maanantai 14. kesäkuuta 2010

Kissakuvahaaste 135: Rotukissa

Meillä se rotukissa on tietenkin Pätkis, jonka roduksi määritellään ragdoll. Aika moni kissojen kanssa yhtään enempää tekemisissä ollut ihminen tietää kyllä millainen otus on stereotyyppinen ragdoll, mutta tutkiskellaanpa silti hieman tarkemmin tuota ragdollin rotumääritelmää, jonka meille Suomen Ragdoll Kissayhdistys RY tarjoaa. Tarkoitus olisi selvittää vastaako määritelmä lainkaan sitä todellisuutta, jossa me täällä Karvahelvetissä Pätkiksen kanssa elämme.




Ragdollit ovat rauhallisia, seurallisia ja syvästi ihmiseen kiintyviä.

Totta. Pätkis on usein siellä missä ihmisetkin ovat. Se seuraa perässä märisten pahalla äänellä ja puskemalla tartuttaa noin puolet turkistaan ihmisen vaatteisiin (erityisesti silloin, kun ihmisen olisi tarkoitus lähteä ulos ja hän on juuri suurella hartaudella tarrarullaillut vaatteensa karvavapaiksi) eikä anna rauhaa ennen kuin on saanut mielestään tarpeeksi silitystä, furminointia, ruokaa, juttelua tai uutta vettä. Mitä pidempään Pätkistä huomioidaan, sitä tyytyväisempi kissa on.




Ragdoll leikkii ja puuhaa iloisena, ja väsyttyään se käpertyy syliisi nukkumaan, ellei sylisi ole sattumalta jo toisen ragdollin valtaama.

Juu niin tekee, mutta vain rotumääritelmän mukaan. Todellisuudessa Pätkis leikkii oma-aloitteisesti vain noin kerran kahdessa viikossa ja tuolloinkin enimmillään viiden minuutin ajan, kunnes kyllästyy ja painuu takaisin nukkumaan läähätyksen säestyksellä. Iloisuus on yhtä kaukana Pätkiksen luonteesta kuin sen yhdennäköisyys kirahvin kanssa. Ja syliin jos Pätkiksen haluat, saat vain rinnuksellisen ja nielullisen untuvamaista irtokarvaa höystettynä korvat luimussa karkuun viipottavalla kissalla. Syli on Pätkiksen henkilökohtainen Helvetti. Jos haluat sylieläimen, osta saksanpaimenkoira.



Kun perheeseen on hankittu ensimmäinen ragdoll, tulee tunne, kuin jotain puuttuisi, ja hetken päästä perheessä yleensä asuukin kaksi ragdollia onnellisena toistensa ja omistajansa seurasta.

Jeps, on hyvin totta, että tunsin hyvin pian jotain puuttuvan. Siksi meillä on nyt myös koira. Sylikoira. Ei meillä nyt sentään niin masokisteja olla, että kahta raggista otettaisiin!



Ragdoll on saanut nimensä riepunukkemaisesta olemuksestaan. Kun ragdoll-kissan ottaa syliin, se rentoutuu ja tuntuu veltolta kuin räsynukke.

Joo niin varmaan! Edellä mainittu tilanne tapahtuu ainoastaan siinä tapauksessa, että kissan niskaan on ensin tuikattu nukutuspiikki.




Ragdollien (suom. räsynukke) tarina alkaa 1960-luvulta Kalifornian Riversidestä. Rodun kehittäjänä toimi nyt jo edesmennyt rouva Ann Baker. Ragdollien kantaemo oli Ann Bakerin naapurin omistama valkoinen angoratyyppinen kissa, nimeltään Josephine. Josephine oli puoliksi villi, kuten sen aikaisemmat jälkeläisetkin. Eräänä päivänä se joutui auto-onnettomuuteen, ja menetti onnettomuuden seurauksena toisen silmänsä. Traumaattisen kokemuksen jälkeen Josephine viihtyi paremmin kotona ja synnytti pentuja, jotka olivat enemmän ihmisten kanssa tekemisissä. Pennut osoittautuivat luonteeltaan seurallisiksi, lempeiksi sekä tuntuivat veltoilta käsiteltäessä.

