Dalton

Niin, nyt se on viimein julkista: meillä on uusi perheenjäsen nimeltä (Bronx-Gatos) Dalton! :) Hän on 12-viikkoinen maine coon -poikapentu, jonka haimme eilen kotiin tuolta suuuuuuresta maailmasta, Helsingistä. Ensi kerran tapasimme toissaviikonloppuna, joten emme joutuneet odottamaan tyypin luovutusikäistymistä mahdottoman pitkään, mutta voitte kuulkaas arvata, että tuskaisen pitkältä tuntui se hieman yli viikkokin, kun tiesi, että pitkäaikainen haave omasta maine coon -pojasta oli viimein hilkulla toteutua. :p Laittelen teille muutamia kuvia tuosta ensitapaamisesta myöhemmin, sillä nyt tekee mieli päästä heti itse asiaan: nimittäin kotiutumispuuhiin!

Luovutuspäivä

Matkamme Helsingistä Hollolaan toteutettiin alkuillasta eikä meillä ollut sen suhteen yhtään mitään ongelmaa, ellei sellaista pikkujuttua kuin ykskaks pimeällä moottoritiellä palamaan syttynyttä auton öljyvaloa lasketa. Hups! :D Onneksemme emme olleet missään hornan tuutissa, joten piipahdettuamme Mäntsälässä pikku öljyostoksilla saatoimme jatkaa matkaamme turvallisin mielin ilman ylimääräisiä valomerkkejä. Toruvia äänimerkkejä sen sijaan kuultiin taukopaikalla, sillä kopassa matkustajan mielestä oli kerrassaan törkeää poiketa johonkin kauppaan kesken sutjakasti sujuneen matkan ja jättää yksi porukasta autoon aivan yksin muita odottamaan! Noin muutoin tämä matkustaja oli aivan hiljaa ja rauhallinen vetäen hirsiä melkein koko ajan. Hieman ennen kotia isäntä piipahti vielä ruokakauppaan ja se aika me hyödynnettiin pällistelemällä auton ikkunan läpi kaupan parkkipaikan kuhinaa, Dalton viilipyttymäisesti sylissäni uusia maisemia ihmetellen.

Tässä sitä ny sitte ollaan, vissiinki.

Tää on NIIN väärin.

Elokuvailta.

Maailman parhaan unilelun, hylkeen, kanssa uni maistuu!

Zzzzzzzz...

Kotiin päästyämme laskin kantokopan eteisen lattialle ja samantien oli Caro siinä koppaa kiertämässä ja nokallaan sörkkimässä. Dalton katsoi asiakseen sähistä tervehdykseksi enkä kyllä yhtään ihmettele... Sähisisi siinä meistä jokainen, jos joku täysin tuntematon iskisi jäätävän kokoisen klyyvarinsa melkein naamaan kiinni. 

Pentu pääsi kopastaan ulos vasta makkarin puolella, sillä se oli tuossa vaiheessa ainoa suht' pentuturvallinen huone. Caro parkkeerasi kiinnostuneena eteiseen portin taa ja pysyikin siinä suurimman osan illasta. Muutamaan otteeseen se alkoi kaapia todella tyylikästä suojapahviviritelmää (koska sekä pentu että Sinni mahtuvat portista läpi niin halutessaan) haikaillessaan makkarin puolelle, mutta uskoi, kun sanottiin, että makkarissa nukkuminen on nyt hetken aikaa poissa päiväjärjestyksestä.

Ilta ja hyvän matkaa yötä vietettiin ihan vaan uutta tulijaa turvallisessa makkarissa ihmetellen, leikittäen ja paijaillen. Dalton tutki samantien kaikki mahdolliset paikat ja tuntui, että aivan sama minkä lelun sen eteen heitti, oli kyseinen lelu aina parasta ikinä. :p Huvittavaa ja ennen kaikkea hämmentävää, kun on tottunut kissoihin, joita harvemmin kiinnostaa yhtään mikään lelu. Sinni ramppasi vähän väliä portin takana ja kyttäili touhujamme kurkistusaukosta. Hirveästi kiinnosti! Sen sijaan Pätkiksellä kesti monta tuntia, ennen kuin sille valkeni, että taloudessa olikin joku "ylimääräinen" ja liittyi kurkistelijoiden joukkoon. Joku oli vähän hidas, taas kerran...

