Siinä kun pimeyden jo hyvää aikaa sitten laskeuduttua pusket hampaat irvessä ylämäkeen aavoilta pelloilta vauhtia ottavien tuulenpuuskien pöllyttäessä naamataulua ja yrittäen aistia sitä kuuluisaa liikunnan riemua - kyllä, RIEMUA -, voisit helposti kuvitella olevasi hahmona kaikkia naurattavassa sketsisarjassa, paitsi ettet ole. Olet marraskuun alun koiranulkoiluttaja, joka ulos lähtiessään on kuvitellut hilpaisevansa terhakkaan canicrosslenkin, mutta joka todellisuudessa ei ole jaksanut edes hölkätä, paitsi ihan sen viimeisen ison mäen päälle, minkä jälkeen loppuukin jo happi ja olet aivan valmis kuolemaan. No ehkei oikeasti, mutta leikisti ainakin.
Eikä tuo edes pahinta. Pahinta on se hetki, kun koira tutun uimapaikan huomattuaan lähtee vetämään kohti rantatietä ja joudut vain haikeana toteamaan, että "ei, ei me mennä sinne. Ei oo uimakelejä enää." Ja sitten huomaat huokaisevasi ääneen, sillä tiedät kuinka kovasti koiruus olisi uimaan halunnut. Milläs sille vuodenaikojen vaihteluista faktoja selität, niih!
Niitä uusia uimakelejä odotellessa on tyydyttävä kuvien katseluun, joten tässäpä niitä taas olisi, sekalaisia muistoja elokuulta. Laatu ei aina niin päätä huimaa, mutta toivottavasti fiilis välittyy ajoittaisesta kännykam... kökköydestä huolimatta. "Parempi kökkö kuva, kuin marraskuun alku", vai miten se vanha sanonta nyt menikään?
Ihana kesä! Vaikka talvi onkin minulle oikein tervetullut asia niin onpahan vaan piristäviä kuvia
VastaaPoistaMä en oo yhtään talvi-ihmisiä, mut koiran myötä oon löytäny siitäki ne omat hyvät hetkensä. Kesällä on silti niin paljon enemmän tekemistä, pidemmät päivät ja mahollisuuksia kaikkeen, että se on ihan ykkönen. :)
Poista