Josephinea, tuota traumatisoitunutta laiskiaista, on siis syyttäminen, että Pätkis on totaalinen puusilmä, jolta puuttuu niin tasapainoaisti siinä missä sisäkissoille tunnetusti äärimmäisen tarpeellinen saalistuskykykin. Niin pitikö ragdollia nyt ihan varmasti kutsua kissaksi eikä sittenkään luonnonoikuksi, jossa ei ole mitään tolkkua?



Lisää infoa ah niin veltoista ragdolleista voitte lukea myös mm. Suomen Kissaliiton sivuilta. Eri juttu sitten on kuinka orjallisesti tuota informaatiota kannattaa uskoa, sanonpahan ihan vaan näin ohimennen mitään tiettyä vihjailematta...

32 kommenttia:

  1. Täällä nauratti kovasti tuo luonnehdinta Pätkiksestä! Lissu-ragdolliamme ei saa ottaa syliin, mutta se heittäytyy veltoksi lattialle, missä sitä saa silittää juuri sen verran kuin se antaa luvan. Kenellä on se määritelmänmukainen ragdoll - haluaisin tietää???

    VastaaPoista
  2. Juu lattialla täälläkin mielellään velttoillaan, kuten kuvasta näkyy, mut auta armias, jos yrittää syliin ottaa...:D Taitaa olla rotumääritelmät aika hatusta vedettyä huttua suurelta osin mitä tohon rotuun tulee.;)

    PS. Vastailen siihen sun viestiin muuten mahd. pian eli heti ku ehin vähän paneutua asiaan!

    VastaaPoista
  3. Kyllä meidän Keisari-ragdoll vaan menee veltoksi kun sen nostaa! Ainakin hetkeksi..

    VastaaPoista
  4. Joo jos nostaa kainaloista, mut jos ylipäätään ottaa millä tahansa muulla tavalla syliin (raggisyhdistyksen esimerkkiteksti antaa ymmärtää, että kaikki tavat lasketaan), ei hommasta tuu yhtikäs mitään...

    VastaaPoista
  5. Mun pikkusisko haluisi juuri tuollaisen ragdollin, siitä syystä kuulemma kun se menee veltoksi syliin otettaessa.

    Meidän Neko ei ole ragdoll mutta se menee syliin nostettaessa ihan veltoksi ja sallii että sitä vellotaan ihan miten tahansa :D

    VastaaPoista
  6. Mahtavan pörheä ragdoll teillä! Meillä "onneksi" vaan puoliksi ragdoll niin ei tuota karvaa nuin mahottomasti ole, mutta muuten Pätkiksen kuvaus osu huomattavasti paremmin, ku tuo rotumääritelmä.

    VastaaPoista
  7. Laura, ei kannata uskoa tosiaan liian vakavissaan siihen velttoiluun, sillä en oo vielä yhestäkään raggiksesta kuullut, joka viihtyis velttoillen sylissä pitkään - Pätkis ei tosiaan ollenkaan harrasta moista sylihommaa. Ois kiva tietty, jos sitäki vois möyhiä, vaan eipä voi.:(

    - - -

    Gloria, teillä on varmaan puolet pienempi karvaongelma siellä. Pätkis on aivan järjetön karvaamaan eli ei tosiaankaan minkään ylisiistin ihmisen rotuvalinta.:D

    VastaaPoista
  8. Toistaseksi karvaa on vielä ihan inhimilliset määrät, mutta kauhulla ootan että tulleeko tuosta kisuvauvasta niin mahdottoman pöyheä ku ihan täysverisistä radgolleista :D tuosta kuvauksesta tunnistin kyllä ihan selvästi meijän toisen kissan; huomionkipiä ja rakastaa sylissä velttoilua. Se vaan on ihan normi maatiainen.

