keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Koiran(kuvaus)putkia

Mökkiviikonlopun pääteemat olivat ehdottomasti sekä tuoreella lumella että lainaputkilla leikkiminen. Tuskin on vaikea arvata, että millä leikki koira ja millä taasen emäntä. ;) Sattui nimittäin niin mukavasti, että mökkiseuranamme oli toinenkin valokuvauksen harrastaja ja olihan se nyt ihan pakko päästä testailemaan sitä hänenkin vallan pätevän oloista putkivalikoimaansa viatonta, mutta rooliinsa niin kovin tottunutta koiran reppanaa kuvauskohteena käyttäen. Arvata saattaa, että paha varustekateushan siinä vaan taas iski, kun jo ennestään suuresti himoamiamaan tele- ja makroputkia - ja niitä muitakin - pääsi kokeilemaan. Lottovoitto ja kaverinsa Joulupukki, huhuu..? Koska harjoitteluaika oli rajallista siinä missä päivien valoisuuskin (toisin sanoen kameran takana heilui oikea rähmäkäpälä), ei talteen jäänyt kuvasato hätyyttele kärkisijoja kaikkien aikojen suosikkikuvalistallani, mutta ihan kivoja juttuja - kuten esimerkiksi lumiukon teurastusta ja paritansseja kera lumipallojen - räpsimissessioista silti talteen jäi. :) Lisääkin kuvia toki on, mutta jätetään ne toiseen kertaan.
































2 kommenttia:

  1. Hyviä kuvia, utelias, millä sää leikit ? Putkella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks! :) Ainaki lainaputkissa oli tämmösiä herkkuja, ku AF-S Nikkor 300mm f/4D IF-ED, AF-S Nikkor 85mm f/1.8G ja AF Fisheye Nikkor 16mm f/2.8D. Ei tullu otettua muistiin kaikkien malleja eikä kaikista oo tallentunu tietoja kuviin, mut pääasiassa noilla räpelsin näitä tän postauksen kuvia ottaessani. Ei kerro kyl noiden putkien todellisesta laadusta mitään nää kuvat. ;)

      Mun oma "pääputkihan" on AF-S DX VR Zoom-Nikkor 18-105mm f/3.5-5.6G ED ja sen harvoin käytettynä kaverina melko kyseenalaisesti toimiva Sigma DC 55-200mm f/4-5.6 HSM (tän jälkimmäisen heittäisin mieluiten seinään, jos mulla ois kahta putkea isompi kokoelma. :D). Ja ah, miten mä rakastankaan noita helppoja putkien nimiä...

      Milläs vermeillä sä muuten kuvailet ne kaikki sun upeat kuvat? :)

      Poista

Kiitos, kun kommentoit! :)