tiistai 2. heinäkuuta 2013

Jäähyväistanssit

Juhannustaukomme "vähän" venähti, mutta väliäkös tuolla. Pätevä selityskin löytyy kyllä. Niin mukavaa kuin meillä Nanan ja tämän emännän kanssa jokseenkin harmahtavana sunnuntaina olikin, sävytti juhannustanssejamme suuren suuri haikeus ja harmistus. Vaikka kovasti toisin toivomme ja kaikki toki aina mahdollista on, oli kyseessä kuitenkin viimeinen tapaamisemme vähintäänkin pitkiin aikoihin. Toivottavasti ei kuitenkaan lopullisesti, niin kivaa meillä on viime vuosina treffaillessa ollut. Ensitreffien aikaisista vähän päälle puolivuotiaista hörökorvista kasvoi noin vain tuossa yhdessä silmänräpäyksessä aikuisia haukkuja!

Eroomme ei suureksi onneksemme liity mitään suurta dramatiikkaa, sillä tilanne on täysin vapaaehtoinen. Suurempi uutinen lienee se, että Oulu on nyt laumamme osalta taaksejäänyttä elämää. Toteutimme nimittäin pitkäaikaisen haaveemme ja muuttaa hujautimme tuossa viime viikolla mahtavan upeaan Hollolaan. :p Oulun päästä on vielä jokunen juttu kerrottavana, mutta varmasti kirjoittelen tässä lähiaikoina lisää myös "uudesta elämästämme melkein-maaseudulla". Jo nyt voin kuitenkin paljastaa, että olemme enemmän kuin haltioissamme näistä uusvanhoista lenkkimaisemista (allekirjoittanuthan on ns. "osa-aika-asunut" Hollolassa omina pentuaikoinaan vallan ahkerasti) ja siitä, että voimme käydä moikkaamassa Onnia, Leoa ja Leeviä aivan milloin vain. :)

Palailkaamme kuitenkin vielä hetkeksi juhannuksen koiratreffeihin ja kuviin, joiden kanssa ei nyt ymmärrettävistä syistä pihtailla, näitä kun ei ainakaan ihan heti ole lisää tuloillaan... Todella toivon, että kohtaamme vielä, suloinen Nana, ja sama koskee kaunista kämppistäsi Nitaa, luonnollisesti. Teitä tulee kyllä tosi tosi TOSI iso ikävä!










































4 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon uudesta kodosta! Jäämme odottelemaan uutisia sopeutumisesta :) Onneksi kauniit läksiäiset näyttivät sakut viettäneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! :) Täytyy omistaa ihan oma postaus noille sopeutumisasioille niin kissojen kuin koirankin osalta.

      Poista
  2. Onnea muutoksesta :) (melkein) Maalla on kyllä mukavaa :) Huippukuvia, joillakin on selkeästi ollu mukavaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Totta puhut. Täällä on tilaa temmeltää eikä luontoa puutu!

      Poista

Kiitos, kun kommentoit! :)