maanantai 1. huhtikuuta 2013

Välineurheilua

Kun ei tuo isäntä lainkaan lämmennyt idealleni lähteä valokuvailemaan koiria paikalliseen mätsäriin, jouduin keksimään meille jotain korvaavaa tekemistä. Eipä sitten muuta kuin koira takapenkille ja menoksi! Reissun päämääräksi valikoitui nelostien varrella Ala-Temmeksessä sijaitseva Seo-huoltoasema. Kuulostaa ehkä vähän oudolta retkeilykohteelta noin ensialkuun, mutta se mesta sattuu olemaan hieman muutakin kuin pelkkä huoltoasema, samoissa tiloissa kun toimii nimittäin myös mm. koiravarusteita myyvä valiheikki.fi (vaiko Väliheikki? Noh, joka tapauksessa putiikin nettiosoite on tuo). Ja siellähän niitä koiraroippeita oli oikein iso hyllyvälillinen, huh sentäs!




Tarkoitus oli shoppailla ManMatin vetovyö, mutta se etukäteen kiinnostanut malli, Ski Belt -retkivetovyö, vaihtuikin myyjän ohjeistamana pikkuisen toisenlaiseen eli Ski Belt Race FIN -kilpavetovyöhön. Tämä ostamani malli on kevyempi eikä siinä ole kiinnityskoukun lisäksi muita metalliosia, jotka voisivat haitata (eli lähinnä hölskyä miten sun sattuu) juostessa. Kiinnityskoukun myyjä suositteli vääntämään niin "suppeaksi", ettei vetonaru pääsisi irtoamaan lenkistä yllättäen päästäen koiruutta livohkaan. Kuvanottohetkellä tämä vääntämisoperaatio oli koukulle jo tehty, joten vetonaru sujahtaa koukkuun ja siitä pois enää vain kapea sivupuoli edellä sujauttamalla.




Niin, ja se vetonaru. Silloin kun myyjä osaa asiansa, myy se tuosta noin vain myös samaan settiin sopivan vetonarun, koska kyllähän sellainenkin nyt tarvitaan, jos meinataan oikein vakavissaan (no just joo!) välineurheilla. :D Joten nyt meillä on tuollainenkin kapine. Näitä tämän Ski Line FIN -mallin naruja on kahta kokoa ja tämä meidän on se lyhyempi canicrossiin soveltuva versio. Himputin pitkä se on kyllä tuokin (äärimmilleen venytettynä kaksi metriä), joten saas nähdä miten me tuon kanssa julkisilla kuntopoluilla selvitään, kun ollaan lyhyempään (joskin hyvin kökköön) talutin+jousto -yhdistelmään totuttu... Luulenpa, että toimii tuo kyllä huomattavasti vanhaa viritelmää paremmin, kun ensin vähän aikaa ihmettelee.




Kuvasin tähän vielä ne Harness sled -mallin valjaatkin, jotka ostin siis jo aiemmin netistä vähän käytettyinä. Caron päällä ne on kuvattu tässä postauksessa. Nyt meillä on siis viimeinkin koko varustesetti kasassa eli eipä jää tuo suurta kiinnostusta herättävä harrastus enää ainakaan varusteista kiinni. Se harrastajien kuntopuoli onkin sitten aivan toinen juttu. ;) Tarkemmat speksit hankkimistani varusteista löytyvät muuten esim. täältä

Täytyy tähän loppuun vielä kovasti kehua tuota "Väliheikki"-putiikkia, sillä palvelu oli paikan päällä erittäin asiantuntevaa ja piipahduksemme oli noin muutoinkin oikein miellyttävä kokemus. Enpä voi muuta kuin lämpimästi suositella, jos satutte noilla nurkilla ajelemaan taikka shoppailu tuolla samaisessa nettikaupassa kiinnostaa. :)


3 kommenttia:

  1. Ai että, tulee hirveä himo shoppailla tuolta nettikaupasta kaikkea IHANAA ja ah-niin-välttämätöntä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks itellä meni sen verran rahaa noihin omiin vermeisiin, että hillitsee kummasti shoppailuhimoja taas vähäks aikaa, mut tuhlaahan sä toki mun puolesta. ;p

      Poista

Kiitos, kun kommentoit! :)