Kirpeää pakkaspäivää vaan! Eräällä olisi hirmuinen hinku jauhaa naksutteluaiheesta (kyllä, alkujähmeydestä on päästy ja nyt enää hakataan päätä seinään miksei rohjettu tähän touhuun jo aiemmin), vaan kun olen niin innoissani kyseisestä pikku kapineesta, en tiedä mistä edes aloittaisin. Hui, olenko se oikeasti minä, joka tälleen koiran kouluttamisesta ja vielä näin julkisesti haastelee? Tällin olen tainnut päähäni saada tai sitten ne on ne isäni puolelta perityt piilevät koiraharrastajageenit, jotka alkavat viimein, koiran hankinnasta seuranneesta alkujärkytyksestä (kesti hämäläisittäin vaatimattomasti lähes kaksi vuotta...) selvittyäni, virkoamaan. Onko se nyt sitten hyvä vai huono asia, sen voi jokainen arvioida aivan keskenään. ;p
Se täytyy kyllä sanoa, että ihme vempain tuo klikkeri (vai naksutin? Onko pakko päättää?) on ja ahkerasti ollaan kaikkea pientä koitettu. Aloitettiin erinäisillä yksinkertaisilla kirsu- ja tassukosketuksilla eikä Carolla ole ollut mitään vaikeutta niitä oppia, eli selvästi ollaan tällä kertaa oikeilla linjoilla temppujen vaikeustason suhteen eikä otus turhaudu, kun hölömö emäntä odottaa siltä liian vaikeita. ;) Koira selvästi innostuu ottaessani klikkerin käteen, joten eipä ole epäilystäkään, etteikö tämä olisi sillekin mieluinen juttu. Ja kun ruokaakin tarjoillaan kupista enää vain iltaisin, maistuvat ne päivemmällä tarjotut namitkin aivan toiseen malliin, mitä aiemmin.
Juu, ei näin. Ei todellakaan näin.
Tänään uskaltauduttiin sitten jo naksuttelemaan tuonne pihallekin (hiottiin hihnakäytöstä, jossa totisesti riittää meillä työsarkaa, puuh...) ja sehän meni odotuksiin nähden julmetun hienosti. Ei ole poikanen aikoihin mennyt yhtä nätisti, jes! Päivälenkit ovat Caron kanssa useimmiten haastavimpia, ulkona kun riittää sutinaa (tämä paikka on oikeasti tosi tuskainen tällaiselle amatöörikouluttajalle, häiriötä kun pukkaa kaikkialta heti, kun kotiovesta ulos päästään) ja koira on muutenkin virkeimmillään.
Ei se kovin iisiä hommaa ole tuolla 24 asteen pakkasessa räveltää menemään klikkerin, koiranhihnan ja nakkien kanssa, mutta onnistuu kyllä: klikkerin voi tunkea suoraan tumpun sisään peukalon kaveriksi ja jos niitä nameja tulee tumppu kädessä taskua kauhoessa tarjoiltua koiralle pikkasen liikaa kerralla, ei se ole maailmanloppu, vaan oikeastaan ainoastaan koiraa enemmän motivoiva juttu. Caro oli myös niin kohtelias, että väänsi tortutkin metrin päähän koirankakkaroskiksesta, eli eipä tarvinnut ensikertalaisen tuskailla millä jo valmiiksi vähän vähemmän haisevaa tavaraa täynnä olevalla kädellä - vaiko ihan hampailla - sitä kakkapussiakin roskiin kantelisi, haha!
Osaa se koirakin vain "olla".
Jos ja kun siellä tämän blogin lukijakunnassa lymyää vielä tyyppejä, jotka edelleen epäröivät kannattaako se naksuttelu aloittaa, niin uskokaa mua: jos mun kaltaiseni törppökin osaa, osaatte aivan taatusti tekin. :D Ei muuta kun kokeilemaan vaan! Itehän tosiaan aloitin käytännössä vain netistä saamani tiedon avulla, mutta kirjan hankintakin (kyllä, juurikin se kaikkien kehuma Naksutinkoulutusta koirallesi) on parhaillaan työn alla.
