Kakkaa ja kissakemiaa

Ilmoitusluontoinen Dalton-uutinen heti tähän alkuun: ensimmäinen kakka uudessa kodissa on tosiasia! 

Mitäh? Eikös tuo nyt ole aina se tärkein uutinen, joka pitää sosiaaliseen mediaan ilmoittaa, kun uusi vauva on kotiutunut? Ai ei vai? Noh, oli miten oli. Jouduimme odottamaan tuota jännittävää ekaa pentukakkaa lähes puolitoista vuorokautta kotiutumisen jälkeen, vaikka makkarissa - tuossa Daltonin turvahuoneessa - on oma vessa ja kaikki. Eka kakkahan ei toki tullut sinne omaan vessaan, vaan ilahduttavasti vain noin 10 minuuttia aiemmin Daltonin avustuksella vaihdetulle pussilakanalle. :D Eihän siinä voinut kuin nauraa tapahtuneelle ja vaihtaa jälleen uusi pussilakana. x) Tänään kakka osuikin sitten jo kissanvessaan, joskaan ei vieläkään omaan, vaan siihen alkuperäiseen, joka oli kipeästi pelletinvaihtoa vailla eli melkein pelkkää purua pullollaan. Tyypillistä. Pätkis auttoi sitten myöhemmin korjaamaan tapahtuneen vääryyden marssien kakalle pennun siistiin vessaan. ;)

Piti kertoilla myös kissojen välisestä kemiasta. Kuten aiemmin sanottua, Sinni oli ensimmäisenä iltana aivan toivottoman utelias ja innokas vakoilemaan Daltonia makkarin portin läpi. Kuitenkin heti tiistaina, kun Dalton alkoi tutustua muuhunkin asuntoon, iski Sinnille todellinen ahdistus. Enpä muista nähneeni sitä ikinä yhtä silmät lautasina ja täydellisen jähmettyneenä kuin Daltonin häärätessä lähimaastossa. Sinnin kissamaisen saalistajaluonteen ja arkuuden tuntien oli välttämätöntä vahtia, ettei se ykskaks syöksyisi Daltonin kimppuun aiheuttaen turhaa säikähdystä. Näin aikaisessa vaiheessa se voisi aiheuttaa enemmänkin hallaa jatkon kannalta tai niin ainakin kuvittelisin. Yhden kerran (tiistaina) Sinni sitten teki hyökkäyksensä, mutta isäntäpäs ehtikin napata sitä takajalasta kiinni ja yhteentörmäykseltä vältyttiin eikä kukaan osunut keneenkään saati jäänyt muistelemaan tapausta pahalla. 

Keskiviikko sujui jo huomattavasti vapautuneemmissa merkeissä ja Sinni alkoi selvästi rentoutua saatuaan katsella pennun touhuiluja omassa rauhassaan sivummalla omavalintaisessa paikassa. Dalton kävi aina välillä lähistöllä yrittämässä lähempää tutustumista, mutta vielä se haaveeksi jäi.

Pätkis otti Daltonin vastaan aivan toisella tavalla heti toisesta päivästä lähtien. Se on aina toiminut vieraiden eläinten kanssa samoin: jos vastapuoli on pelkästään päällekäyvä, Pätkis pelkää ja sähisee, mutta jos toinen kunnioittaa Pätkiksen koskemattomuutta tai jopa arastelee, lähtee Pätkis hyvin pian tutustumislinjalle. Meidän onneksemme Dalton ei ole mikään ylivilli kiusankappale, joten eipä mennyt aikaakaan, kun Pätkis alkoi seurailla pennun reittejä nuuskien kaikki paikat, joissa näki pennun hengailleen. Ja sittenhän siinä satuttiin aina välillä vähän turhan yllättäen nokikkain, mistä seurasi epävarmaa varoittelusähinää puolin ja toisin. Eihän sitä voi mitenkään myöntää, että toisen olemus kiinnostaa ja tutustuminenkin voisi tulla kuuloon lähiaikoina. Tänään tapahtui sitten se läpimurto, jota en todellakaan osannut odottaa näin pian: Dalton ja Pätkis kohtasivat portilla ja varovaisesti nuuskaisivat toistensa neniä. :p Ei sähinää, ei mitään. Mahtava homma! Illalla nähtiin jopa sekin, että sekä Dalton, Pätkis että Caro makoilivat kaikki samaan aikaan sängyllä kaikessa rauhassa. Kyllä ne vaan jaksavat välillä yllättää, nuo eläimet.

Caro jatkaa edelleen Daltonin vahtimista ja yrittäisi vähän väliä (eli koko hiivatin ajan...) kissan iholle tutustumaan, ellei ihminen käskisi hiiteen siitä härkkimästä. Joku tolkku nyt siinäkin, kuinka usein on soveliasta tunkea sitä nokkaansa toisen naamaan varsinkin, kun Dalton yleensä sähisee hiljaa pieneksi vinkiksi. :p Ketään tuo kissanpenikka ei tunnu silti pelkäävän, eli aina jos jotkut tilanteet ahdistavat, niistä toivutaan hyvin ja unohdetaan koko homma muutamassa minuutissa. Juuri samaa asennetta olen monesti Sinnille ja Pätkikselle toivonut, mutta eipä ole koulutus tulosta mainittavasti tuottanut. Liekö sitten jäänyt pentuaikojen sosiaalistus aivan vaiheeseen. Mene ja tiedä, kun ei olla niitä aikoja nähty.

Yhteenvetona viime päivistä: Daltonin sopeutuminen laumamme osaksi on sujunut huomattavasti odotettua nopeammin ja vaivattomammin. :) Suuri kiitos tästä kuuluu varmasti kasvattajalle, joka teki iiiison pohjatyön sosiaalistaakseen ja totuttaakseen Daltonin erilaisiin tyyppeihin, ääniin ja tapahtumiin. Ja varsinkin koiriin, sillä tungettelevaan Caroon tutustuessa ei varmasti ole haittaa, kun on kasvanut neljän koiran keskellä ja ymmärtää, että koirat nyt vaan ovat kaikin puolin vähän erilaisia kuin esim. ne omat kissasisarukset. :p