Hyviä uutisia odotellessa

Oli aika taktinen veto, ettei tullut julkaistua tätä postausta jo eilen, vaikka melkein kokonaan tämän valmiiksi väsättyä sainkin. Olisitte meinaan joutuneet lukemaan sen verran ankeaa kitinää, että oksat pois, sillä jostain kumman syystä eilen oli päivä, jolloin kaikki tuntui menevän tavalla tai toisella mönkään. Paino sanalle tuntui, sillä ei se nyt oikeasti niin kamala päivä loppupeleissä ollutkaan, nyt kun miettii. Piti sitten vääntää tämä postauskin uusiksi, kun ei itekään jaksanut sitä turhiin pikkuasioihin takertumista lueskella. :D

Huonojakin juttuja silti ihan oikeasti sattui - tai lähinnä havaittiin - ja niistä huonoin oli se, että Caron jalka on todistetusti edelleen kipeä. Ei varmasti ollut ainakaan apua siitä, että lähdettiin sille vapaanaololenkille, sillä aivan sama minne tällä hetkellä Oulussa menee, on lunta aivan käsittämättömän paljon ja sehän on selvä, ettei raskas lumi tee koiran kipeälle jalalle lainkaan hyvää. Koska viimeisen päivän kipulääke (Rimadyl) oli vain puolikas (annettiin ensimmäinen puolikas lääkärissäkäyntipäivänä), aisti koira jo jalkansa kipeyden lenkin loppuvaiheilla ja niitä tuttuja vinkaisuja kuultiin. Olihan se iso pettymys, ei siitä mihinkään pääse, mutta suurena yllätyksenä se ei silti tullut.

Toppahousut omasta takaa.

Whiiii!

Noh, minkäs teet. Pitää nyt palata taas hetkeksi hihnalenkkeilyyn tai ainakin varmistaa, ettei koira juokse tai loiki liikaa missään syvemmässä hangessa (onko niitä muunlaisiakin jossain, eh?), vaikka vapaana olisikin. Lekurihan arvioi, että viikko tai ehkä jopa pari olisi hyvä hihnassa kulkea, ja näköjään se hieman yli viikko ei ainakaan ollut tarpeeksi (pitää toisaalta ottaa huomioon, että johan me ennen lekurireissua parin viikon ajan pelkästään hihnassa kuljettiin, että aika pitkä aika tämä on sekä energiselle koiralle että metsälenkkejä rakastavalle emännälle ollut).

Joku on vähän taas sukellellut...

Ei kuitenkaan auta vaipua synkkyyteen eikä itelläkään tässä onneksi mitään isompaa angstifiilistä asian suhteen vielä ole. Onhan se toki äärimmäisen kurjaa, että jalka on edelleen kipeä eikä varmaa syytä tiedetä, mutta toisaalta lääkärissä on käyty, joten mitäpä tässä nyt toistaiseksi muuta tekemään kuin katselemaan ja kuulostelemaan alkaako jalka ajan kanssa paranemaan vai ei.

Kuten kuvistakin näkee, Caro ite ei mitään suurta numeroa jalastaan tee (kotona on vähän jäykkää, kun uniltaan heräilee, mutta vinkumista ei edelleenkään sisällä olla kuultu, joten kiputuntemukset iskevät vasta huomattavasti suuremman rasituksen seurauksena) ja on muutenkin iloisella fiiliksellä menossa sama minne suunnataan, joten ei se jalka voi mahdottoman kipeäkään olla, luulisin. Eli nyt ollaan sitten samassa pisteessä, mitä ennen lekurireissua. Jos tilanne johonkin suuntaan muuttuu, niin kirjoittelen aiheesta tänne lisää, mutta tällä hetkellä ei tosiaan mihinkään radikaaleihin tempauksiin ryhdytä, vaan odotellaan rauhassa luottaen levon, ajan ja rauhallisten lenkkien parantavaan vaikutukseen. 

Se testaa vieläkö korvien välissä on älyllistä elämää...

On se vaan suuri onni, että aloitettiin naksuttelu juuri sopivasti ennen näitä vaivoja, sillä nyt on sentään aivotyötä joka päivä tarjolla, vaikka liikuntaa ei tarpeeksi tulekaan. Kyllä se vaan koiran toiminnassa ja energiatasossa näkyy, kun saa sitä yksinäistä korvien välissä poukkoilevaa hernettään kiusata. :D Helisemässä oltaisiin taatusti, jos ei naksahteleva muoviloota meille jo ennestään tuttu olisi...