    VastaaPoista
  9. Onnea odotukseen. Eiköhän se palkita juuri tolla pelkäämälläs tavalla.;p

    Ja niin, on meilläkin tommonen sylissä velttoileva kissa...siis Sinni, maatiainen sekin.:DD

    VastaaPoista
  10. Pätkis on ihana <3 Pitkäkarvainen laiskanpuoleinen kyylä :D

    VastaaPoista
  11. Erittäin osuvasti lausahdettu.:D

    VastaaPoista
  12. Ihana nössö tuo pätkis on!
    On varmaan käynyt sellanen juttu että ragdollit olivat ennen veteliä mutta vuosien varrella se taipumus on hiipunut.
    Mulle se ei kuitenkaan ole se juttu mikä ragdollissa on tärkeintä. Itse arvostan enemmän suurta kokoa ja seurallisuutta sekä sinisiä silmiä.

    VastaaPoista
  13. Nii sekin voi olla ja tiettyhän katit ovat aina persoonia, eli varmaan sieltä niitä totaalivelttoilijoitakin joukosta löytyy, meiltä ja tuttavapiiristä ei kuitenkaan. Ja tosissaan ei mullekaan sillä väliä oo kuinka raggis velttoilee tai ei. Kokonaisuus on hauskan persoonallinen noin muuten.:)

    VastaaPoista
  14. Kiitos päivän nauruista:D Ihana kissa

    VastaaPoista
  15. Meillä oli metsäkissa, joka rakasti sylissä velttoilua ja mahan rapsuttelua. Ja toinen, joka kerran antoi kaksivuotiaan tytön kantaa itseään vyötäröstä roikottaen niin, että että vartalo riippui rentona nenä maata viistäen...
    Kissat on ihania, olisipa mahdollisuus ottaa, niin ottaisin jonkun pienen itämaisen tyttökissan.
    Kiitos aamunauruista! Voisiko päivä paremmin alkaa?

    VastaaPoista
  16. Yhteiskiitos kommenteista Eija-h:lle ja hämmästyksestä sanattomalle!:) Piristää aina itteäänkin kuulla, että toisilla on ollut hauskaa meiän otusten ansiosta - ja vähän kustannuksellakin.;p

    VastaaPoista
  17. Minäkin olen kuullut joskus tuon määritelmän. Olin yllättynyt kun luin luonnekuvauksen ja nuo kommentit. Börjeltä terveiset.

    VastaaPoista
  18. Heh, kirjoituksiesi ansiosta melkein minäkin vannoutuneena "koiraihmisenä" voisin ajatella joskus hankkivani myös kissan. ;)No, onneksi tällä hetkellä 2 koiraa ja 2 lasta täyttävät hyvin kerrostaloasuntomme neliöt, niin ei tule yllätyshankintoja.
    Mistäs olet löytänyt sylissä viihtyvän sakemannin? :D Meidän iso köriläs ei ainakaan aikuisena liikaa sylissä/vieressä viihdy... Tähän tarkoitukseen suosittelen cockerspanielia, joka ei lähde sylistä kulumallakaan... ;)Ja jos ei pääse syliin, pesiytyy helposti pyykkikasaan, tyynyjen päälle tai yleensä mihin tahansa pehmoiseen väliin... :D

    VastaaPoista
  19. ruusupioni ja Börre, terkut takas!:)

    - - -

    Pocahonka, kissat on siitä näppäriä, ettei ne tunnu vievän yhtään tilaa ja usein ovat niin huomaamattomia, että melkein kuvittelis kissoja mahtuvan tänne enemmänkin. Koira on hirmuisen paljon enemmän esillä koko ajan. Se vastaa varmaan noin kymmentä kissaa.:D

    Sylisakujahan löytyy vaikka mistä, tai sitte meiän sukuun on vaan säkällä sattunu useampi kappale. Ei ne tietty koko päivää konkreettisesti sylissä jaksa olla, mut kyl toi meiänkin otus tunkee toisinaan syliin mm. silloin, ku otan aurinkoa parveketuolissa, johon ei tosiaankaan mahtuis kissaa kummempaa sylikaveria. Vaan jotenkin se mahtuu silti.:D