PS. Viimeistään huomenna tarjotaan tuoreita kissajuttuja ja -videoita niistä kiinnostuneille, kissat kun nimittäin tuossa aamupäivällä oikein repäisivät ja olivat hetken aikaa hereillä, oooh! Pitihän se ihme videolle asti talteen saada. ;) Samaan aikaan kuvailin muuten tuon Caro-videonkin.
Hyvä hyvä! =) Jauhatko koulutuksesta vielä sen verran, että lenkillä miten sait aikaan palkittavan tilanteen? odotitko että koira vahingossa tarjoo vai komensitko sitä? Me ollaan menty tarjonnan kautta, mutta täällä on semmoinen hyöryjuna, että joka lenkki se pitää aloittaa alusta. Joka lenkin alussa koira vetää, sama mitä taluttaja tekee... No mutta tää on NIIIN nuori viellä ja oma moka mitäs en jaksa joka päivä kävellä katuja vaan mielummin painelen mettään =)jos kävis joka päivä kadulla, niin uskoisin että mulla ois kohteliaasti kävelevä koira... ehkä... XD
VastaaPoista:D Joo toki! Tarjoamalla tosiaan mentiin, sillä komentaminen on vetämistapauksessa aivan yhtä tyhjän kanssa, mitä Caroon tulee. :D Saihan siinä välillä odotella tovin, ku tosiaan useamman pyörätien lähistöllä asutaan ja porukkaa liikkuu sinne sun tänne, mut lopulta aina hoksas, että "ai nii, se nami!" :p Ollaan joskus viime kesänä koitettu käytännössä samaa pysähtelyä ilman klikkeriä ja täytyy sanoa, että tänään homma toimi naksuttamalla heti huomattavasti paremmin kuin mitä kesällä yli kuukauden sitkeän yrittämisen (joka päivä, joka lenkillä...) jälkeen, jolloin treenistä ei ollu käytännössä mitään hyötyä. :O
PoistaMeillä ei tosiaan oo tässä vaihtoehtoja eli ei voida luistaa vähintäänkin useamman sadan metrin pyörätielenkeistä asuinpaikkamme vuoksi (ellei juosta suoraan autolle ja ajella jonnekin kauemmas), vaikka suuntana oiskin lopulta joku vapaanapitopaikka. Jos vaihtoehto pyöräteille ois, luistaisin mäkin niistä taatusti helpommin. ;p En mä usko, että koira oppii hihnakäytöstä hetkessä näinkään, mut ku jo ekana päivänä oli tosi iso muutos vanhaan nähden, on syytä uskoa, että tällä keinolla me saadaan viimein kunnon tuloksia. :)
Itsellä klicker ollut jo pidemmän aikaa, mutta tuppaa unohtumaan vähän väliä ja sitten tulee sellaisia kevyen puoen vuoden taukoja...-.-' Irinan kanssa en oo aloittanutkaan vielä. Mutta arvaappas mitä tänään tehdään??? Heh. Kiva kirjoitus! Ehdottomasti yritän nyt ryhdistäytyä ja ottaa aktiiviseeen käyttöön tuon naksun! :)
VastaaPoistaIso peukku uudelle yritykselle! :) Sehän se on ratkaisevan tärkeää, että aloittaa tarpeeks helpoilla jutuilla, ettei turhaudu ja kyllästy siihen homman toivottomuuteen, ja tosiaan myös se, että jaksaa joka päivä aktiivisesti jatkaa. Me ollaan viimein jaksettu ja kehitystä tapahtuukin sitte sen mukaan, eli tosi positiivista touhua toi on ollu eikä enää ollenkaan taistella motivaatio-ongelmien kanssa. Ainoa vaikeus on keksiä uusia juttuja, jotka ois tarpeeks helppoja, koska siinä temppujen pilkkomisessa on omat vaikeutensa ja näin alussa ois kiva opettaa vain helposti opetettavia juttuja. :p
Poista