Hajaantukaa! Täällä ei ole mitään nähtävää!

Karvahelvetissä on tällä hetkellä aika pysähtynyt meininki. Kissat nyt ovat ammattilaisia laiskottelussa eli niitä ei tuntitolkulla lojuminen lainkaan haittaa, mutta koira ei oikein arvosta remmilenkkejä ja erityispitkiä päiväunia. Ei etenkään nyt, kun allekirjoittanut, joka tunnetaan myös nimellä Päivälenkittäjä, on kuumeessa, ja koiruusparka joutuu aina odottamaan isäntää töistä päästäkseen lukemaan hangesta päivän tuoreimmat juorut, ikävästi hihnaan kahlittuna tietenkin. 

Vielä yksi muisto viime perjantain krapulaillasta.

Onni onnettomuudessa on kuitenkin jo viime viikolla asiamiespostista haettu kirja, joka pitää huolen siitä, että vaikkei ulos totuttuun tapaan päästä, riittää sisälläkin tekemistä. Kyseessähän on tietysti se Naksutinkoulutusta koirallesi -kirja, joka on osoittautunut kyllä aivan mainioksi teokseksi, mitä nyt eräs kielipoliisi (usein todella toivoisin, etten sitä olisi. Elämä olisi kuulkaas silloin paaaaljon helpompaa!) repii hiuksiaan suomentajan tempausten vuoksi. Ala-astetasoiset kirjoitus- ja painovirheet meinaavat pikkuisen itkettää (ok, myönnän, että tuo on hyvin lievä ilmaisu reaktiostani, mutta laitetaan juttu sairastelusta johtuvan mökkihöperyyden piikkiin, jooko?), mutta onneksi kirja noin muuten on oikein laadukasta tekoa niin sisällön kuin ulkoasunsakin puolesta (arvostelen teoksen myöhemmin kunnolla ihan omassa postauksessaan). Ehkä kestän siis, juuri ja juuri, vaikka siellä kirjassa toisinaan "kuullostaa" (aaargh!) joltain tai lukijan halutaan "rupeavan ymmärtämään" (tupla-aaargh! :D) jotain...

Nukuttaaaaaaaaa!

Kohta taas kolisee...

Ollaan sitte tylsän turvallisesti sylissä, perhana...

Hölläillään?

No joo, kielihommat sikseen. Meillä siis toistaiseksi lähinnä vain naksutellaan ja lorvaillaan. Pätkis leveilee vähän missä sattuu Sinnin viettäessä suurimman osan ajastaan olohuoneen patterin päällä, siellä verhojen uumenissa kun on melkoisen trooppiset olot. Se vaan, että vähintään kerran päivässä kyseinen kissa tulee aivan jumalattomalla rytinällä patterin päältä alas kolahtaen jonnekin sohvan taakse, kissa kun on hetkeä aiemmin rentoutunut "hieman" liian perinpohjaisesti unohtaen pitää mistään kiinni... Eikä se opi. Joka päivä sama juttu, toisinaan jopa useammin kuin kerran. Ja minä kun olen aina pitänyt Sinniä älykkäänä ja oppivaisena toisin kuin Pätkistä, joka kuitenkin tajuaa omat rajansa ja jättää niihin vielä vähän pelivaraakin, eli valitsee nukkumapaikakseen ennemmin leveän lauteen kuin kapean patterin. ;)