän siinä taas kävi, että perjantain koittaessa suuntasimme karvaiset naamamme kohti Päijännettä. :) Lähdettiin raukeasti haukotellen reissuun jo heti aamusta ja siinä sumussa, mikä sekä osassa Hollolaa että myöskin Vesijärvellä leijaili, oli kyllä ihmettelemistä kerrakseen! Kuvat eivät harmikseni kerro puoliakaan siitä, kuinka aavemainen, joskin samaan aikaan upeakin tunnelma erityisesti järvellä vallitsi. Päästessämme Vääksyyn taivaalla möllötti jo aurinko sään ollessa muutoinkin hämmentävän kesäinen. Täydestä kesästä olisi mennyt ilman kanavan varrelle varisseita keltaisina hehkuvia lehtiä. Syksyn perhana se vaan etenee!

Suoritettiin Caron ja isännän kanssa pienimuotoinen kävelylenkki kanavan varrella sillä välin, kun muu porukka kanavoi paattimme Päijänteen puolelle. Tottahan toki se meni niin, että veneestä oli kamala kiire pois kanavatielle, mutta kun siellä sitten lopulta oltiin, olikin pian vähintään yhtä kova kiire takaisin veneeseen, ettei vaan vahingossakaan jäätäisi rannalle ruikuttamaan muiden jatkaessa matkaa. :D Ei ole ikinä hyvä, ei. Caron onneksi tuttu vene tuttuine tyyppeineen odotteli meitä kuitenkin siellä satamalaiturissa, joten hypättyämme takaisin kyytiin jatkoimme porukalla putputtelua kohti määränpäätä, jonka sattumuksista kerrottakoon tulevissa postauksissa.

Uni ois vielä maistunut.

Päätön lintu.

Mikäs se on lennellessä, kun se pääkin löytyi.

Onnia ei innosta.

Sumussa.

Tirppoja sielläkin.

Koirista tehdyt portaat.

Matalalentoa.

Syksyinen pönötys.

Lämpö läähätyttää.

Hmm, ei näytä kyllä yhtään tutulta toi heppu.

Onni(a) on taju kankaalla.