    VastaaPoista
  20. Niin ja tosiaan sohvalla se nukkuu vieressä pitkätkin tovit. Meiän Sinni on muuten sen verta kova sylissä lorvija, ettei cockerille oo tarvetta. Tulis ahdasta.;)

    VastaaPoista
  21. Voi miten valloittava luonne! :)

    VastaaPoista
  22. Ilmeisesti minulle on sattunut oikea ragdollien ragdoll! :D Toinen kylläkin vihaa sylissä olemista ja viipottaa karkuun kun edes meinaa ottaa syliin, mutta toinen on yhtä jäykkä ja jäntevä kuin pullataikina. Sitä saa oikein kaapimalla kaapia syliin lattialta kun menee niin veteläksi. Kaiken lisäksi tämä veltto kaveri on NIIN ONNELLINEN aina kun häneen kosketaan, että syvä hurina siivittää myös kissan pesu- ja kuivaushetkiä. (Kyllä, jouduimme pesemään kissan kun meni valjastellessa tippumaan mutaojaan.) Eli vielä on lötköjäkin räggäreitä olemassa! :)

    VastaaPoista
  23. Ooh, on sitte ensimmäinen, josta mä oon päässy kuulemaan.:D Toi huomioinnista seuraava jatkuva hurina on tuttua Pätkiksellekin eli tosiaan ääntä lähtee samaan tapaan myös tommosista epäragdolleista, joskaan ei liian kauan sylitellessä.;) Pätkistäkin oottelee pesuhetki. Sen turkki on jostain syystä aivan järjettömän likainen, vaikkei oo tälle kesälle vielä parveketta lähemmäs luontoa päässyt.

    VastaaPoista
  24. Ragdolleista ei ole kokemusta mutta sanoisin että kyllä niitä lötkövelttoja löytyy varmaan kissoista kuin kissoista, rotuun katsomatta. Mulla on ollu kaksi maatiaista jotka rakastivat sylissä lötköttelyä ja mitä veltompana sen parempi. Onpa joskus katti pudonnutkin sylistä kun meni vähän liian rennoksi.

    Mitä tulee syli-cockereihin niin tiesin yhden niin pahansisuisen cockerin että sitä ei hullukaan ottanut syliin vapaaehtoisesti. Tuli hampaista ja lujaa. Eikä se kyllä syliin oma-aloitteisesti hinkunutkaan. Tosin sillä taisi olla oikeasti joku luonnevika.
    Ja vastaavasti tiedän sakemannin, collien ja labbiksen risteytyksen (ei mikään pikkukoira siis) joka taas rakastaa istua sylissä. Että kaipa niissä koirissakin on persoonia ja eroavaisuuksia, rotumääritelmästä riippumatta.

    VastaaPoista
  25. Jeps, Sinni on just tommonen mahoton sylilötkö, joka tosiaan roikkuu vaikka pää alaspäin siinä, jos on tarpeeksi väsyny - tai vaikkei oiskaan. Se vaan tykkää olla lähellä.:)

    Ja tapauskohtaista se todellakin on tykkääkö elikko syleilyistä vai ei. Meiän entinen papillon Roni ois kans syöny sen ihmisen elävältä, joka ois sen syliinsä ottanu ja halannu kunnolla.x) Sitte taasen meiän mäyräkoira oli Sinnin tapainen sylilorvija, jota sai nujuuttaa miten halus. Koko ei siis tosiaankaan liity hellyydenkipeyteen mitenkään.

    VastaaPoista
  26. Se on kuulkaas sillee, jotta persoonahan se meissä tärkiätä on, mitä sitä nyt yhestä lötköilystä. T. Röllö joka lötköön omineen.

    VastaaPoista
  27. Olipa helpottavaa kuulla ettei muidenkaan ragdollit ole ihan suoraan luonnemääritelmästä..
    Meidän Helmi kyllä velttoilee (yleensä ovien edessä), mutten voi parhaalla tahdollakaan lempeäksi ja rauhalliseksi kissaksi sanoa..
    Kuulemma kilpparit ovat sellaisia..

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! :)