Daltonin yö sujui rauhallisesti isännän ja emännän tyynyjen välissä nukkuen. Aaaw! :)

Onko komea? No on!

Ensimmäinen kerta samassa kiipeilypuussa. Nostin Daltonin tasolle 

ja Pätkis tuli pian perässä kerrosta alemmas.

:)

Tiistai

Ensimmäinen kokonainen yhteinen päivämme alkoi kauniin aamuauringon paistellessa ikkunasta niin, että ihan silmiin otti. Ja Daltonilla otti hermoon, kun muu porukka hävisi olohuoneeseen ja ties minne muualle pois näkyvistä. Vaativasti, joskin aika vienosti portin takaa kuulunut "miu miu miu" samoin kuin muutamat viehkoon rytinään päättyneet porttikiipeily-yritykset vakuuttivat, että saattaisi hyvinkin olla sopiva aika reviirin laajentamiseen jo niin kovin tutuksi tulleen makkarin ulkopuolelle ennen kuin tyypillä menee lopullisesti kuppi nurin. ;)

Niin sitä sitten tutustuttiin muihin talouden eläimiin "katsoa saa, vaan ei koskea" -tekniikkaa apuna käyttäen. Caro oli ainoa, jonka kanssa Dalton tervehti niin, että antoi nenien hipaista toisiaan. Pätkiksen ja Sinnin kanssa touhu oli lähinnä asemasotaa eli kukin vuorollaan sähähti toisen lähentely-yrityksille, vaikka oli ite juuri hetkeä aiemmin yrittänyt lähestyä toista. Kissat... :p

Vaatii seuraa hän.

SEURAAAAAAA!!!!!

Tässä sulle seuraa enemmän kuin ehkä toivoitkaan.

Sitä se oli koko tiistai, oikeastaan: tutustumista uuteen kotiin sekä enemmän tai vähemmän epäonnistuneita lähentely-yrityksiä puolin ja toisin (mukaan lukien koira), mutta myöskin muutama lähes onnistunutkin. Wow! Tästä tulisi valovuosien mittainen postaus, jos yrittäisin kirjoitella muistiin kaiken, mitä päivän aikana tapahtui, mutta pääsisältö päivällä oli tämä: kaikki ovat edelleen hengissä ja vaikuttaisi vahvasti siltä, että näin tulee olemaan myös huomisen päivän päätteeksi ja ehkä ylihuomisen myös. ;) Pätkiksen ja Daltonin tutustumiskokeiluista on kirjoitettava aivan eri kerralla, joten siihen me palailemme huomenissa. Aiheeseen liittyviä kuvia laitan tähän jatkoksi jokusen, niitä kun riittää monen päivityksen varuille.

Uudet hajut syynissä.

Mä en muuten sitte haise. Mä tuoksun!

Ja ensimmäiset viherkasvit ottavat osumaa 

tiukan valvonnan alla. ;)

Täällä haisee taas se pentu!

Eikä haise! TUOKSUU!!!

Haiseepas.

Tuoksuu. Piste.

Tekniikkalaji se on tämäkin.

Terve!

Pimeä kissa. Ei kun kuva.

Mitäs vielä, hmm... Daltonin luonteesta ja olemuksesta sen verran, että penikka on onnistunut ylittämään odotuksemme moninkertaisesti. Se on utelias, rohkea, sosiaalinen, leikkisä - aivan ihana! Se ei ole liian villi sopeutuakseen yhteiseloon kahden vanhemman tyttökissan kanssa, muttei myöskään mikään laiskiainen, joka vain röhnöttäisi aamusta iltaan sohvan nurkassa innostumatta mistään. Tällä hetkellä tuntuu siltä, ettei komeampaa ja mukavampaa kaveria oltaisi voitu löytää: tätä kirjoittaessa poika makaa tuossa sohvalla vieressä selkä vasten uuden emäntänsä jalkaa ja nukkuu tyytyväisenä vatsa täynnä ja niin paljon uutta kokeneena. :) On hyvin vahva tunne, että Dalton on juuri sitä, mitä Karvahelvetti kaipasi. Toivottavasti mekin kelpaamme sille. :)